Onhan tää iha outoa ja jännää, ku emmä oo ikinä kirjottanu mitään blogia tai vlogannu. Ja ihan näin aluksi, anteeksi mun ei niin äidinkielinen kirjotustyyli, mut ei se vaan oo mun juttu kirjottaa pilkkua viilaten. No mikä se mun ”tyyli” on, tai kuka mä oon? Haha, oon iha perus ämmä, tuli ensimmäisenä mieleen kun mietittiin kaverin kanssa mitä sanoisin teille. Perus teinipeili selfiee otetaan päivittäin, tunti aamulla tuhlataan meikkaamiseen, lisätään uutta kuvaa instagramiin, mietitään mitä toi jätkä aatteli musta ku käveli ohi kadulla, hitto tuli taas käytyä mäkkärissä, salille taas vähä jumppaamaan ja lopuksi vähän pyllistetään peiliin, jokos ois hyvä tarakka.

Eiiisst.. minkä nimen laitan blogille? Sen pitää olla tarpeeks hyvä, etse saa silmät jumittaa. Live, Love & Laugh, joo no noinha kaikilla perus ämmillä lukee ku vähän tsekkailee blogeja. Aina on uusimmat hienot vaatteet, tässäpä ois näppärä lihapulla resepti! Ja kuva laitetaan, ku hymyillään nätisti kameraan kaunista luontomaisemaa vasten. Oon mäki sitä kyllä tehny..

Myönnän, meinasin itekki laittaa, mut pienesti alko nykimään tuolla takaraivossa, et ei tää näytä yhtään hyvälle. Oli nätti kuva ja kiva nimi, jee. Ei, eise oo mua. Oon jotenki semmone sanotaanko ”rempseä” muija. Lapsena ala-asteella mulloli poikien vaatteet ja puntit sukissa. Lyhyt tukka, välillä se oli pinkki. Huhhu.. Pihalla juostiin jätkien kanssa konkkaa ja leikittii pokemoneilla. Leikin kyllä vielä seiskaluokalla salaa bratzeillä. Tehtiin me mun hyvie ystävien kanssa musikaaleja, kierrettiin jopa muitakin ala-asteita ku ne oli nii hyviä! Ainaki mun mielestä, ai että mä nautin ku sain olla lavalla ja esittää ketä tahansa.

Ylä-asteella aloin jo vähän muistuttaa tyttöä, mut aina mulla oli mun janinastyle-pipo päässä. Nimi tuli jostain ku kaikki alko tottuu siihe, et mulla oli mummin kutoma tupsupipo päässä, aina. Sain jopa opettajilta erikoisluvan pitää sitä tunneilla, miettikää hahaa suosiossa. Kerkesi sitä menettää neitsyyenkin kasiluokalla, sillon se oli tosi uskomatonta. Nykyään ku miettii, ois voinu vähä oottaa, mut mullaki oli (on vieläkin) uus tosi cool kaveri, joka selitti kui silloli aina paljo jätkii ja mitä kaikkee ne teki. Kyllähä se kuulosti nii hienolt ja siistilt pienen kokemattoman poikatytön korvaa. Varsinki ku en ollu ees pussanu ketää enne kasiluokkaa. Mut ensisuudelma on eri tarina ku mun koskettomuus! Palataa siihe myöhemmin. Luulin myös kokeneeni elämäni rakkauden kasiluokan lopulla. EI HEMMETTI, se pyys mua olee sen kaa! Ja niin me oltiin 1kk, pelkkää lovee. Ysiluokka oli sit kasvun aikaa ja itteni ettimistä.

Vitsi tästä taitaa tulla aika pitkä teksti, eka ponnistelin iha tyhjän ruudun kans ja mietin mitä mä voin ees sanoa. Vaa kyyllähä sitä ku sen suun aukasee ni multa tulee sieltä aika paljon. Mut niin! Menin sitte Madetojan musiikkilukioon, koska noh melkee kaikki mun kaverit meni sinne. Ok, oon aina rakastanu musiikkia ja oon laulaja kyllä henkeen ja vereen. Myönnän, yks isosyy oli myös niin kovat kun lukiobileet. Ai että, miettikää nyt kuin huikeeta se oli nuorelle, joka ei ollu edes kunnon kännejä vetäny ennenku pääsi ylä-asteelta. Joojoo äiti emmä ota ku yhen siiderin ja piän hauskaa, sanottiin mutsille ennenku maattiinki kello neljältä aamuyöstä katuojassa. Toivottavasti se ei lue tätä, ei tuu muute ruokarahaa pariin kk.. Tanssittiin ja ehkä vähän vaihettiin sylkeä poitsujen kanssa. Mut sitähän se oli, nuoren tytön teinielämää. Tapasin mä yhissä bileissä pojan, jonka kanssa vietin melkeen sen kaksvuotta. Hei se oli pitkä aika sillon! Pakko kertoo miten me tavattiin. Olin pihalla ihmettelemässä lie mitä tekemässä, ni näin jonku jätkän kuseksimassa puskaan vähän horjuen. Pikkupienissä huusin sitten muka nokkelana, tuunko ravistaa? Joo tuu, se vastas. Sinne mä sit hilpeästi menin, onneks hommat oli jo tehty ku saavuin paikalle. Siinä me sit jtn höpöteltiin ja se pyys mua tanssimaan, lähettiin sisälle päin, ni eiköhä me molemmat liukastuttu jäähän ja mä jomautin pääni johonki puupinoon. Ihan sama, pääsinpä kuitenki tanssimaa pää vähän veressä söpön pojan kanssa. Ihanaa.

Joo no lukiossa tuli sit pällisteltyä se 1.5v.. ei ollu se lukiopuoli meikäläisen osaamista! Muutenki, tunsin itteni tosi syrjityksi. Oli mulla maailman paras kaveriporukka ja itseasiassa se sama on vieläkin, hullua. Mutta näin muuten ilmapiiri siellä on mun mielestä semmone, et ns. ernut on ”normaaleja”. Sit taas meikäläine, blondiksi vedetty tukka ja vähä herupaitaa. Joo, ei todellakaan sopinu sinne. Muistan vieläki kuinka mua ahisti istua ökögaalassa ja kuunnella kun mikrofoonista kuuluu: VUODEN BARBI, JANINA LOHILAHTI. Siellähän mä sit seisoin muitten edessä seksistisessä punaisessa satiiniyömekossa, hiukset takkuisesti kiinni ja huulipunat tuhruisesti huulien ympärillä. Miksi? No muitten mielestä se on hauskaa pistää mut näyttämään ”huoralta” koko koulun edessä. Se kyllä kasvatti ja kyllä sen jäläkee lähti semmone ponnistelu siellä, et joo meikäläinen sano moro.

Siinä sit kierreltii monissa kouluissa, kävin puolenvuoden ”emäntäkoulun”, menin vuodeksi taas elintarvikealalle. Älä ees kysy miks.. sitä mäkin kysyin iteltäni, meni vuos hukkaan. Toisaalta ei, tutustuin mahtaviin ihmisiin sinä aikana. Sitten kävi räks, kun luistelin ulkojäillä ja lämäsin uskomattoman veivin. Siinähän lähti tosiaan jalat alta ja lopulta makasin jäällä nauraen. Nauru kyl loppu lyhyeen ku tajuttiin, ei saata**. Mun ranne murtu ja käsi roikku aika ujosti eriasennossa. Oikeasti se oli mun onnenpotku, koska sit mä sain ”luvan” lääkäriltä hakea eri kouluun. Mitempä sillä ruikuliranteella olis lehmie roveja nakeltu teurastamossa ja muutenki hei. Minä lihatiskin takana, pitkillä tekoripsillä ja vahvoilla contoureilla. Olihan se kokemus, mutta sitten mä hain kosmetologikialalle Jyväskylään siitä lähti uus sivu mun elämässä, se oli oikeasti helpotus päästä huitsinkuikkaan Oulusta.

Nyt sitä sitte ihmetellään kolome vuotta nelijävuotta nuorempien kanssa, haha. Eise mitää, saan vihdoi alottaa tekee sitä mikä on aina kiinnostanu mua, kauneus. Ok, vähän tuli puskista että koulussa tunneilla pällistellään alasti ku harjotellaan kokovartalohierontaa. Mut on tää vaa hienoo, uudet kuviot, omassa kämpässä, uus kaupunki ja uudet ihmiset. Villiä. Onneks oon sen verra sosiaalinen kaveri et juttelen abc:n vessassaki naapuri vessassa olevan muijan kanssa menkka kivuista.

Tulipa kunnon lyhyeen puristettu elämäntarina tähän asti, vaikka tossa on vaa pisara kaikkeen siihe mitä mun omassa elämäntarinassa on. Vähä pintaraapasuu! Lupaan, tuut saamaan lisää tulevaisuudes, jos siis vaan kiinnostaa tämän hulivilin perus ämmän elämä. Ennen, nyt ja tulevaisuudes. Hihi, en malta odottaa 😉