Heti kärkeen, ennenkuin spekulaatiot vilisevät ruudun toisella puolella; tuo artikkelikuva- en epäile itseäni. 

Ja asiaan;

Moni hehkuttaa viimeistelyviikkoa, puhuu prinsessaviikosta. Juostaan päätäpahka kynsihuolloissa, miljoonassa kauneushoidossa, liimataan lisätukkaa ja haetaan Fifin kanssa pedikyyri ( kirjoitetaanko se edes noin 😀 ). Sitten on minä. Se peikkotyttö joka nyt aamuaerobisten loputtua nukkuu vartin pidempään ja raahautuu lattialle edellisiltana jääneissä verkkareissa lähimpään solariumiin hakemaan vähän pohjaväriä, eli oikeammin Peikko vain nukkumapaikkaa. Sieltä Peikkis raahautuu kotiin, suihkuun, räjäyttää mikroon aamupuuron, lapioi jäljelle jääneet keitokset suuhunsa ja suuntaa töihin. Töissä Peikkis on koko viikon, ei sillä mitään lomia ole. Illalla se kolisuttelee rautaa. Ainiin, tällä viikolla se ei sais repiä kovaa. Sitä se ei oikein muista. Se painojen heiluttelu kun ei oikein ole sen juttu. Korkkareilla se killuu kun jaksaa- mutta niinhän se on tehnyt koko vuoden. Kotiin päästyään se muistuttelee itselleen kolmena iltana ”hae nyt se viinipullo ja ne riisikakut kaupasta ja koetappa muistaa ostaa niitä uusia höyliä talviturkin keritsemiseksi”. Neljäntenä se sitten lopulta muistaa- muistilapun kanssa. Isoin ero Peikkotytön prinsessaviikossa normiviikkoon on se, että se kävi kampaajalla- tai no senkin se teki jo 2 viikkoa sitten. Ja kynnet se laittoi, samaiset kaksi viikkoa sitten. Eikä se nyt ole edes kisoista johtuva asia vaan kuukausittainen normaali toimenpide. Eli ei eroa siinäkään suhteessa. Ruokaa sillä on tosin enemmän, mutta nälkä sillä on silti. Kaippa se kroppa tajuaa että talvi on tulossa ja vararavintokerros on vallan ohut. Suolaakaan se ei nyt enää lusikalla saa pussista suoraan syödä- kuinka tylsää! Tänäkin vuonna se miettii, että pitäiskö tän tuntua jotenkin superspesiaalilta viikolta? Mikä vikana on- se miettii, kun se nyt ei(nytkään) hukuttautunut glitterisateeseen.

Mutta sitten se oivaltaa- kun ei se tee tätä sen kisaamisen takia vaan siitä aidosta rakkaudesta siihen helvetin rautaan. Se nyt vaan rakastaa sitä saatanallista kipua lihaksissa, tunnetta kun hiki valuu noroina selkää pitkin samalla kun luureissa huutaa New world order. 

Mutta on tää silti kivaa, okei- ihanaa. Lavalle meneminen siis. Se on, kuin joulukinkku. Ilman sitä voisi elää, mutta se nyt kuuluu siihen pakettiin. Se on helvetin hyvää kerran vuodessa. Ei joulu ole joulu ilman kinkkua kuitenkaan, vaikkei maailma sen puuttumiseen kaatuisikaan.

Mut myönnettävä kai se on et nyt alkaa mahanpohjassa jo vähän kipristellä, vaikkei Peikkis ikinä oikein myönnäkkään että sitä pelottaa jännittää. Mutta on se silti ihan fiilareissa. Hymyilee ajatukselle, että 6 tunnin päästä se käryää pro tanille ja pakkaa kimaltavat bikinit matkalaukkuun. Ei se ehket nuku kunnolla ens yönä kuitenkaan, vaikka sen unenlahjat onkin vertaansa vailla. Kyl se ihan innoissaan kuitenkin odotta miltä se lauantaina näyttää- jotta voi taas alkaa hiomaan timanttia sileämmäksi sen jälkeen. Sitten taas lihaksiin sattuu, ja se hiki valuu, ja soi se Zatox.

Here we go. I´m ready. Peikkotyttö vähän vielä ujostelee, mutta Sara on valmis.