*Kaupallisessa yhteistyössä Ideapark Lempäälä

Kisapäivä koittaa viikon päästä. Vatsanpohjassa kouraisee, ja ajatuskin lähtöviivalle menemisestä puistattaa. Käyn mielessäni läpi 400 metrin matkaa, ja pohdin kuumeisesti tulevan kisapäivän kulkua. Ruokahalu on jännityksen takia myös kadoksissa, ja unet koostuvat lähinnä painajaisista stressaamisen takia. Kyseiset tuntemukset eivät ainakaan helpota mitä lähemmäksi kisaa edetään.

Olen aina ollut kovan luokan jännittäjä. Jokseenkin jännitys on joko lieventynyt tai osaan sitä hallita, mitä vanhemmaksi tulen, ja mitä enemmän kilpailukokemusta saan. Kuitenkin tärkeän kisan koittaessa jännitys saattaa yltyä jopa niin liialliseksi, etten saa todellakaan koko kapasiteettiani käyttöön, vaan ”paukut” menevät pelkkään jännittämiseen. Mitä enemmän juoksen kisoja kesän mittaan eli toisin sanoen kilpailemisen tullessa rutiininomaiseksi tekemiseksi, koen myös jännityksen helpottavan, ja pystyn näin ollen keskittymään itse kilpailuun enkä jännityksen hallintaan.

Kuntotaso on tehty pitkän peruskuntokauden aikana, ja tietysti sieltä neljävuotiaasta asti olen kuntoani lähtenyt kasvattamaan, joten kunnosta tuloksen ei pitäisi enää riippua. Juostakin osaan aivan varmasti, olenhan käyttänyt tähän harrastukseen kymmeniä tuhansia tunteja aikaa, joten ihmettelen itsekin, että miksi ihmeessä siis jännitän. Viimeisimmät treenit osoittavat kuntotasoni olevan parempi, mitä olen tämän kesän ensimmäisten kahden kilpailun aikana pystynyt osoittamaan. Suurin syy sille on mitä luultavammin kova jännittäminen. Treenissäkin juoksen kovempaa kuin kisassa, vaikka tilanteen pitäisi olla toisin päin.

En juokse myöskään työkseni eli tuloni eivät ole suorituksistani kiinni. Juokseminen on minulle harrastus, jonka puolesta voin tehdä tätä puhtaasta rakkaudesta lajiin, eikä minun tarvitse taistella toimeentulostani juoksemisen avuin. Tämä tietenkin vähentää painetta kisaamisessa, mutta jännitystä se ei tunnu hälventävän.

Edellisestä ennätyksestäni on jo pian neljä vuotta, ja syitä tähän on varmasti monia. Nuorempana lihasmassaa ei ollut niin paljon, joten maitohapot eivät iskeneet lihaksiin ehkä aivan niin nopeasti mitä tänä päivänä. Olen myös varmasti syönyt aivan liian vähän treenimääriini nähden, jotta kehitystäkin voisi syntyä. Koska ennätyksestäni on kulunut jo jonkin verran aikaa, alkaa mieleeni hiipiä ajatus ja pieni paine siitä, että nyt sieltä pitäisi pikkuhiljaa se uusi ennätyskin tulla. Tärkeää on kuitenkin olla ajattelematta tavoitetta pakkomielteisesti, koska pakottamalla tavoitetuloskaan ei tule.

Näin kilpailukaudella viimeisin asia mistä haluaisin ottaa stressiä, on kisojen lomassa tehtävät treenit. Olen jo aiemmissa postauksissani jo kertonut, kuinka vaikeaa Tampereella on välillä tehdä treenejä, koska yleisurheilijoiden käytössä olevat treenipaikat ovat hyvin minimaaliset. Tämän lisäksi esimerkiksi yleisurheilukentillä on usein tapahtumia tai kenttävarauksia, jotka estävät kentälle pääsyn ja treenaamisen kokonaan. On ollut helpottavaa, kun olen päässyt myös tekemään osan harjoituksistani Ideapark Areenalle – ja mikä parasta – olen pystynyt näin keskittymään täysillä urheiluun. Areenalla teen pääosin voimaharjoitteitani, eli lähinnä punttitreenejä ja lihaskuntotreenejä. Erityisesti salitreenin tekeminen on tuottanut Tampereella haastetta viimeaikoina, mutta Areena on ollut ratkaisu tähänkin ongelmaan. Alle viikon päästä koittavaa 400 metrin kilpailua varten käyn tekemässä Areenalla kisaan valmistavan treenin, jonka tarkoituksena on viimeistellä ja herätellä lihakset kovaan suoritukseen.

Koen olevani pohtijaluonne. Pohdin usein asioita aivan liian monimutkaisesti ja moniulotteisesti. Käyn esimerkiksi urheilukilpailua ajatellen kisan kulun mielessäni läpi useita kertoja, ja pohdin kaikkia mahdollisia riskejä, mitä kisaa ennen, aikana tai jälkeen voisi käydä, ja yritän pienessä päässäni ratkoa mahdollisia haasteita jo etukäteen. Saatan kilpailua ajatellen miettiä vaikkapa, onko kisassa vastatuulta, olenko syönyt nyt varmasti tarpeeksi ennen kisaa, tai mitä jos joku varastaa kilpailun lähdössä, ja oma kisakeskittymiseni menee pilalle tämän takia. Tällainen ajatteleminen on minulle arkipäivää ja normaalia, enkä kiinnitä juurikaan siihen huomiota. Kuitenkin koen, etten ole kerinnyt kunnolla valmistautumaan kisaan, jos en ole etukäteen saanut rauhassa pohtia kisapäivän kulkua.

Kuinka päästä jännityksestä eroon, tai edes vähentää sitä?

Jos tietäisin vastauksen jännityksen poistamiseen, tuskin enää ikinä jännittäisin. Muutamia keinoja olen opetellut, joilla olen pystynyt hieman hillitsemään liiallista jännittämistä. Jos kisaan on aikaa vaikkapa muutamia päiviä, keksin kaikkea muuta tekemistä, jotten kerkeä ajattelemaan kisaa juurikaan. Itse kisapäivänä pyrin kuitenkin keskittymään itse kilpailuun ilman sen suurempia häiriötekijöitä, ja silloin vasta jännittääkin.

Olen huomannut, että itse kisoissa tuttujen ihmisten seura saa minut rentoutuneeksi. Jotenkin ystävien ja kisatovereiden läsnäolo saa kisan tuntumaan kuin treeniltä, ja tämä on myös asia johon pyrin. Valmentajani kehottaa minua ajattelemaankin kilpailua treeninä, jotten jännittäisi liikaa, ja saisin itsestäni kaiken irti. Kun jännitys yltyy, pohdin, mikä voisi olla pahinta mitä minulle voisi sattua kisoissa. Pahin asia, mitä toistaiseksi olen ajatellut sattuvan, on reiden revähtäminen kesken kisan tai maitohapoissani möngertäminen maaliin.

Olen kehittämieni kikkojen lisäksi harkinnut mentaalipuolen valmennusta, josta toivon saavani lopullisen avun jännitysongelmaan. Fakta on, että urheilussa pärjääminen vaatii kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja tällä hetkellä koen liiallisen jännittämisen haittaavan suorituksiani. Haluan kehittyä niin urheilijana kuin ihmisenä, ja mielestäni avun hakeminen on viisasta, kun omat keinot loppuvat kesken. Pieni jännitys on hyvästä, mutta kun se äityy ylitsepääsemättömäksi, ja kroppa tuntuu juuri ennen kisaa voimattomalta, vie jännitys pohjan onnistuneelta suoritukselta. Jotta itsestään voi saada kaiken mahdollisen irti, on syytä osata hallita myös jännittämistään.

Onko sulla jotain keinoja hallita jännitystä? Kaikki apu on tervetullutta! 🙂