Terveiset vaippahelvetistä! En ole paljoa päässyt kirjoittelemaan, koska on ollut aikamoista hässäkkää viimeisen viikon. Kummatkin tytöt olleet flunssassa ja yöt on mennyt kutakuinkin kahden tunnin välein heräilyllä.

Oon huomannut muutenkin, että nyt alkaa ihan selkeesti painaa kunnon ”kisaväsymys”, eli kaksi vauvavuotta ja raskaudet. Just tajusin, että en oo nukkunut viimeiseen kolmeen vuoteen yhtään, siis EN YHTÄÄN, kokonaista yötä! Tällä siis tarkoitan sitä, että pisimmät pätkät mitä oon saanut nukkua yhteensoittoon on ollut ehkä just ja just neljä tuntia. Eli en edes muista miltä tuntuu nukkua kahdeksan tuntia putkeen ja herätä virkeänä.

Tällä viikolla en ole käynyt treenaamassa kuin kerran. En yksinkertaisesti oo jaksanut liikahtaa. Aamuisin oon niin väsynyt, että kolme kuppia kahvia, ”aamupäiväunet” lasten kanssa saa mut vasta käynnistymään. Eli päivä on tuossa vaiheessa kutakuinkin jotain kahdentoista jälkeen. Kyllä sen huomasi kuntopiiriä vetäessäkin, että kroppa on ihan naatti. Kolmannen kierroksen jälkeen pyörrytti niin paljon, että meinas taju lähteä. Kävin tällä viikolla otattamassa ihan perus verenkuvan, ettei vaan ole mitään raudan puutetta tai jotain muuta häikkää. Eihän siellä sitten mitään ollut, joten diagnoosi on yksinkertaisesti vaan nuo pienet ihanuudet. Lapset.

Jos joku sanoo, että vauva-aika, tai pienten lasten kanssa on aina ruusuista ja ihanaa, niin se valehtelee! Viimeksi tunti sitten kuuntelin tunnin putkeen kahden alle kaksivuotiaan huutoa ja meinasin alkaa itsekin itkemään. Sekunninsadasosan toivoin, että asuisin omassa, vanhassa yksiössäni Runeberginkadulla, olisin juonut pullon valkkaria ja ainoa huolenaiheeni olisi, jaksaisinko kävellä koko illan korkkareilla 🙂

Korkkareista puheenollen, mähän en siis ole laittanut  korkokenkiä jalkaani lähes kahteen vuoteen! Pari viikkoa sitten siskoni oli kylässä ja kävimme vähän shoppailemassa. Mäkin ostin innoissani uudet farkut, koska mahduin kokoon 26! Tästä innostuneena sovittelin sitten uusia pillifarkkuja korkkareiden kanssa ja totesin, että hyvältähän tää näyttää!

Nyt vaan sitten joku tilaisuus, missä vois vedellä korkeilla kengillä. …sellainen tulee ehkä seuraavalla vuosikymmenellä.

Ei vaan, nythän tässä eletään jännittäviä aikoja, sillä meidän esikoinen aloittaa päiväkodin joulukuussa ja mä palaan takaisin töihin. Tunteet vaihtelevat pelosta ja jännityksestä, suruun ja haikeuteen. Noi pikkulikat kun oikeesti on vielä niiiiin pieniä! Esikoinen on vuosi ja 9 kuukautta ja pienempi vasta 8 kuukautta! Tosin, vauvahan jää isänsä kanssa vielä kotiin, kun mä meen töihin.

Bongasin muuten kaupan lehtihyllystä uusimman Sport-lehden ja siellähän se mun juttu nyt on! Tai siis juttu musta. Tää haastishan siis tehtiin jo kesällä. Ihan en enää hihattomassa dippaile ulkona 🙂