11 simppeliä vinkkiä, joilla saat lisämotivaatiota salille

11 simppeliä vinkkiä, joilla saat lisämotivaatiota salille

Moni aloittaa treenaamisen innostuneena, mutta mitä sitten, kun motivaatio katoaakin yhtäkkiä? Motivaation kinkkinen puoli on se, että aivosi eivät kerro, milloin se loppuu niin kuin maha kertoo, kun on nälkä. Tämän vuoksi motivaation ylläpitämiseen täytyy nähdä myös vaivaa, sillä se ei kumpua tyhjästä. Listasimme muutamia vinkkejä ja ohjeita, joita noudattamalla motivaatiota on helpompi ylläpitää.

1. Pidä päiväkirjaa treeneistäsi ja kehityksestäsi.

Kehityksen eteminen on aluksi helppo muistaa ja huomata, mutta pidemmällä aikavälillä unohtaa, kuinka paljon kehitystä on tullut. Kirjaamalla kaiken ylös, pystyt seuraamaan kehitystäsi tarkasti. Voit myös asettaa tavoitteita, jotka motivoivat entisestään.

2. Hanki salikaveri

Aina ei huvita lähteä salille. Sen vuoksi on hyvä olla innokas ja motivoitunut salikaveri, joka auttaa silloin, kun motivaatio ei ole kaikista korkeimmillaan. Myös treenaaminen muuttuu tehokkaaksi, kun voitte kannustaa toisianne äärirajoille asti.

promo-MIAMIHIIT

3. Musiikki

Kuntosaleilla soi usein musiikkia, mutta on tärkeää, että kyseessä on juuri sinun lempimusiikkisi. Hyvä biisi saa adrenaliinin virtaamaan ja aluksi raskailtakin tuntuvat painot nousevat helposti ilmaan.

4. Aseta itsellesi realisitisia tavoitteita

Tavoitteiden asettaminen on tärkeää jokapäiväisessä elämässä. Myös se on tärkeää, että tavoitteet osaa asettaa itselleen realistisiksi. Ei ole parempaa fiilistä, kun saavutat kauan haaveilemasi tavoitteen ennen deadlinea. On tärkeää kuitenkin muistaa, että tavoitteita tulisi asetettuna lyhyelle ja pitkälle aikavälille, jotta pysyt motivoituneena silloin, kun suurin haave näyttää vielä kaukaiselta.

_DCF8176

5. Lyö kaverisi tai kumppanisi kanssa vetoa

Sopikaa päivämäärä, jolloin tietyn tavoitteen tulee olla saavutettu. Mikäli et pääse tavoitteeseen, maksat seuraavan illallisen tai elokuvan ja sama päinvastoin.

6. Vaihda treeniliikkeitäsi

Joskus saman tekeminen pitkään saattaa olla puuduttavaa ja tylsistyttävää. Vaihtamalla liikkeitä ja kokeilemalla eri urheilumuotoja pysyt motivoituneena ja virkeänä. Liikkeiden vaihtaminen edistää myös lihaskasvua, sillä uudet liikkeet koettelevat aina vähän eri kehonosia.

7. Puhu kannustavasti itsellesi

Kannusta itseäsi ja puhu itsellesi motivoivasti sekä positiivisesti. Mennessäsi salille tiedosta itsellesi, että aiot pistää kaiken likoon ja saavuttaa tavoitteesi.

_DCF6514

8. Puhu ihmisten kanssa, jotka ovat saavuttaneet tavoitteensa

Vinkit ja ohjeet kehittymiseen ovat aina kotiin päin. Jos olet epävarma joistakin asioista, niin kysy itseäsi kokeneemmalta henkilöltä. Kun näkee, että myös muut ovat pystyneet saavuttamaan tavoitteensa, se motivoi ja luo uskoa omaan suoritukseen.

9. Luo mielikuva ja tunne siitä millaista on, kun olet saavuttanut tavoitteesi

Mielesi on vahva työkalu ja sen avulla pystyy saavuttamaan mitä ikinä haluaa. Näe itsesi menestyneenä ja ennen kuin nukahdat unelmoi tilanteesta, jossa saavutat tavoitteesi. Tällöin alitajuntasi tekee töitä, jotta tavoitteesi muuttu todeksi. Muista, että alitajuntasi toimii myös päinvastoin, joten ole tarkkana!

10. Pidä tauko

Pidä tauko, jos tuntuu siltä, että mikään ei mene putkeen. Pienen tauon tai loman jälkeen asiat yleensä näkee uudessa valossa, jonka seurauksena myös motivaatio palautuu. Sanonta: “joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle” pitää jokseenkin paikkansa.

Fitnet.fi

11. Seuraa treeniohjelmaa

Treenaaminen ilman ohjeistusta on vaikeaa, kun ei tiedä tekeekö asiat oikein vai väärin. Ammattilaisten laatimia treeniohjelmia on tänä päivänä lukuisia ja ne sisältävät kaiken oleellisen liikkeistä ruokavalioon. FitNet.fi:n tarjoamat valmennuspaketit ovat oiva valinta kokeneemmalle ja myös aloittelevalle urheilijalle, joka tarvitsee toimintaansa hieman ohjeistusta. Tutustu tai tilaa treenivalmennus tästä linkistä.

Alla olevassa kuvassa yksi Fitnetin treeniohjelmalla onnistuneista henkilöistä.
Processed with MOLDIV