Kun mukavuusalue ei tunnu enää mukavalta

Tänään pyöräilin duuniin ihan fiiliksissä kesästä. Tai oikeestaan olin fiiliksissä siitä, että jalkaan sain pukea farkkujen sijasta shortsit. Vähän pidempään jatkunut treenikielto plus liian hyvä ruokahalu on yhteensä snadisti tiukat farkut, jotka kotiin tullessa vaihtuu salamannopeasti verkkareihin.

Aluks liikuntakielto on vielä ihan jees; on aikaa mm. nukkua pitkät makoisat päikkärit, tehdä ruokaa rakkaudella, käydä näkee välillä kavereita. Muutenkin on aikaa sellaselle ylimääräselle pikku lööbailulle. Hetken se on ihan jees, mutta loppupeleissä oon huomannut tän kaiken laiskottelun vaan vievän entistä enemmän mun energiaa ja puhtia päivästä. Tulee tosi produktiivinen olo, kun herää joltain kolmen tunnin päikkäreiltä kello kahdeksan illalla 😀 not.

Ois myös kiva purkaa stressi tai huono päivä hullun jalkatreenin merkeissä, mut sellaiseen menee vielä tovi. En oikeestaan tiedä, kuinka kauan.

Välillä sitä omissa epätoivon hetkissä ajatutuu synkkiin ajatuksiin. Mieli onneksi muistuttelee tasaisin väliajoin, ettei asiat oikeesti niin huonosti oo kuin miltä välillä tuntuu. Mulla on maailman ihanin parempi puolisko kenen kanssa jakaa (vielä keskeneräinen) koti, parhaat ja ymmärtäväiset ystävät sekä perhe jolta oon saanut tukea. Syksylle on tiedossa uusia juttuja, ja ehkä nää kesäkelitkin tästä kohenee.

Tää aamu ei vois paremmin alkaa. Alakerrassa meitä odottaa mun vanhemmat ja Primulan sunnuntaibrunssi. Palataan taas <3

xoxo

 

FOLLOW ME, I’M THE LEADER

instagram – viviannavanity

snapchat – viviannavanity

facebook – Vivianna Vanity

 

 

 

Facebooktwittermail

74 kommenttia “Kun mukavuusalue ei tunnu enää mukavalta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *