Mökkielämä ja mustikkametsä, onko niitä ikävä?

”Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä…” Tässä kun tulin katsoneeksi kännykkäni kalenteria, tajusin että eletään jo elokuuta! Kylläpä meni kesä nopeasti. Olen huomannut kun sosiaalisessa mediassa monet voivottelevat kesän päättymistä ja sateisen syksyn tuloa. Viime vuonna koulujen alkaessa muistan kun saavuin koululle ensimmäisenä päivänä shortsit ja toppi päällä ja hikeä pukkasi! Ei vielä pidä luovuttaa säiden suhteen, uskon että kyllä niitä hellepäiviä vielä muutamia on tulossa!

Eilen selatessani instagramia katselin kateellisena kavereideni kuvia mökiltä, mustikkametsältä ja vaikka mistä mikä liittyy Suomen kesään. En ole täällä Espanjassa ollessa potenut oikeastaan kertaakaan varsinaista koti-ikävää. Mutta niitä kuvia katsellessa aloin pohtimaan mistä olen jäänyt pois, asuessani kesän ulkomailla. Mökkielämä, mustikoiden poiminen, Suomenlinna, yöttömät yöt, yö-uinnin Hietsussa… Kyllä mulla niitä on hieman ikävä ollut! Mutta vaihtaisinko sitä tähän unohtumattomaan kokemukseen, jonka olen täällä Espanjassa saanut kokea? En! Kesäni Malagassa on ollut aivan ihana. Olen nähnyt paikallista kulttuuria kahden kuukauden verran ja rakastan sitä! Olen tutustunut uskomattomiin ihmisiin, joita on ja tulee olemaan kova ikävä! Olen kokenut 24 kesää Suomessa, ehkä tämä yksi kesä muualla vietettynä on ihan ok.

Tasan viikon kuluttua tähän aikaan olen viettämässä Feria-festivaalia Malagassa, josta suuntaan myöhään illalla lentokentälle ja lennän Suomeen. Suomessa mua odottaa perhe, ystävät, uusi kämppä ja koulu! Ja syksyn mittaan on tiedossa aivan ihania juttuja, tuskin maltan odottaa!

Vaikka Suomessa olisi vain 15 astetta ja tulisi vettä kaatamalla, ei haittaa! Olen saanut auringosta aikalailla riittämiin vähäksi aikaa. Syksy on ihana vuodenaika Suomessa ja olen siihen valmis! En kuitenkaan pistä pahakseni, jos muutama lämpimämpi päivä Suomessa vielä olisi! Tämän viimeisen viikon aikana aion tehdä viimeiset shoppailut, viimeistellä rusketuksen ja nauttia olostani! Tehkää tekin samoin, missä päin maailmaa ikinä olettekaan <3

Ja loppuun, jos joku osaa kertoa myydäänkö Suomessa vielä mansikoita, vadelmia ja mustikoita torilla, jotta pääsisi pakastelemaan talven varalle, niin kertokaahan! 😉

 

Besos

Venla

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *