Elämää Espanjassa

Heipä hei pitkästä aikaa! Muutama viikko on kulunut viime postauksesta, ajoittain on niin kiire että tulee pohtineeksi, mistä saisi lisää tunteja vuorokauteen. Päivisin olen töissä 10-16.00, jonka jälkeen olen vapaa. Andalusiassa on niin paljon nähtävää, että haluaisi kiertää joka kaupungin ja nähdä mahdollisimman paljon. Heti töiden jälkeen suuntaan suoraan rannalle, jossa löhöilen yleensä noin kolmisen tuntia. Otan aina rannalle mukaan päivällisen. Uusi paras ystäväni onkin kylmälaukku ja kylmäkallet. Ruoka pysyy viileänä, samoin vesi! Rannalla löhöilyn jälkeen kodin kautta salille. Treenien lepopäivinä en viivy rannalla kuitenkaan paria tuntia pidempään, sillä yleensä suuntaan Malagan keskustaan. Muutaman kerran olen käynyt myös Fuengirolassa töiden jälkeen syömässä ja kävelemässä rantabouldevardia.

Fuengirolasta puheenollen, kävin lauantaina huoltamassa ripseni Fugessa suomalaisessa kauneussalongissa, Solhairissa. Ennen Espanjaan tuloa olin valmiiksi huolissani mistä löydän hyvän ripsientekijän. Solhairin Noora teki aivan ihanat ripset. Ja voitteko kuvitella, ensimmäinen kerta kun en nukahda ripsihuollon aikana. Katkonaisesti nukutun yön jälkeen pysyin ripsihuollossa hereillä! Noora tekee mm. klassisia ripsienpidennyksiä, volyymiripsiä, jalkahoitoja, kasvohoitoja sekä manikyyrejä. Suosittelen lämpimästi! Lisätietoa Solhairin nettisivuilta

Ensimmäistä kertaa ikävä suomalaisiin ruokiin iski menneenä viikonloppuna. Sunnuntaina alkoi tehdä älyttömästi mieli korvapuustia. Viikonloppuina en katso syömisiäni pilkun tarkasti, vaikkakin yritän pysytellä mahdollisimman tarkasti ruokavaliossani. Aineksia korvapuusteihin ei ollut, joten tekaisin omena-kaurapaistosta. Aina yhtä helppoa, nopeaa ja suht kevyttä. Reseptin keksin puoliksi päästäni ja puoliksi käytin vanhaa reseptiäni. Esimerkiksi reseptin voimäärästä puolet korvasin soijamaidolla. Eikä muuten ollut huono lainkaan! Koska vaniljakastiketta ei ollut, käytin luovuutta ja olin laittavinani annoksen päälle kookosjogurttia. Ensimmäistä lusikallista suuhun laittaessa repesin nauruun kun tajusin että tämähän on luonnonjogurttia. Samanlaiset jogurttipurkit, olisin varmasti itsekin mennyt sekaisin lajista 😀

ripaus sokeria, kaurahiutaleita, soijamaitoa, omena, margariinia ja kanelia. Siinä kaikki ainekset!
ripaus sokeria, kaurahiutaleita, soijamaitoa, omena, margariinia ja kanelia. Siinä kaikki ainekset!
valmiina uuniin - uunista tullutta kuvaa en kerennyt ottamaan kovan nälän ja taivaallisen tuoksun vuoksi ;)
valmiina uuniin – uunista tullutta kuvaa en kerennyt ottamaan kovan nälän ja taivaallisen tuoksun vuoksi 😉

Odotan jo innolla tulevaa viikonloppua. Perjantaina suuntaan Marbellaan, jossa olin muutama viikko takaperin ystävieni luona viikonloppua viettämässä. Vietän viikonlopun ihanan Ainon kanssa, joka suuntaa jo pois Etelä-Espanjasta parin viikon sisällä. Perjantaina suunnitelmissa käydä vähäsen juhlimassa Marbellassa. Lauantaina otamme bussin Rondaan. Ronda on pieni kaupunki Andalusiassa, noin tunnin ajomatkan päässä Marbellasta. Ronda on tunnettu mm. härkätaisteluareenoista ja vuoristoisista maisemista. Sunnuntaiksi on luvattu +37 astetta joten silloin on luvassa ainakin auringonottoa paikassa X 🙂

Teppanyaki Samurain sushiannokset <3
Teppanyaki Samurain sushiannokset <3
fast cars in Puerto Banus
fast cars in Puerto Banus

 

Ensi viikonlopun jälkeen mullakin on enää 2 viikonloppua jäljellä Espanjassa. Aika menee niin nopeasti. Toisaalta ihanaa palata Suomeen, mutta kyllä tämä Espanjan lämpö ja aurinko saa hymyn huulille 🙂

Besos

Venla

 

 

Facebooktwittermail

4 kommenttia “Elämää Espanjassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *