Lisää seksiä Kuvakkeesta

Okei, oli sieltä Kuvake.net-sivuilta ainakin toinen kaveri myös tuon lisäksi, josta edellisessä postauksessani kerroin..

Jos oikein muistan, tutustuin tähänkin mieheen alun perin Kuvake.net-sivuilla. Siellä me ainakin enempi aloimme juttelemaan, olimme sitten törmänneet ensimmäisen kerran siellä tai muualla netissä. Juuri noihin aikoihin olin luonut profiilin kyseisille sivuille myös. Sanoin miestä JM:ksi, koska en vain pitänyt hänen oikeasta nimestään. Jo siitä tiesin, ettei hänestä voisi tulla minulle sen suurempaa kumppania. Juttelimme jonkun aikaa netissä muutakin, mutta hyvin pian juttelumme kehittyi seksiviesteihin. Ja näimme sovimme tapaavamme, lähinnä juuri niissä merkeissä. Toimimme nopeasti tulevien treffien kanssa, sillä JM haki minut heti sinä samaisena iltana töistä luokseen.

Hän asui isossa, lähes tyhjillään olevassa asunnossa, koska oli tekemässä pian muuttoa uuteen asuntoon. Alkuun hän esitteli minulle paikkoja ja juttelimme niitä näitä. Kämppä oli ainakin kivan valoisa ja oli minusta aivan oikeanlaista kohtelua, että hän haki minut ja veisi seuraavana aamuna kotiin. Oli kuitenkin pakko myöntää, ettei hän näyttänyt ihan siltä, miltä ajattelin. Hän oli vähän pienempi ruumiinrakenteeltaan, mutta hyvässä kunnossa hän silti oli. Mutta siis todella ruipelo verrattuna siihen, mistä yleisesti ottaen tykkäsin. Kiva jos miehessä on myös vähän massaakin eikä kroppa näytä vain sellaiselta juoksijan kropalta.

Silloisen työpaikkani iltavuorot päättyivät kymmeneltä, kuten tuona tapaamisemmekin iltana, joten asetuimme hyvin pian yöpuulle. Menimme hänen sänkyynsä söpösti lusikkaan makaamaan, missä hänellä olikin hyvä tilaisuus alkaa hivelemään minua. Sitä ennen olimme vain katselleet hänen asuntoaan ja hetken istuneet turvallisen matkan päässä toisistamme. Nyt miehen koskettelut kuitenkin johtivat kiimaiseen suuteluun, ja siitä erittäin rajuun seksiin.

Kuva netistä

 

Hänellä oli iso, ja hän otti minut ihanan kovaa takaapäin. Siis yllättävän iso itseasiassa. Olin jo ajatellut, että sekin olisi pettymys kun ei mies itsekään ollut sellaisessa kunnossa kuin olin hänen kuvien perusteella saanut olettaa. Tykkään itse oikeastaan eniten siitä, kun otetaan takaapäin, varsinkin jos joku tällainen random-hoito on vain kyseessä. Silloin vain kehiin kunnon jyystöä, koska todennäköisesti se jää ainoaksi tapaamiseksi. Jäisi siis ainakin hyvä muisto, jos ei muuta. Eikä tämän tyylisessä tilanteessa kiinnosta paljoa toista silmiin samalla katsella. JM ei siis ollut tässä mielessä pettymys, vaikkei hän ihan ollut ulkoisesti mitä olin olettanut.

Sain JM:ltä aamulla kyydin takaisin Helsinkiin. Meistä tuli tapaamisemme jälkeen Facebook-kaverit, mutta pahemmin emme ole pitäneet yhteyttä. Jätimme kiihkeän hetkemme vain yhden illan tapahtumaksi.

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *