Käsipeliä Turussa

Olin pari kesää takaperin ystäväni tupareissa Turussa. Tuparien juhliminen jatkui luonnollisesti keskustan yöelämään. Menimme aluksi juhlakalun ja enemmistön toivomaan yökerhoon, joka ei minua juurikaan napannut. Ajattelin kuitenkin mennä virran mukana. Seurahan se oli tärkein eikä se paikka. Olisin joka tapauksessa ystävälläni yökylässä tämän viikonlopun.

Minulla oli ollut Tinder kovasti käytössä heti Turkuun saavuttuani. Kiinnosti kovasti katsella taas eri paikkakunnan tarjontaa ja hetkellinen seurakin voisi kelvata tämän viikonlopun aikana. Parin mielenkiintoisen ja aika kivannäköisen tyypin kanssa jäin loppupeleissä viestittelemään. Lopuksi tämä karsiutui yhteen, joka vaikutti kiinnostuneelta ja minustakin kiinnostavalta. Hän olisi myös menossa ulos tänä iltana kaveriporukalla. He olivat tosin menossa eri yökerhoon. Niinpä tietenkin.

Oltuani mielestäni tarpeeksi kauan juhlaseurueessamme, aloin suunnitella yökerhon vaihtoa. Osa alkoi jo väsymään ja suuntasi samalla koteihinsa, osa jäi vielä alkuperäiseen yökerhoon bailaamaan. Menin siis yksin sinne, missä tämä Tinder mies olisi. Ihan sama. Olin humalassa ja oloni oli itsevarma. Ja voisinhan aina lähteä vain takaisin ystäväni seuraan tai taksilla hänen luokseen nukkumaan, mikäli hän olisi jo ehtinyt lähteä kotiin.

Laitoin miehelle viestiä, kun olin matkalla kyseiseen yökerhoon. Ilmoitin olevani tulossa sinne. Hän innostui ja halusi ehdottomasti nähdä. Narikan jälkeen menin ensiksi baaritiskille, koitin kovasti pälyillä ympärilleni odottaessani juomaa. En tunnistanut miestä väkijoukosta. Minullahan ei ollut hänestä muuta kuvaa kuin ne muutama, jotka hänellä oli profiilissaan Tinderissä. Niistä nyt ei tiennyt kuinka tuoreita ne olivat. Kävelin paikan ympäri ja lopuksi vielä tanssilattian läpi. En nähnyt ketään semmoista, josta olisin voinut varmaksi sanoa olevan hän. Myös mies kuitenkin tiesi minun olevan siellä ja etsivän häntä. Kukaan ei kuitenkaan saapunut luokseni ilahtuneena tervehtimään. Olin laittanut hänelle viestiä, mutta puhelinnumeroita emme olleet vielä toistaiseksi vaihtaneet. Juttelimme vain Tinderin välityksellä.

Miehestä ei kuulunut eikä häntä näkynyt. Turhauduin. Join juomani loppuun ja päätin lähteä takaisin narikalle ja ottaa taksin, jossei ystäväni ollut enää keskustassa. Mies vastasi viesteihini, kun olin juuri päässyt ulos. Kerroin hänelle olevani jo ulkona ja ottavani mahdollisesti taksin. Hän sanoi tulevansa itsekin ulos ja olisi aivan valmis lähtemään nukkumaan kanssani hänen lu

okseen. Asetuin siis taksijonoon. Se ei ollut kovin pitkä, koska pilkku ei ollut vielä lähellä. Käskin hänen kiirehtimään. Mies lupasi olla nopea. Annoin pari kertaa paikkani jonossa takanani olevalle, koska miehellä tuntui kestävän. Viimein hän ilmoitti olevansa juuri narikassa. Istahdin sisään seuraavaan vapautuvaan taksiin ja sanoin kuskille, että vielä herrasmies olisi liittymässä pian seuraamme.

Näin tutun näköisen miehen tulevan ulos yökerhosta. Olin ehtinyt ilmoittaa hänelle, että istuisin jo taksissa. Mies kurkisti ikkunaan ja vilkutin hänelle. Hän istui myös kyytiin. Siinä me halasimme tervehdykseksi. Mies kertoi kuskille osoitteen ja lähdimme matkaan. Joo, hän oli hyvin saman näköinen kuin kuvissaankin, mutta ei jotenkin aivan minun makuuni. Jokin hänessä oli erilailla kuin olin kuvitellut. Tiedän myös, että ei välttämättä fiksuinta tavata toista ihmistä ensimmäistä kertaa taksin sisällä. Tänään en kuitenkaan välittänyt. Kuten yleensäkin, tykkään heittäytyä ja mennä spontaanisti. Tämä olisi yksi niistä hetkistä.

Miehen luokse päästyämme hän esitteli kaksionsa ja se oli tyylikkäästi sisustettu. Mies oli itsekin tyylikkäästi pukeutunut ja hänestä huomasi, että hän laittautui. Ei kuitenkaan liikaa vaan juuri hyvällä maulla. Mies oli kuin suoraan Stockmannin mainoksesta. Jostain syystä sellainen ei ole se minun juttuni. Aina ei kuitenkaan voi olla liian kranttu. Varsinkin jos kyseessä vain satunnainen yhden illan juttu. Eihän sillä silloin ole niin väliä.

Menimme pian makuuhuoneeseen ja kävimme nukkumaan. Puhuimme nimenomaan nukkumisesta koko ajan. Mitään kiihkeää ei välillämme ollut toistaiseksi tapahtunut. Emmekä näin kasvotusten olleet puhuneetkaan mitenkään vihjaillen. Kaikki vihjailut seksistä olivat jääneet viesteihin. Riisuin päälläni olleen tiukan mekkoni, päälle jäivät vain alusvaatteet, ja asetuin peiton alle. Mies riisui myös boksereilleen ja asettui viereeni. Höpöttelimme niitä näitä hetken aikaa. Sitten kävimme yhteistuumin nukkumaan. Olin sen verran humalassa, että oikeastaan sammuin heti laitettuani silmät kiinni.

Aamulla kun heräilimme, mies alkoi koskettelemaan minua. Makoilimme lusikassa, hän takanani. Mies työnsi kätensä pikkareihini ja sormen sisääni. Siinä hän tunnusteli jonkun aikaa ja välillä kosketteli myös rintojani. Minua ei kuitenkaan yhtään kiinnostanut, joten en rohkaissut eleelläkään jatkamaan eteenpäin. Olin selvinnyt humalasta, hiukan krapulainen ja halusin vain äkkiä ystäväni luokse heräilemään rauhassa tähän päivään ja ihan vain päästäkseni parempaan seuraan. Miehen olisi edellisenä yönä pitänyt tehdä aloite seksiin, niin se olisi voinut t

Kuva netistä

apahtuakin. Nyt kiinnostus oli nolla, varsinkin kun muistin ettei hän ollut oikein tyyppiäni. Pärjäisin siis hyvin ilmankin tätä seksikokemusta. Sanoin pian, että minun pitäisi käydä vessassa. Vessasta tultuani kyselin, mikä hänen osoitteensa oli ja sanoin tilaavani pian taksin ystäväni luokse. Selitin hänen laittaneen viestiä ja olevan huolissaan ja valitin olevani muka kamalassa krapulassa.

 

Mies kertoi osoitteen ja taksin numeron. Soitin taksin ja aloin pukemaan päälleni. Olin pian valmis, mies makoili edelleen sängyssään. Kiitin häntä yösijasta ja seurasta ja sanoin kiiruhtavani taksille. Hän vaikutti vähän hölmistyneeltä ja pettyneeltä, mutta sanoi minulle heippa. Lähdin ulos asunnosta ja päästyäni alaovesta ulos näinkin taksin lähestyvän talon pihaa. Luojan kiitos. Ihanaa päästä pois. Menin suorinta tietä ystäväni luokse. Siellä oltiinkin hereillä. Pari muutakin tyttöä oli siellä yökyläilemässä ja sainkin heti alkajaisiksi kertoa, mikä tämä mies oli ja kuinka hänen kanssaan sujui. Kerrottavaahan ei ollut paljon.

Olipahan ainakin yöseuraa ja tyyppihän oli mukava kuitenkin, joten ei ollut hukkareissu vaikkei mitään tapahtunutkaan. Emme olleet miehen kanssa enää yhteyksissä. Toisaalta käyn Turussa melko harvoin, joten tuskin olisimme joka tapauksessakaan nähneet uudelleen.

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *