Haikara tulee kylään

Olen uusi Fitnetin blogi kirjoittaja. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan sivuille blogia mietin hetken aikaa olenko oikea ihminen kirjoittamaan näille sivuille.

Täällä on paljon nättejä tyttöjä, jotka urheilee ja tekee mallin töitä. Viime kesänä olisin sopinut tähän joukkoon, mutta nyt tilanne on toinen.

Urheilen toki vielä, mutta en tiedä kuinka pitkään. Olen nykyään pieni ja pyöreä. Se nätti bikini kroppa mitä treenasin viime kesänä on nyt kadonnut.

Promoottorin työt ja kaikki mallin työt on nyt jääny. Syynä siihen on pieni tyttönen joka kasvaa masussa.

Minusta tulee siis äiti kesällä tai taidan olla jo äiti. Vielä kaikki kuitenkin tuntuu epätodelliselta.

Päätin kuitenkin alkaa kirjoittamaan tänne. Ainakin blogini on hiukan erilainen.

Nyt on raskaus viikko 20 ja eli keskiraskaus. Tuntuu ettei vatsa ole kasvanut vielä ollenkaa. Vauva potkii masussa aina iltaisin, siitä aina muistuu mieleen että joku sielä vatsassa on vaikka ei sitä päälle päin vielä näy.

Tänään otettu kuva. Kyllä se vatsa on vähän kasvanu, mutta mielestäni tosi vähän. 7 kg on nyt tullu painoa lisää. Alku paino oli 53 kg ja nyt on 60 kg

IMG_3080

Ostin tänään ensimmäiset mammahousutkin. Kävin katsomassa ensin keskustan H&M kaupasta, mutta mielestäni siellä oli tosi huono valikoima. Kävin sitten Kampin Name It kaupassa ja sieltä löysin kivat perus siistit mustat housut 44e. Siellä oli paljon kivan näkösiä mamma housuja ja hinnat oli 44-50e.

Tällästä tänään ja jatkossa tulen kirjoittamaan raskausajan juttuja. Liikuntaan, terveyteen ja kauneuteen liittyviä kirjoituksia.

IMG_3012

Laittakaa ihmeessä kommentteja ja kysymyksiä.

Minkälaisia juttuja haluisitte kuulla?

<3 : Sara

Facebooktwittermail

7 kommenttia “Haikara tulee kylään

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *