Mistä sitä aloittaisi?

VIHDOIN ja viimein saan tämän blogin kunnolla alkuun. Olen jo moneen kertaan miettinyt mistä aloittaisin kirjoittamaan ja vaihtanut aiheita uudestaan sitä mukaa, kun olen (tavalliseen tapaani) sata lasissa hyppinyt projektista toiseen. Vihdoin päätin, että istun rauhassa alas ja ilman stressiä kirjoitan siitä mitä mieleen juolahtaa. Itseasiassa tulin juuri äidilleni käymään ja sen voin sanoa, että ei ole parempaa paikkaa rauhoittua ja esimerkiksi keskittyä tämän blogin kirjoittamiseen.

Ajattelin, että en ala sen kummemmin tässä itsestäni kertomaan. Mielestäni paras tapa tutustua minuun on seuraamalla postauksiani. Niistä pääsette varmasti aika hyvin perille mitä tykkään puuhailla ja millainen mimmi tekstien takana on. Eli ei muuta kuin mun blogi seuraukseen! 🙂

Niin kuin aiemmin mainitsin niin olen viime viikot mennyt aika sata lasissa. Jokin aika sitten sain upean tilaisuuden päästä tanssimaan ja treenaamaan Helsinki Salsa Academyyn kevätkaudelle. Aika iso osa vapaa-ajastani onkin sitten mennyt tanssitunneilla tai omissa treeneissä ja fiilis ei voisi olla parempi! Meillä on tosiaan ihan skaba käynnissä. Eli Helsinki Salsa Academy valitsi kuusi miestä, sekä kuusi naista tälläiseen Salsa Challengeen. Neljän kuukauden verran treenaamme parhaiden opeissa ja keväällä valitaan inspiroivin tarina/henkilö voittajaksi. Kannattaa siis ehdottomasti seurata juttujani täällä blogin puolella, mutta myös esimerkiksi instagramista minut löytää nimimerkillä: neapatricia. Tulen varmasti molempiin päivittämään myös tuosta kisasta lisää.

Viikonloppua odotan innolla, kaikkea mukavaa on tiedossa mm. tanssitreenejä, laatuaikaa isosiskoni kanssa, sekä sunnuntaina ajattelin osallistua Ravintolapäivään, mutta ihan herkuttelijan osassa. Olisin itseasiassa huomaamattani saattanut skipata koko päivän ellei ihana, uusi ystäväni Miia olisi kysellyt mukaan. Mikäs sen parempi tapa viettää sunnuntaita! Kertokaahan, mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on?

 

 

 

Facebooktwittermail

4 kommenttia “Mistä sitä aloittaisi?

  • Avatar
    18.2.2016 klo 15:22
    Kestolinkki

    Jes! Huippu aloitus! Tästä se alkaa. 🙂 Kirjoita juurikin siitä mihin on intohimo, eli liikunta. Jään seurailemaan.

    Reply
  • Avatar
    18.1.2020 klo 09:35
    Kestolinkki

    Free Shipping Acticin Where To Buy Overseas Next Day Kamagra 100mg Test Buy Cialis Fedex Doxycycline Tablet Cheap Preisvergleich Viagra 100 Levitra Femenina

    Reply

Vastaa käyttäjälle Miia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *