Vinkkejä pitkille lennoille

Päätimme tässä kirjoitella hieman yleisiä vinkkejä pitkille lennoille ja kaukomatkustamiseen liittyen.

Pakkaaminen
Ainakin meillä, ja useimmilla muilla naisilla, tavaraa ja vaatteita voisi ottaa loputtomasti mukaan. 🙂 Aina sitä tavaraa tulee otettua liikaa, vaikka olisi kuinka lyhyt reissu. Kaikki painavimmat vaatteet (farkut, mekot..) laitamme aina käsimatkatavaroihin, ja kevyemmät matkalaukkuun, jos meinaa matkalaukun painon kanssa tulla tiukkaa. Nykyään käsimatkatavaroihin otamme myös kunnon rinkan mukaan, koska sinne mahtuu ainakin kolme kertaa enemmän tavaraa kuin tavalliseen carry-on-vetolaukkuun. 😀 Ja vaikka rinkka on melkoisen suurikokoinen, niin kyllä se täyttää käsimatkatavaroiden kokovaatimukset, vaikka sitä kyllä ollaan monesti jouduttu todistamaan – aina se vaan on kyllä mennyt läpi.
Terveellinen ruokailu pitkällä lennolla
Emme oikeastaan tilaa koskaan lentokoneessa aterioita, koska lentokoneruoka on aika huonolaatuista, ja siitä saa helposti vatsankin sekaisin (koettun on monesti). Yleensä syömme ennen koneeseen nousua aina tosi tuhdin aterian (esimerkiksi tuhti kana/lihasalaatti, kananmunia ja smoothie tai muuta vastaavaa), ja lentokoneeseen otamme mukaan hedelmiä (banaania, omenoita tai avokadoa), proteiinijauhetta, pähkinöitä tai muita vastaavia snackseja. Niillä eväillä kyllä pärjää hyvin 15-20 tunnin lennon, ja proteiinijauhetta on helppo sekoittaa veteen tai mihin vaan juomaan lennon aikana.
Nesteytys on ihan älyttömän tärkeää lennolla – sitä harvoin tulee edes mietittyä. Nyt viime aikoina olemme triplanneet veden juonnin määrän lennolla, ja olo on koko lennon ajan ollut parempi, sekä myös perille saapuessa huomattavasti virkeämpi. Hyvä nestetytys auttaa huomattavasti myös jet lagiin! Yläilmoissa ilma on niin paljon ohuempaa ja kuivempaa, joten elimistö tarvitsee vettä paljon enemmän kuin normaalisti. Kannattaa ottaa oma iso pullo mukaan ja täyttää se valmiiksi ennen lentoa, ja lennon aikana henkilökunnalta kyllä saa vettä aina pyydettäessä. Joka tunti olisi hyvä juoda minimissään lasillinen vettä. Myös esimerkiksi kookosvesi on erinomainen juoma lennolle sen erinomaisen nesteytyskyvyn ansiosta. Nestepitoiset hedelmät (greippi, mandariini, vesimeloni..) tai vihanneksista esimerkiksi kurkku on ihan loistava nesteyttäjä, ja täten hyvä eväs lennolle – kunhan vaan muistaa syödä kaikki vihannekset ja hedelmät ennen maihinnousua.
Venyttely lennolla
Pitkällä lennolla kannattaa ehdottomasti myös tasaisin väliajoin nousta seisomaan ja venytellä itseään, sekä ajan kulun että oman terveyden vuoksi. Jos on tyypillistä, että polvet kipeytyvä ja jalat turpoavat lennon aikana, niin ehdottomasti tasaisin väliajoin tulisi tehdä etenkin alaraajan venytysliikkeitä. Me olemme ottaneet ihan tavaksi melkeinpä tunnin tai kahden välein nousta seisomaan ja venytellä kunnolla alaraajat, hartiat, selkä ja muut. Venyttelyä ajatellen käytäväpaikka on paras, koska silloin voi liikkua koneessa häiritsemättä koko ajan vierustoveria.
img-20160921-wa0003
Tukisukat jalkaan pitkällä lennolla
Tukisukat pitkällä lennolla on yksi tärkein varusteemme. Pitkään istuma-asennossa oleminen heikentää huomattavasti jalkojen verenkiertoa ja lisää esimerkiksi veritulpan riskiä, mistä esimerkiksi turvonneet jalat lennon aikana ovat esimerkki. Tukisukat helpottavat jalkojen neste- ja verenkiertoa . Lentosukissa tärkeää on asteittainen kompressio eli niiden tulisi puristaa voimmakkaimmin nilkasta ja keventyä polvea kohti. Lisäksi alhainen ilmanpaine lentokoneessa rasittaa muutenkin verenkiertoa, joten kaikki verenkiertoa parantavat keinot koneessa ovat hyödyllisiä. 🙂 Kerran on muuten tultu pyörryttyä pitkällä lennolla johtuen juurikin tuosta pitkään kohoasennosta olemisesta ja alhaisesta ilmanpaineesta (tätä edelsi myös huonot yöunet). Se oli aika friikki tunne. Ja mikä hassuinta – pyörryimme kumpikin kymmenen minuutin sisään. Se oli loppujen lopuksi myös koomista, kun kaksoset siellä koneessa pyörtyivät peräjälkeen. 😀
Nukkuminen
Nukkuminen on aina haastava asia pitkällä lennolla, sillä ainakaan me emme pysty kovin helposti nukkumaan istuma-asennossa, puhumattakaan, jos viereen sattuu mölyävä vierustoveri tai koko lennon ajan itkevä vauva (tämäkin on koettu monia kertoja), niin koitapa siinä sitten rentoutua. Kuulosuojaimet ja kuulokkeet on ihan välttämätön varuste, mutta nekään ei aina edes peitä meteliä, jos vieressä sattuu olemaan huutava yksilö. Monet käyttävät melatoniinia tai nukahtamislääkkeitä, jotta saavat unen päästä kiinni lennolla, mutta itse suosimme vähän luonnollisempia keinoja, eli esimerkiksi ihan vaikka kunnon satsi hunajaa, taateleita tai muita hiilareita, jotka auttavat nukahtamisessa ja rentoutumisessa.
Ajan kuluminen
Parhaiten aika kuluu meillä leffoja katselemalla, jos unen päästä ei saa kiinni. Äkkiä saa vierähtämään 6-7 tuntia lennosta, kun katsoo vaikkapa 3-4 elokuvaa. Nykyään leffatarjontakin on tosi hyvä pitkillä lennoilla.
Jet lag
Sanotaan että itäänpäin lennettäessä jet lag on monesti voimakkaampi kuin länteenpäin lentäessä. Länteenpäin lentäessä päivä pitenee ja siinä pätee sama asia kuin että ihmisen on helpompi valvoa myöhään kuin herätä aikaisin. Itäänpäin vastaavasti päivä lyhenee ja ”aamu tulee nopeammin vastaan”, joten väsymys on voimakkaampi. Länteenpäin lentäessä yleensä alkaa väsyttää jo alkuillasta ja vastaavasti sisäinen kello herättää jo 4-5 aikaan aamuyöllä. Parhaiten rytmiin pääsee, kun ottaa pikaiset päikkärit kohteeseen saavuttua, ja valvoo sitten vaikka väkisin iltaan asti. Jetlagista aiheutuvaa päänsärkyä voi hyvin torjua runsaalla vedenjuonnilla ja nesteytyksellä.
🙂
Facebooktwittermail

6 kommenttia “Vinkkejä pitkille lennoille

Vastaa käyttäjälle StepvAf Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *