Yhet sunnuntaikuvaukset

Eilen sunnuntaina oli taas kuvaukset pitkästä aikaa! Pohjustuksena viikonlopun jälkimaininki oli jotain darraakin jäätävämpää: yli viikon kestäneen lapsen sairastelun loppuhuipennus, kun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sain nukuttua ehkä 2 tuntia kunnon unta, kunnes Nea alkoi pahan yskänsä takia oksentamaan sänkyyn. Klo 5:15 herätys sunnuntaina, ah, äidin elämää!

Ei siinä muu auttanut, kuin reipastua ja herätä aamun toimiin. Klo 10 oli kuitenkin oltava edes jotenkin freshinä studiolla. Suihkut, mukaan otettavien vaatteiden pikainen katsastus, pari rohkaisevaa sanaa peiliin ”Sä handlaat tän!”, lapset pakettiin ja kipinkapin mun äidille viemään lapset mummilaan.

Sieltä silmät ristissä, tyypillisen äitimäisesti hitusen aikataulusta jäljessä pikapikaa kohti kuvauksia. En onneksi ollut edes pahasti myöhässä!

Onnekseni kuvaukset olivat kaikkea muuta, kuin sunnuntaikuvaukset! Pasi oli keittänyt kaffet ja siinä jauhettiin jerryä, kunnes Hanna saapui.

Meillä ei täysin valmista ideaa ollut, mutta lähdettiin todella luonnollisella meikillä liikenteeseen. Ekaa kertaa ikinä joku osasi tehdä musta niin nätin ja luonnollisen näköisen! Ja kuvaaja vieläpä  taltioida sen täydellisesti!

Meikkiä lisättiin ja tukkaa muutettiin aina vähän teeman vaihtuessa. Meikkaaja maskeeraaja Hanna on kyllä aivan älyttömän lahjakas, vain pienillä siveltimen vedoilla hän loihti aina uuden ja erilaisen piirteen mun kasvoista esiin.

Lopulta päädyttiin sotkemaan hampurilaisilla. Ilmeissä piti olla asennetta. Oli ensimmäinen kerta, kun poseeraan hampurilaisten kanssa, mutta myös ensimmäinen kerta muutenkin tuon tyyppisellä fiiliksellä. Oli yllättävän vaikeaa heittäytyä fiilikseen ja kehitellä ilmeitä. Jos totta puhutaan, suurimman osan ajasta ajattelin vain ”What the hell I’m doing”. Onneksi oli taitava kuvaaja, joten saatiin siitä huolimatta tästäkin setistä aivan super-kuvia!

Vielä viimeisenä Pasi otti esiin vanhan filmikameran ja napsittiin testiksi pari kuvaa. Sain yhden niistä muistoksi ja se on kyllä omalla, jotenkin rujolla tavallaan todella hieno!

Summaus koko päivälle: AIVAN MIELETÖN! On aivan upeeta tutustua noin hyviin tyyppeihin, kuin Pasi ja Hanna, että jos koskaan ikinä tulee mahdollisuus työskennellä heidän kanssaan, annan täyden suosituksen: 6/5. Kuvista tuli erilaisia, kuin olin aiemmin tehnyt, mikä oli tarkoituskin! Aina haluaa oppia lisää ja kokea enemmän. Tässä porukassa tää oppiminen oli vaan tuhat kertaa kivempaa ja helpompaa! Kiitos siis siitä niin paljon, Pasi ja Hanna, olette kultaa!

Mallina mulla on vielä paljon opittavaa, voisin olla ilmeikkäämpi ja hakea poseja luonnollisemmin, mutta ei sitä tässä puolessatoista vuodessa ole kauheasti ehtinyt hommaan rutinoitua. Tekemällä oppii!

Väsymyksestä huolimatta kokemus oli mieletön ja into tekemiseen kasvaa vaan! Väsymys jatkui vielä maanantain puolelle, vaikka nukuin ihan kunnon 8 tunnin yöunet. Kyllä se tästä!

Kiitos kuvista valokuvaaja Pasi Järvenpää

Kiitos meikistä meikkaaja maskeeraaja Hanna Maria Kallio

Kivaa viikkoa kaikille ja toivotaan lisää aurinkoa päiviin!

<3: Minttu

Facebooktwittermail

3 kommenttia “Yhet sunnuntaikuvaukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *