Good to be back

image

Huh, kun viime kerrasta onkin aikaa! Kuten edellisessä postauksessani kerroin, keskityin nyt kevään aikana hieman enemmän koulutehtäviin, mistä syystä kirjoittelu tänne tyssäsi hetkellisesti kokonaan. Instagramissa touhujani on voinut seurailla pitkin kevättä ja olenkin sinne ahkerasti päivitellyt kuulumisia (ig: minnamaria), mutta konetta en juurikaan ole muutakuin velvollisuuksien puitteissa avannut. Tilannehan oli tosiaan se, että lopetellessani harjoitteluani maaliskuussa, minulle tarjottiin pidempää kesäsijaisuutta Meilahden sairaalassa. Tottakai tartuin tilaisuuteen, mutta samalla tuli pieni stressi puuttuvista opintopisteistä – kahden viimeisen lukukauden aikana olen keskittynyt suorittamaan harjoitteluita ja tentit ovat kerääntyneet odottelemaan vapaita kalenteriviikkoja. Samoin kuin sitten tietenkin ne opintopisteet. Meillä röntgenhoitajaopiskelijoillahan siis tulee vuoden opintojen jälkeen oikeudet tehdä lähihoitajan töitä, kun lääkeluvat ja -opinnot on suoritettu. Se, että varsinaisesti röntgenhoitajan sijaisuuksia pääsee tekimään, vaatii 140 opintopisteen suorittamista – tässä tulee sen verran monet lait ja pykälät vastaan, kun kyse on säteilyn käytöstä ja sädetyöstä ylipäätään. Mullahan tilanne oli siis se, että siellä roikkui toistakymmentä opintopistettä tenttejä ja oppimistehtäviä vaille valmiina (muutamat roikkuvat edelleen :D) mutta kesätöiden alkamiseen oli vain pari kuukautta aikaa, eli siis pari kuukautta yrittää rutistaa nuo tekemättömät hommat tenttipäivien puitteissa maaliin!

Ei välttämättä ihan helpoin tehtävä, kun kyseessä on säteilyfysiikkaa, johtamista, isotooppeja, topografista anatomiaa ja kaikkea muuta mukavaa. Kun kaiken hereilläoloajan käytti tentteihin lukemiseen ja kirjallisten töiden tekemiseen, ajatuskin läppärin avaamisesta näin ”huvittelu mielessä” tuntui lähinnä puristavalta vanteelta pään ympärillä. Nyt kun ensimmäinen viikko uudessa työssä on takana, pystyy huokaisemaan helpotuksesta ja palaamaan myös näiden vähän mukavampienkin juttujen pariin! On ollut ikävä! <3

image
Drinkeillä @ Kämp

On tässä kuluneiden kuukausien aikana toki tullut muutakin tehtyä kuin töitä. Koska koko kesä menee töissä, lomailtiin sitten kevään aikana pariinkin otteeseen. Pääsiäisen nurkilla pidettiin ensimmäinen kunnon parin viikon loma ikuisuuksiin Brasilian auringon alla. Tästä on tulossa ihan oma postauksensa, sillä Etelä-Amerikka oli itsellekin aivan uusi kohde, eikä kaikkea sitä uutta ja jännittävää pysty rutistamaan millään edes yhteen tekstiin! 😀 Mielenkiintoisia juttuja on ylipäätään luvassa, joten pysytelkää perässä – otetaan kirjoittelutahdissa nyt kiinni tämä kevään aikana menetetty aika 😉

Toukokuu on ollut itsellä oikein virallinen sporttikuukausi – kolmen viikon aikana tulee vedettyä kolme eri kisaa, joista kaksi on jo takanapäin, ja hengissä ollaan edelleen! Tähän palailen huomenna paremmin, nyt painun unten maille ja valmistautumaan huomiseen työpäivään.

image
Karvaiset hyvän yön toivotukset Kruununhaasta <3

Hyvää yötä!

xxx

Minna

 

Facebooktwittermail

2 kommenttia “Good to be back

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *