Aktiiviloma Kreetalla

Täällä ollaan Kreetalla Paleohoran kylässä tosiaan vietetty nyt tämä viikko ja tänään sunnuntaina olisi jo lähtö takaisin kotiin. Olen ollut niin sanotusti työlomalla, koska kyseessä oli aktiiviloma missä olen ollut JM Sykkeen kautta personal trainerin roolissa. Kiirettä on pitänyt koko viikon, joten tämä kirjoituskin nyt jäi tälle viimeiselle päivälle, mutta eikös se niin mene, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 😉

Olemme viikon aikana patikoineet upeissa maisemissa sekä treenanneet niin ulkona kuin sisällä minun johdollani. Patkointireissut on vetänyt erä- ja luonto-opas Antti Teerisuo ja minä taas olen hoitanut alkulämmittelyt ennen patikointia sekä loppuverryttelyt/venyttelyt patikoinnin jälkeen. Vapaapäiviä patikoinnoista oli kaksi, jolloin minä olin ohjaus vastuussa.

 

Ensimmäisenä vapaapäivänä vedin aamulla kehonhuoltoa ja iltapäivällä toiveesta altaassa palauttelevaa vesijumppaa. Toisena vapaapäivänä vedin aamulla kehonpainoharjoittelua ylä- ja keskivartalolle sekä iltapäivällä taas kehonhuoltoa. Patikointipäivät olivat suht pitkiä, joten sen lisäksi tuli lähinnä vain käytyä illalla ulkona syömässä ja vapaapäivinä sitten vähän kiertelin kylää ja kolusin kauppoja läpi. Perjantaina kävin viimeisen patikointireissun jälkeen fish spassa, jossa pikkukalat söivät kuollutta ihoa jaloista ja tämän jälkeen tehtiin vielä pedikyyri.

Majotuimme neljän tähden Libyan Princess -hotellissa, mikä oli aivan ihana. Tunnelma hotellissa oli todella rentouttava, se oli lähellä keskustaa, aamupala oli oikein hyvä ja siitä sai helposti koostettua ravinteikkaan ja terveellisen niin halutessaan. Kirsikkana kakun päällä oli omassa huoneessa oleva poreamme, jossa rentouduinkin joka ilta.

Itse Paleochoran kylä on melko pieni ja varsinkin tähän aikaan vuodesta kun pahin sesonkiaika ei ole vielä alkanut, niin täällä on suht rauhallista. Ihmiset ovat ystävällisiä eikä ollenkaan tuputtavia tai millään tapaa ahistavia. Ruoka täällä on todella maukasta ja kaiken hyvän lisäksi vielä kasvispainotteista, eikä kyllä hintakaan päätä huimaa. Itse ainakin rakastuin täysin tähän kulttuuriin ja saareen.

Alla vielä viikon ohjelma, mistä näette missä kaikkialla olemme oikein patikoineet. Se täytyy vielä tähän sanoa että jotenkin ajattelin ettei se patikointi ole minun juttuni, mutta kyllä siinä vaan sitä jotain on. Tulen varmasti jatkossakin tätä ulkomailla ja kenties myös kotisuomessakin harrastamaan. Nämä patikointimatkat olivat sopivan haastavia ja maisemathan nyt ovat aivan huikeat! Välillä sitä myös huomasi ettei hetkeen ollut ajatellut tyyliin mitään, eli toimii hyvin myös stressin lievityksenä.

Päivä 1. Tulopäivä Sunnuntai

Lähtö Helsingistä piti olla klo 7.50, mutta ruuhkaisen Hanian lentokentän vuoksi lähtö viivästyi n. 30 minuuttia.

Saavuimme Hanian lentokentälle päivällä, josta oli 1,5h bussimatka Paleochoraan. Majoituimme hotelliin, jonka jälkeen teimme pienen kävelylenkin tutustuen kylään ja kävimme tervetuloillallisella Inochoos -tavernassa, jossa söimme paikallisen meze -illallisen.

Päivä 2. Maanantai

Aamulla taxilla Azogiresin kylään, josta alkulämmittelyn jälkeen lähdimme patikoimaan Anidrin rotkoa pitkin kohti Anidrin rantaa.

Reitti kulki paljolti pitkin luonnonpolkuja. Alkumatkan kuljimme puiden katveessa ja edessämme avautui näköala kauas merelle. Pidimme kahvitauon matkalla ja kävimme uimassa Anidrin rannalla, jonka jälkeen jatkoimme hiekkatietä pitkin takaisin Paleochoraan.

Patikointiaika n. 4 tuntia, 11 km, korkeuseroa 300 metriä.

Palauttavat venyttelyt päivän päätteeksi.

Päivä 3. Tiistai

Aamulla taxilla Griosin rannalle, josta alkulämmittelyn jälkeen lähdimme patikoimaan kohti Elafonisin paratiisirannalle, jota kutsutaan myös Kreetan Rivieraksi.

Vesi on siellä syvän turkoosin sinistä ja hiekka hohtaa vaaleanpunaisena johtuen lukemattomista punertavista kotiloista, jotka hieroutuvat hiekanjoukkoon. Matkamme kulki poluilla, jotka kiemurtelivat ajoittain aivan veden äärellä, välillä nousimme ylös rannan rinteille. Katajia kasvavilla hietikoilla puikkelehdimme puiden alla ja pidimme matkalla välipalatauon. Saavuttuamme Elafonisiin kristallin kirkas vesi houkutteli uimaan. Paluu Paleochoraan pikkubussilla.

Patikointiaika n. 5 tuntia, 13 km, korkeuseroa 120 metriä.

IIlalla palauttavat venyttelyt.

Päivä 2. Keskiviikko

Vapaapäivä patikoinnista. Aamulla minun johdolla kehonhuoltotunti ja iltapäivällä altaassa palauttavaa vesijumppaa.

Oman vapaa-aikani vietin altaalla makoillen, vähän töitä samalla tehden ja illemmalla kävin kiertelemässä söpöjä pikkukauppoja.

Päivä 5. Torstai

Aamulla laivalla Sougiaan, josta alkulämmittelyn jälkeen lähdimme patikoimaan.

Myös tämä päivä kuljettiin meren tuntumassa. Kuljimme poluilla suurten kivenlohkareiden ja mastiksipensaiden lomassa. Nousimme lähelle vuorten rinteitä ylätasangolle, josta eteemme aukesi yksi Kreetan kauneimmista näköaloista. Laskeuduimme Lissoksen laaksoon, missä on asuttu jo yli kolme tuhatta vuotta sitten. Jälkensä sinne ovat jättäneet niin sotaisat Doorit ja lääketieteen jumalan Asklepioksen palvojat, niin roomalaiset hallitsijat kuin bysantin kirkonrakentajat.

Pysähdyimme välipalatauolle ikuisen terveydenlähteen veden äärelle. Loppumatka Sougiaan vei toisen ylätasangon ja pienen rotkon läpi ja perillä nautimme lounaan paikallisessa Rebetiko-tavernassa. Lounaan jälkeen tulimme pikkubussilla takaisin Paleochoraan.

Patikointiaika 5-6 tuntia, 10 km, korkeuseroa 250 metriä.

Illalla taas palauttavat venyttelyt.

Ikuisen terveyden lähde

Päivä 6. Perjantai

Aamulla taxilla Irinin kylään, josta alkulämmittelyn jälkeen lähdimme patikoimaan alas mutkittelevaa Agia Irinin rotkoa.

Agia Irinin rotko ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin pidempi Samarian rotko, mutta se on vähintäänkin yhtä kaunis ja sen lisäksi kävijöitä on täällä vähemmän. Vaellusreitti rotkossa kulki melko suurelta osin varjossa ja oli suht helppo maastoista kulkea.

Patikointiaika 3-4h, 7,5 km, korkeuseroa 500m alaspäin.

Päivä 7. Lauantai

Vapaapäivä patikoinnista. Aamulla minun johdolla kehonpainoharjoittelua ja iltapäivällä kehonhuoltotunti.

Oman vapaa-aikani käytin taas altaalla makoillen ja siinä samalla tein myös vähän töitä koneella.

Illalla oli yhteinen jäähyväisillallinen paikallisessa tavernassa.

Päivä 8. Sunnuntai

Klo 8:30 lähtö Hanian lentokentälle, josta lento kohti kotisuomea lähtee 12:45.

 

*Osa ohjelman tekstistä on kopioitu suoraan matkan järjestäjältä.

Viikko oli kaiken kaikkeaan todella antoisa ja aurinkoa ja lämpöä riitti koko viikoksi. Voin kyllä koko sydämestäni suosittella tämän kaltaista reissua sekä Kreetaa ylipäätään matkakohteena.

 

Oikein ihanaa alkavaa kesää! <3 

-M

 

Ps. Muistathan laittaa Instagram ja Snapchat seurantaan @miiramari ja Facebookista Personal trainer Miira-Mari Muukkonen.

 

Facebooktwittermail

12 kommenttia “Aktiiviloma Kreetalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *