Astu mun maailmaan!

Moi kaikki! ❤️

Täällä kirjoittelee Mari. Olen varmasti monelle uusi naama ja siksi päätinkin kirjoittaa ensin hieman itsestäni.

image

Olen siis 20-vuotias ilopilleri Lahdesta. Vanhempani ovat kotoisin Turkista, mutta olen itse perheeni ainut lapsi joka on syntynyt ja varttunut täällä Suomessa. Eksoottisen nimeni, ulkonäköni ja tulisen luonteeni olen perinyt vanhemmiltani.
Uskon omaavani vahvan persoonan minkä vuoksi en voisi koskaan olla porukan ”huomaamaton, hiljainen hiirulainen!” Voisin kuvailla itseäni sanoin rento, pirteä, luotettava, määrätietoinen, rakastava, suorasukainen ja vastuullinen. Tykkään myös olla porukan tsemppari ja kaatumaton tukipylväs. Hulluimmat ideat saattaa myös usein tulla mun suusta.😌

image

Opiskelen tällä hetkellä vielä iltalukiossa ja valmistun sieltä näillä näkymin keväällä 2016. Vaihdoin sinne vasta ihan hiljattain koska totesin, että iltalukio mahdollistaa työssä käymisen paremmin ja treeneillekkin jää hyvin aikaa. Olen työskennellyt koulun ohella viimeiset 2,5 vuotta Osuuskauppa Hämeenmaalla. Tällä hetkellä teen myös töitä Lahden Pelicansille! Tykkään uusista haasteista ja kehitän itseäni asettamalla tavoitteita niin koulussa kuin työelämässäkin. Haaveeni olisi työskennellä tulevaisuudessa urheilun parissa koska urheilu on niin lähellä mun sydäntä. ❤️

image

Harrastukset:

Olen aina ollut sporttinen likka ja pitänyt monipuolisesta liikunnasta. Vuosien varrella on tullut kokeiltua paljon erillaisia lajeja ja harrastettua paljon kaikenlaista. Ensimmäisenä kuvioihin astui baletti. (Tiedetään… Miten balettitanssijasta tuli salimake?) Aloitin baletin 5-vuotiaana ja sitä tuli harrastettua n. 7 vuotta. Aloitettuani baletin, rinnalle astui myös nyky- ja showtanssi. Olihan siinä paljon tekemistä, mutta taisin aikaisemmin mainita pitäväni haasteista.
Musiikki on myös ollut iso osa mun elämää (kiitos iskä) ja siksi kävin kouluni musiikkiluokilla. Yksi instrumentti piti valita ja piano oli se mun ykkönen! Sitä tuli soitettua reilut 10 vuotta. Tällaiselle hulivilille ei kuitenkaan pelkät tanssiharrastukset riittänyt. Mun elämääni on mahtunut myös koripallo, kilpauinti, pituushyppy, jääkiekko ja vaikka mitä. 16/17-vuotiaana pistin harrastukset sivuun ja hurahdin saliurheiluun. Kauneusihanteeni oli muuttunut sairaalloisen laihasta terveelliseen, hyvinvoivaan vartaloon (lihakset kuuluvat asiaan). Pian saliurheilu ryösti mun sydämen ihan täysin. Vuoden omatoimisen treenailun jälkeen mulle ehdotettiin kisaamista. Ensin näin pelkkää punaista, mutta viikkojen ajattelun jälkeen päätin ottaa sen pienenä haasteena. Voisin viedä treenit uudelle tasolle. Treffasin useita valmentajia ja lopulta päädyin Lahtelaiseen tiimiin. Pistettiin melkein heti pyörät pyörimään. Kisamatkalla kohtasin paljon vaikeuksia henkisesti ja fyysisesti. Tavoitteenani oli kisata jo 2015, mutta kisasuunnitelmat on siirretty ensi vuoden puolelle. Tulen kirjoittamaan kisaamisesta ja suunnitelmistani erillisen postauksen. 😊

image
image

Mitä mä sitten rakastan? Mikä tekee mut onnelliseksi?

image
image
image
image

Kesä, matkustelu, urheilu, ystävät, perhe, ruoka, ruoan laitto, musiikki, tanssi, luonnon parissa hengailu ja mun oma karvakuono. ❤️ Tulette varmasti näkemään tätä vanhaa hurmuria paljon täällä mun blogin puolella. 🐶
Bloggaaminen on mulle täysin uusi juttu, mutta uskon että saan homman pian rullaamaan! Tervetuloa seuraamaan mun menoa ja meininkiä!

<3 Mari

Facebooktwittermail

29 kommenttia “Astu mun maailmaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *