On aika..

Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
 aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
 aika itkeä
ja aika nauraa..

Näin kuuluu katkelma Raamatun Saarnaajan kirjan 3 luku. En periaatteessa hirveästi tunne saati siteeraa Raamattua, mutta jotkin kohdat siellä säväyttävät ja ovat kuten elämässä, eikä niitä oikein voi paremmin muotoilla.

Ja jokainen viikkohan loppuu ja alkaa, niin tekee myös päivä ja ihmiselämä. Olen tällä viikolla “nähnyt” molemmat, päivittäin seurannut etänä upean ihmisen elämän hiipumista ja hyvästellyt sekä ottanut vastaan upeita vauvauutisia ja halannut mammalomalle jäävää kollegaa.

Olen tehnyt henkistä prosessia koiramme suhteen, jonka elämä hiipuu ja hänen aikansa tulee tällä viikolla. Samalla varustan elämäni laivaa ja järjestän häitämme eli yhteisen elämämme alkua sulhaseni kanssa.

Pientä koiravanhusta moikkaamassa jokunen viikko sitten

Niin paljon kontrasteja ja tunteita. Viikko on ollut ehkä hieman raskas, olen evakossa äitini luona hoitamassa hänen koiraansa ja illat yksin. Hassua, kun ei pääsekkään kotiin, vielä hassumpaa on muistaa miten vuosi sitten seurustelumme alussa oli elämä pelkkää ajelua Helsinki – Espoo välillä. Nostalgista.

Hääpuku on edelleen teillä tietämättömillä ja toivottavasti postituksessa tämän viikon loppuun mennessä. Odottavan aika on pitkä.. Hääpaikalla on käyty ja pakko sanoa ja suositella Ravintola Kaarre eli Helsingin sokoksen 10:nes kerros.

Vaikeaa on ollut löytää juhlien jatkopaikkaa. Olen ollut yllättynyt monen yökerhon kuivasta suhtautumisesta isoon porukkaan. Kyseessä on kuitenkin ravintolamaailman hiljaisin aika ja olisimme tuomassa ison ryhmän maksavia asiakkaita.. Noh, kaikki onneksi ratkeaa ja muutama hyvä ehdotuskin on tullut.

Muodonmuutosta odotellen
Muodonmuutosta odotellen

Toiseksi viimeistä viikkoa viedään myös tällä kuosilla mitä itseeni tulee. Muutoksen tuulet ovat myös siinä edessä ja radikaalikin muutos lienee tulossa. Tämä paljastuu teille viimeistään 21.11, itse en meinaa malttaa odottaa!

Talvista loppuviikkoa <3

/L

Artikkelikuva Ra Kai Photography

Facebooktwittermail

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *