Eat like you mean it!

Hi guys!
Ja ihanaa rentoa sunnuntaita kaikille! Aion tulevissa muutamissa postauksissa kertoa vähän urheilutaustaani ja ensimmäisistä fitnesskilpailuistani. Miten hurahdin lajiin ja miksi. Kerron myös mikä on tämän hetkinen urheilu tilanteeni, miten arkeni kulkee ja mitkä asiat ovat minulle prioriteetteja.
Olen pienestä asti ollut urheilullinen ja harrastanut aina jotain urheilulajia. Lapsena tanssin balettia ja toisena urheiluharrastuksena tuli ratsastus. Jossain vaiheessa kuitenkin oli päätettävä kumpaa jatkaa, koska kumpikin harrastus alkoi viedä paljon aikaa ja kilpailuja tai esityksiä oli enemmän molemmissa. ”Game got serious” – so to say ;). Päätin kuitenkin jättää baletin, koska olin aika hopeless heppatyttö (I still am..heh). Hepoista ehkä joskus tulevaisuudessa lisää 😉 Nyt itse aiheeseen >image

If you want to be an athlete, eat like you mean it!
Vuonna 2011 olin 17-vuotias ja aloitin kuntosaliharjoittelun. Treenasin jo ihan hyvin, mutta syömiseni oli niiiin huonolla mallilla kuin olla ja voi. Saattoi olla päiviä, jolloin otin kouluun omat eväät, koska en halunnut syödä mielestäni ”lihottavaa” ruokaa. Söin aamupalaksi maitorahkan tai yhden ruisleivän. Lounas ja päivällinen oli purkki tonnikalaa ja purkki raejuustoa, jotka sekoitin keskenään laitoin hunajaa päälle. Mietin tänäpäivänä monesti, miten netistä ja blogeista saa hyvin tietoa, ja silloin olisin todella tarvinnut jonkun lähteen, joka kertoo miten urheilijan kuuluu syödä. Energiatasoni oli luonnollisesti hyvin alhaalla ja koulu alkoi kärsiä kovasta treenistä ja vähäisestä ruoasta. Jatkoin sinnikkäästi ja sain kouluarvosanat pysymään hyvinä, mutta rankkaa se oli. Voitettuani Miss Globe Finland -kilpailun 2012 sain oman personal trainerin, ja siitä lähti kunnolla treenaaminen ruokavalion kanssa käyntiin. Muistan aluksi kuinka pöyristynyt olin ruoan määrästä mitä PT:ni minulle määräsi… Ja ensimmäiset puoli viikkoa epäilin traineriani ja joka päivä lähetin hänelle viestin, joka alkoi, että ”onko tämä ihan normaalia” … 😀 haha … Sitten huomasin ensimmäisen viikon jälkeen, kuinka kroppa tottui ruokaan ja alkoi tulla nälkä kolmen tunnin välein. Huomasin, kuinka kroppani ”säästöliekki-tila” oli muuttamassa suuntaa. Lihakset saivat energiaa kasvaa ja kehittyä aivan toisella tavalla, sekä se ”ylimääräinen” alkoi sulaa pikkuhiljaa, pelkästään ruokavalion muutoksella. Sillä hetkellä tajusin, mistä on kyse ja kuinka paljon kroppa tarvitsee energiaa oikeasti. Kävin salilla 3-4 kertaa viikossa ja ratsastukset päivittäin siihen päälle ja joitain aerobisia.

 

image

It’s not just a hobby, it’s a lifestyle.
Minulla urheilu tukee arkeani paljon ja pidänkin huolen, että urheilu, uni, työ/opiskelu ja ystävät on hyvässä tasapainossa. Se vaatii kuria, periksiantamattomuutta ja ennen kaikkea OMAA halua tehdä elämästään tietynlainen. Kukaan ei voi pakottaa tai tehdä puolestasi asioita, kaiken eteen on tehtävä töitä. Jos joku ei toimi, jotain systeemissä täytyy muuttaa. Kaikki on kiinni miten haluaa 24 tuntia päivästään käyttää. 🙂

…To be continued.

 

image
image

 

 

 

 

 

image

 

Oli pakko ottaa muutama kuva eilisistä kotitreeneistäni terassiltamme. Oli meinaan niin upea sumuinen iltamaisema sateisen päivän jälkeen. Kyllä maistui askelkyykyt ja vipunostot paremmalle, kun näytti tältä <3

Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!

 

 

 

with love, Katie <3

Facebooktwittermail

4 kommenttia “Eat like you mean it!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *