Matkani urheilijana

*Kaupallisessa yhteistyössä Ideapark Areena

 

Moikka! Ajattelin raottaa elämääni hieman enemmän urheilun osalta. Olen harrastanut yleisurheilua ja erityisesti pikajuoksua jo neljävuotiaasta lähtien, jolloin juoksin aivan ensimmäisen 40 metrin kilpailuni Hippokisoissa Ylöjärvellä. Juuri maaliviivaa lähestyessäni päätin jostain kumman syystä vaihtaa suuntaa, ja lähdin kipittämään takaisin lähtöviivaa kohti. Siitä kisasta syttyi kipinä juoksemiseen, vaikka en radalla oikeaan suuntaan osannutkaan juosta.

Aloitin yleisurheilun harrastamisen ensin Tampereen Kisatovereissa, jolloin treenejä oli 1-2 kertaa viikossa. Ala-asteikäisenä halusin harrastaa yleisurheilua tavoitteellisemmin, joten siirryin Tampereen Pyrinnön riveihin, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Pyrinnössä aloittaessani treenimäärä kasvoi 4-5 kertaan viikossa, ja tällä hetkellä treenaan 6-7 kertaa viikossa. Treenit sisälsivät aluksi monipuolisesti eri yleisurheiluun kuuluvia lajeja, kuten juoksua, korkeus- ja pituushyppyä sekä heittolajeja.

Myöhemmin teini-ikäisenä piti tehdä lajikohtaiset valinnat yleisurheilun suhteen, ja päätin jatkaa minulle rakkaan lajin eli juoksun parissa. Tämän lajivaihdoksen yhteydessä vaihdoin myös nykyiselle valmentajalleni Joannalle. Tällä hetkellä päämatkani on 400 metriä (yksi kokonainen ratakierros yleisurheilukentällä), mutta kilpailen myös muilla matkoilla, kuten 100 metrillä, 200 metrillä sekä 800 metrillä. Tällä hetkellä suurin henkilökohtainen tavoitteeni on alittaa 400 metrillä minuutin rajapyykki. Varsinkin näin talviaikaan treenit ovat kovimmillaan, koska nyt rakennetaan sitä kesän kovaa kuntoa!

 

 

Erityisen tärkeää harjoittelun ja erityisesti kehittymisen kannalta on hyvät puitteet, missä treenata. Pääasiassa treenaan talvisin Pirkkahallilla sekä ulkona, ja kesäisin Tampereen ulkokentillä. Aloitimme hiljattain yhteistyön Ideapark Areenan kanssa, ja tämä mahdollistaa minulle yhden monipuolisen treenipaikan lisää. Talvisin pääasiallisena treenipaikkanani toimiva Pirkkahalli on useita viikkoja treenikaudesta täysin messujen käytössä, ja urheilijoiden on tällöin löydettävä treenipaikat muualta. Olen ostanut välillä salijäsenyyksiä omien treenieni ohelle juuri edellämainittuja tilanteita ajatellen. Yhteistyö Ideapark Areenan kanssa auttaa minua ja kehittymistäni urheilijana valtavasti monipuolisten treenimahdollisuuksiensa ansiosta. Tampereen keskustasta Ideaparkiin on matkaa autolla moottoritietä pitkin ainoastaan noin 15 minuutin verran, ja bussiyhteydet pelaavat myös hyvin, joten treenipaikalle on vaivatonta kulkea hektisen arjen keskelläkin.

 

 

Mitä Ideapark Areenalla voi sitten tehdä? Areenalla on monipuoliset mahdollisuudet niin salibandyyn, sulkapalloon, kamppailulajeihin, tanssiin kuin crossfittiin ja salitreeniinkin. Itse käytän pääasiassa Areenan Cross Training -puolta voimatreeniin, sillä se on olennainen osa harjoitteluani. Normaali treeniviikkoni sisältää yleensä yhden jokaisen lihasryhmän kattavan salitreenin, ja parhaimmillaan tässä treenissä saattaa kulua jopa kolme tuntia. Yhden viikoittaisen ”punttitreenin” lisäksi pääosin juoksen intervallivetoja erilaisilla tehoilla ja määrillä, lenkkeilen, harjoitan lihaskuntoa sekä venyttelen ja huollan kehoa.

 

 

Punttitreenin teen pääosin vapaapainoilla, joten arvostan suuresti jos kuntosalilla on monipuolinen valikoima vapaita painoja. Areenalla on kaksi eri puolta, joista niin normaali kuntosaliharrastaja kuin hieman vaativampi salihirmu löytää itselleen sopivat treenausvälineet. Areenan Cross Trainig -puolen tarjontaan kuuluu mm. kahvakuulat, vapaapainot, telineet useimmille vapaapainoilla tehtäville liikkeille, lyhyt juoksurata, Aerobic-steppilaudat ja TRX-nauhat.

 

 

Kovan treenin jälkeen on hyvä käydä esimerkiksi palauttavalla salaatilla (tai käydä shoppailemassa ;)). Kovan treenin ohella on tietenkin hyvä muistaa myös palautuminen, riittävä lepo sekä terveellinen ja ravitseva ruokavalio. Tietenkin henkisen puolen jaksaminen on myös olennainen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, joten muistetaan pitää huolta myös siitä. Kun kokonaispaketti on kasassa, tapahtuu myös kehitystä. Voin lämmöllä suositella jokaiselle Areenalla treenaamista, nähdään siis siellä! 🙂

Facebooktwittermail

Yksi kommentti “Matkani urheilijana

  • Avatar
    31.1.2020 klo 07:48
    Kestolinkki

    Hey, jenniperainen!

    Don’t you wish you were Instagram popular?

    Well, today I’m going to teach you the best way to totally change the way you Instagram.

    Now, imagine that it is Friday and you have just woken up from a sound summer-time nap.

    Roll over, check the cell.

    Flipping to Instagram.

    You‘re flabbergastered at what is waiting for you: Over 832 likes on a single one of your pictures! There, you can see a a huge amount of likes on your pictures–over 832 on a single photo alone.

    You put your super-duper soft slippers on and head to the kitchen for some coffee. After putting on the kettle, you pull out your phone again.

    Presto! Another 20 likes.

    Vrrrrrr—a message pops into your inbox from a follower. They’re asking you for advice on how you manage your food, and are congratulating you on your third month of hitting the gym.

    As you read it, you begin to grin. It is a really sweet-looking person, and they love your posts.

    As you sip your tea, you start typing up your response. But then your cell buzzes.

    Oops, another message. But you can’t reply—you’ve got to hit the gym.
    Listen, jenniperainen, most people just are not in control of their life. Heck, they can’t even get themselves to eat a balanced brekky, much less hit the gym.

    I’m going to show you how to take control of your Instagram.

    Imagine if you raised your popularity by 100%, or 1000%?

    Truth is, it’s not the most complicated thing in the world to get more. For example, all the old pros use our website.

    Automagically see tons of likes on your images just minutes after posting.

    The ”Top Post” section, all of a sudden, doesn’t seem that far away.

    This is all great, but you’ve actually got to put in the work to make it happen. OK, you got me, it’s not real work.
    1. Click https://jabbertune.press
    2. Plug in your Instagram username.
    3. 10 – 15 likes will be sent to your three most recent pictures. Just like that.

    Being a regular staple on that page will accelerate your growth 10x, easy. But if you want the fame, you’ve got to reach for it. Are you ready?

    Happy image-uploading.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *