Kotonakin on kivaa :)
Moikka everybody !
Viikonloppu häämöttää edessä, huomenna onkin jo torstai. Onkos monilla jo v.lopun pläänit tiedossa? Vielä marraskuussa menojalkaa vipatti, ja tuntui, että missasi paljon, jos ei jostain syystä olisi päässyt mukaan sosiaalisiin illanviettoihin tai muihin kissanristiäisiin kaveriporukan kanssa. Ollaan nyt jonkin aikaa eletty vähän enemmän ”hiljais eloa”, opittu nauttimaan siitä, että saa viettää viikonloput vaan kotona! Ihanaa kun ei tunne pakonomaista tarvetta lähteä mihinkään, vaan saa laittaa hyvää ruokaa juuri sen mukaan mitä mieli tekee, käydä kävelyillä, ottaa rennosti sohvalla kera villasukkien, leffan ja kolmen uroksen 😀 Olokin on ollut todella paljon energisempi ja positiivisempi, jos vertaa pikkujoulu aikaan 😉
Toki niitä irtiottoja tarvitsee aina välillä! Nyt kun ollaan vietetty enemmän aikaa kotona, pienetkin arjesta poikkeavat jutut tuntuu erityisiltä ja niitä on oppinut arvostamaan eri tavalla. Tänään lähdimme ajelemaan kohti Turkua, töiden takia. Vaikka kyseessä on työmatka, oli kuitenkin tosi hyvä fiilis ja sitä jotenkin odotti kummallisella innolla hotelliyötä ja ravintola illallista. Hotelli ei ole mikään erityinen, mutta hyvä sijainti matkan tarkoitukseen nähden ja huima hinta tarjous ratkaisi. Huoneesta löytyi kylpyamme , mikä oli mukava yllätys.
Huomenna illalla takaisin kotiin, toivottavasti ajokeli on vähän parempi kun tämän päivän lumimyräkkä ja 12 metrin näkyvyys.
Tänään lounaaksi laitoin simppeliä Härkäpapu-Kana-salaattia Mangolla
2 kanan rintafileetä (paistettu liedellä kannen alla miedolla lämmöllä meheväksi, mausteita oman maun mukaan)
1 purkki härkäpapuja (tuoreetkin toki käy)
2 mangoa
pinaattia
salaatin lehtiä
lumiherneen palkoja
paprikaa
Mausteeksi :loraus oliivi öljyä, sitruunamehu,suola, pippuri, chili, (balsamico)
Löysin myös uudet lenkkarit XXL-urheilukaupasta. Kyllä nyt kelpaa 😀
Rentouttavaa loppuiltaa kaikille xx