Veto pois!
Heippa vaan ja mukavaa tiistaita folks!! Toivottavasti teillä on energisempi olo kun täällä suunnalla.
Mulla on riittänyt jonkinverran aktiviteettia tähän päivään ja nyt meinaan nukahtaa pystyyn ! Harvoin tunnen oloani näin vetämättömäksi.
Aloitin aamun pienellä kävelylenkillä koiran kanssa, jonka jälkeen vetaisin murot naamariin ja lähdin salille. Ei tuntunut, että olisin ollut kunnolla hereillä vielä tässä vaiheessa.
Tänään ei oikeen lähtenyt samalla tavalla miten eilen. Inhoan sitä fiilistä kun tuntuu, että treenit tökkii. Crosstrainerilla vaan jumitin kelloa, ja toivoin, että tavoitteeksi asettama 40 min olis tullut täyteen. En edes jaksanut tehdä kunnon lihastreeniä. Väkinäisesti kyykkäsin pari kertaa, kunnes päätin laittaa kamat kasaan ja lähteä kotiin.
Voihan tämä olla merkki siitä, että viimeaikoina ampunut vähän yli. Tai sitten tänään oli vaan yksi niistä ”blääääh”-päivistä , joita meidän jokaisen arkeen kuuluu aina silloin tällöin.
Kotimatkalla soitin miehelleni ja kysyin mitä hän oli tekemässä. Hän kertoi pitävänsä breikkiä hommista ja lähteä uimahalliin. Minä sitten tietenkin innostuin asiasta, ajatellen että se ehkä piristäisi, ja päätin lähteä mukaan. Tunnin polskimisen jälkeen olin valmis istumaan valmiiseen ruokapöytään jonka jälkeen päiväunille. Eihän se ihan näin mennyt 😀 Pyyhe oli jäänyt kotiin, ruuan valmistus oli edessä kotona ja töitäkin oli jonkun verran.
Avocado/vuohenjuusto/katkarapu/artisokka-salaatti
Tosi maukas arkisalaatti (jätä juusto ja krutongit pois jos haluat kevyemmän vaihtoehdon!) lisää kananmuna tai raejuusto.
Rucola
Lehtisalaatti
Oliivit
Artisokka (purkki)
Katkaravut
Vuohenjuusto
Leipäkuutiot
Pähkinää
(kastikkeeksi :oliiviöljyä/balsamicoa/hunaja/suola/pippuri)
Hyvät yö unet ensi yönä, niin ehkä ääni kellossa muuttunut 🙂