Syksy on täällä!

Voisin aloittaa postauksen vaikka sillä, että minä rakastan syksyä! Syksy on kaunein vuodenaika ja ulkoilu on kivaa kun ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Pääsee vaunuilemaan vielä hyvässä syyssäässä. Täällä vaasassa menee öisin miinuksen puolelle, että aamulla joutuu auton ikkunat jo raaputtamaan. img_20161011_172808

Syksy on ihanaa vuoden aikaa myös seinien sisäpuolella, kotona. Pääsee sytyttelemään kynttilöitä pimeinä syysiltoina ja käpertymään vilttiin teeveen ääreen. Palavat kynttilät tuo kotiin tunnelmaa ja lämpöä, sekä ne ovat myös kaunis osa sisustuksesta. Itsehän olen syksyllä sekä talvella oikea kynttilöiden himo polttaja! Meillä menee kynttilöitä ihan älyttömästi. Eihän sellanen yksi pieni tuikku pala kauaa! Onneks kotoa löytyy myös vähän pitkäkestosempiakin kynttilöitä.

Minulla alkaa marraskuussa jälleen treenaaminen. Jälkitarkastus, mikä pidetään noin 2 kuukautta synnytyksen jälkeen, on minulla ensi kuussa. Treenaamista suositellaan vasta sen jälkeen, sillä sielä katsotaan mm. onko vatsalihakset kuinka hyvin palautunut paikoilleen. Syviä vatsalihaksia saa tehdä ja kaikkea mikä tuntuu kropassa hyvältä jo ennen jälkitarkastustakin, mutta suositeltavaa on vasta sen tarkastuksen jälkeen. 🙂 Se, että aloitan treenaamisen jälleen, ei tarkoita sitä, että aloittaisin diettaamaan. Aion antaa vauvalle rintamaitoa niin kauan kun sitä pihisee, pregnancy-absja se meinaa sitä että syö ja juo riittävästi.. 🙂  Tuossa vasemmalla on vähän suuntaa antava kuva naisen vatsalihaksista ennen raskautta, raskauden aikana ja raskauden jälkeen (kuva poimittu googlesta). Tärkeintä on, että tulee kuunnella omaa kehoa! Oma keho viestii parhaiten sinulle, onko se vielä valmis rasitukselle. Se, että joku pystyy menemään salille jo kuukauden päästä synnytyksestä, ei meinaa sitä että kaikki muutkin pystyy. Joillakin ottaa kauemmin palautuminen, kun taas joillakin se tapahtuu nopeammin. Itse pystyin heti synnytyksen jälkeen kävelemään ja istumaan jo aivan normaalisti. Ensimmäisen kerran kävin vaunuilemassa vauvan kanssa hänen ollessa vähän yli viikon vanha. Tähän vaikuttaa myös se, että olin ennen raskautta aika hyvässä kunnossa ja raskauden aikana vältyin niiltä turhilta kiloilta. Voisin joskus kirjoittaa postauksen liittyen vain näihin aiheisiin! Yhden vinkin annan jo nyt: Mitä enemmän treenaat lantiopohjalihaksiasi, sitä paremmin palaudut alakerrasta synnytyksen jälkeen! 🙂20161014_133805

Ajattelin, että seuraavaksi voisin kirjoitella kuvien kera meidän ihanasta kodista. <3 Jättäydytään nyt näihin tunnelmiin!

-Jawwe

Facebooktwittermail

2 kommenttia “Syksy on täällä!

  • Avatar
    15.10.2016 klo 18:40
    Kestolinkki

    Moikka!

    Mistä nimitys Jawwe? 🙂 Joku ”10 tai 20 tai 50 faktaa minusta” -postaus vois olla kiva näin alkuun.

    Reply
    • jawwe
      15.10.2016 klo 19:49
      Kestolinkki

      Moikka! 🙂 Hmm, en kyllä tiedä mistä tuo jawwe nimi muodostuu, mutta ylä-aste ikäsenä joku mun kavereista kutsu joskus mua kerran jawweks ja siitä lähtien se on ollut mun nimimerkkinä somessa, sekä mua kutsutaan myös jawweksi. 🙂 Postaus ehdotus kuulostaa hyvältä, oishan se ihan kiva lukijoiden saada tietää jotakin minusta. 🙂

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *