Iha eka pusu

Taisin ihan ekassa postauksessani mainita jtn ensi suudelmastani ja kertovani asiasta myöhemmin.. Noh! Nyt aattelin vähän avata tätä kaunista muistoa teille. Ihan hymyilyttää kun miettii ja muistelee kuinka eksoottinen tämä elämän tapahtuma oli! Yleensä se menee, että mun pedillä pussattiin tai se pussas mua ku päästiin koulusta tai se pussas mua ku istuttii vähä aikaa hiljaa. Surullisesti myös kuulee, että olin humalassa bileissä ja pussasin vaa random jätkää. Ei näin! Minähän oon sen verran romantikko, et kaipaan sitä tuntumaa mun elämään. Pelkkä känni ja yhen illan juttu ei hirveesti mua innosta.

Tosiaan oli vuosi 2011 ja juuri puolessa välissä kasiluokkaa olin, kun alku vuodesta lähdettiin sukulaisteni kanssa Thaimaaseen! Olin ihan mielissään, olihan siellä vaan niin kaunista ja lämmintä. Eka kerta Thaimaassa ja tietenkin paljon söpöjä poitsujaki nuoren tytön silmään. Varsinkin meijän oman hotellin baaripoika, häntä kutsuttiin nimellä Ben. Ben oli 19-vuotta, näytti kyllä nuoremmalta. Huh, suklaa silmät ja maailman ihanin hymy! Minähän olin iha mennyttä tytsyä aina kun se oli allasbaarissa töissä. Koko kaksi viikkoa meni sitten siihen kun Amandan, mun serkkuni kanssa metsästettiin sitä ympäri hotellia. Se tuli töihin aina skootterilla ja me jo tunnistettiin mikä skoottereista oli Benin. Thaimaassa muuten kuljetaan hemmetin paljon skoottereilla, sekin jäi mieleen.

thaimaa-39704316-1465895022-imagegallerylightbox

 

Päivät kului ja Ben jutteli mulle aina kun oli altaalla ja näytti mulle välillä hotellia ja oli niiin flirttiä kun voi olla. Mä ihastuin korviani myöten, se oli Benille varmaan ihan normi juttu. Mut mulle, se tuntu jo niin ihanalta, etten pystynyt olla ajattelematta häntä. Sitten tuli se ilta. Allas oli mennyt jo kiinni ja aurinko oli laskenut. Olimme Aman kans käyneet suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, olimme valmiina lähtemään syömään. Mutta ennen kun lähdimme, kiertelimme omiksemme ympäri hotellia. Kunnes hoksattiin, että Ben oli siivoamassa vessoja. Yksin. Siellä ei ollut ketään muita. Ajattelin, että tässä on mun tsäänssit!! Ovelana menin käymään muka vessassa ja jäin seisoskelemaan siihen vessan käytävälle. Ben huomasi minut, mutta ensin vähän vielä siivosi siinä ja oli omikseen. Ama kurkki ylä ikkunasta hymy korvissa. Yhtäkkiä Ben jäi seisomaan paikalleen minua päin noin kolmen metrin päähän ja katsoin mua suoraan silmiin. Mä nojasin seinään ja valehtelematta meinasi varmaan lusikallinen housuunkin lorahtaa. Ben näytti etusormellaan minulle hymyillen, että tule tänne. Jalat vapisten kävelin hänen eteensä ja Ben siirsi kädellään hiukset korvaltani. Hän kuiskasi minulle ”I love you” ja otti molemmilla käsillään mua päästä kiinni ja suuteli intohimoisesti. Hänen suustaan maistui tupakka, se oli mulle outoa kun en ollut ikinä maistanut ennen tupakkaa, se teki siitä vieläkin jännittävämpää. Mun huulet tärräsi hulluna ja valahin punaiseksi. En pystynyt pidättelemään hermostunutta kikatteluani ja katsoin itseäni peilistä. Ben sanoi minua kauniiksi ja suuteli minua uudestaan. En todellakaan itse osannut vielä mitään ja menin vaan mukana. Tunsin kun huuliani ihan kihelmöi, en ollut ennen ikinä tuntenut semmoista kipinää. Kello oli jo paljon ja mun oli lähdettävä, katsoin vielä perään ja Ben iski mulle silmää ja hymyili lempeästi. Juoksin äkkiä Aman luokse joka näki tietenkin kaiken. Loppu ilta me sitten vain hihiteltiin ja oltiin niin mielissään kun vain voi olla. Tämä kaikki kuullostaa niin kliseeltä ja naurettavalta. Joku miettii, miten olen voinut olla niin tyhmä ja antautunut niin vanhemmalle pojalle joka tiesi tehdä kaikki oikein. Mutta ihan sama, se oli mun mielestä fantastista.

Loppu loma me sitten aina välillä pussailtiin salaa kulman takana ja halailtiin. Yhtenä päivänä Ben antoi mulle sen käsikorun mulle muistoksi, minkä olen jo kyllä hukannut. Viimeisenä iltana olin ihan romuna ja en tiennyt miten selviän kotiin paluusta. Mietin vain kuin hanurista pojat kotona ovat ja ei ne ole noin ihania. Olin niin lovena, että kirjoitin hänelle vielä kirjeen jossa kerroin kuinka hänestä välitän. Kuinka hän oli minun lomani pelastanut ja sanoin palaavani heti takaisin Thaimaaseen kun täytän 18. Joo, empä kyllä ikinä mennyt takaisin, mutta silloin se tuntui niin varmalta. Lentokentällä en tehnyt muuta kun itkeä pillitin särkynyttä sydäntäni. Suomessa näytin luokkalaisilleni kuvia Benistä ja kerroin meidän tosi söpöä tarinaa. Vieläkin muistelen lämmöllä kuinka jännittävää se oli nuorelle kokemattomalle tytölle. Siellä se Ben varmasti hurmaa tälläkin hetkellä nuorempia tyttöjä. Ihana Ben. Harmi kun mulla ei ole enää tallessa niitä kuvia meistä ja sieltä, mutta näin on mun yksi elämäni isoimmista hetkistä tapahtunut. Todellakin joku päivä mä vielä menen Thaimaaseen lomailemaan, on se niin kaunis maa. Tätä pakkasta pakenemaan. En kyllä Beniä etsimään haha. Puspus!

Facebooktwittermail

12 kommenttia “Iha eka pusu

  • Avatar
    6.11.2016 klo 20:20
    Kestolinkki

    Vähän ihana eka pusu!! Oispa itelläki ollu sellanen 😀

    Reply
    • Janina Lohilahti
      6.11.2016 klo 23:04
      Kestolinkki

      Hihi olihan se aika ihana <3

      Reply
    • Janina Lohilahti
      6.11.2016 klo 23:05
      Kestolinkki

      Hahaaaa ama oot iha höpö 😉

      Reply
  • Avatar
    6.11.2016 klo 22:23
    Kestolinkki

    Oi sinä kaunis nainen! Mitä irtoripsiä käytät?

    Reply
    • Janina Lohilahti
      6.11.2016 klo 23:06
      Kestolinkki

      Kiitos todella paljon!! Primarkista mun kaveri on tuonu, en muista enää merkkiä :/

      Reply
  • Avatar
    7.11.2016 klo 15:41
    Kestolinkki

    Oot niin kaunis muikkeli, ihana kuva! Sul on kiva tapa kirjottaa, oon ihan tykästyny tähän sun blogiin!:-)

    Reply
    • Janina Lohilahti
      13.11.2016 klo 12:51
      Kestolinkki

      Kiitos todella paljon näin vähän myöhässä! Olen otettu <3

      Reply
  • Avatar
    10.11.2016 klo 09:18
    Kestolinkki

    Hei voitko tehdä jotain meikkipostausta et laitat vaikka kuvan itsestäs ja sit kerrot mitä tuotteita käytit siihen meikkii! Ois kiva nähä mitä tuotteita suosit:)

    Reply
    • Janina Lohilahti
      13.11.2016 klo 12:52
      Kestolinkki

      Joo mullon tosiaan täs joku viikko tulossa semmonen! En tiedä vielä teenkö videon alusta loppuun vai kuvilla 😉

      Reply
  • Avatar
    13.11.2016 klo 21:39
    Kestolinkki

    Voi vitsi sun blogia on kiva lukia Muutes,mitä käytät meikkipohjaan ku näyttää aina nii hyvältä?

    Reply
    • Janina Lohilahti
      15.11.2016 klo 16:08
      Kestolinkki

      Oi kiitos paljon! Kerron myöhemmin meikkaamiseen ja laittautumiseen liittyvässä postauksessa, tulossa joku viikko 😉

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *