Hiusmallikuvaukset, tasa-arvoinen avioliittolaki ja Kuopiolaiffi

Tein jokunen viikko sitten hiusmallikuvaukset parturi kampaamo Pella Belolle ja lupasin esitellä kuvausten saldoa myös teille. Kuvauksissa ideana oli esitellä Redken City Beast Collectionin uusia kevätmalliston herkullisia karkkivärejä. Minulle rakennettiin päälaelle makea, todella rockhenkinen lettiviritelmä hyödyntäen rautalankaa, valmiiksi värjättyjä hiuslisäkkeitä ja ihanan Maijan letitystaitoja. Omia hiuksiani ei värjätty, vaan väriefektit saatiin aikaiseksi klipsupidennysten ansiosta. Mielestäni lopputulos kuvissa oli kuitenkin aidon näköinen.

Meikki saatiin hyvin sopimaan hiusten rockhenkisyyteen, luomille minulle levitettiin punaista sävyä ja rajauksista tehtiin hyvin kissamaiset. Pidin tyylistäni paljon, hauskaa tehdä kuvauksia hyvin erilaisessa lookissa, kuin mitä ehkä normaalisti käyttäisin! Mielestäni muuntautumiskyky on rikkaus, ja on ihanaa, kun ihmiset osaavat heittäytyä kuvauksiin ja esiintyä erilaisissa lookeissa, ei aina siinä samanlaisessa, omalla mukavuusalueellaan olevassa ulkomuodossa.

Kuvat: Aki Havukainen

MUAH: Maija Kaunisto  / Pella Belo

Vielä loppuun kuulumisia. Saavuin eilen tapaamaan ystäviäni Kuopioon! Polvet suussa vietetty, yli viiden tunnin bussimatka kyllä oli tylsääkin tylsempi ja väsytti kovasti, mutta kyllä matkan kärsimys oli sen arvoista, sillä Kuopioon päästyäni stressitasoni alenevat aina silmissä ja tulen hyvin onnelliseksi kotikaupungissani vieraillessani. Viivyn tämän viikon ajan täällä, ihan vain rentoutumassa ja nauttimassa rakkaiden ihmisten seurasta. Majoitun sydänystävieni Villen ja Jonin luona. Tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin VIHDOINKIN Suomessa viime viikolla, joten sitä suuremmalla syyllä oli ajankohtaista matkustaa suosikkihomojeni luokse juhlistamaan tätä ilon päivää! Rakkaus ei katso sukupuoleen ja mielestäni jokaisella pitää olla oikeus samanarvoiseen kohteluun, riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestasi. Olen seurannut Villen ja Jonin rakkaustarinaa niin monta vuotta ja huomannut, että homot ovat usein sitoutuneempia toisiinsa kuin heterot, rakastavat toisiaan estoitta ja koko sydämestään. Jonilla on myös maailman ihanin poika Oliver, jonka kasvua olen seurannut vierestä vuosia, ja nähnyt, kuinka hänestä on kasvanut fiksu, ajattelevainen, avarakatseinen, ystävällinen ja seurallinen poika. Katsomatta siihen, kasvattaako häntä perinteinen heteropariskunta, vai kaksi miestä.

Oliverilla on talviloma menossa, ja meillä on jo paljon suunnitelmia tälle lomaviikolle. Tänään menemme koko perhe (nämä ihmiset ovat minulle kuin toinen perhe) kiipeilemään Kuopion Voema-kiipeilykeskukseen, vähän jännää! Huomenna suuntaamme HopLopiin leikkimään (jipii, minäkin pääsen pomppimaan trampoliinilla!!), loppuviikosta menemme vielä pelaamaan lasersotaa, leffaan katsomaan piirretyn elokuvan nimeltä Vaiana ja sitten syömään johonkin Kuopion ravintolaan. Ihana viikko tiedossa!

Aion käydä myös testaamassa Kuopion crossfit salia täällä Savossa lomaillessani. Saa nähdä, onko boxilla erilainen meininki, kuin meillä Crossfit Basementilla! Loppuviikosta näen myös ystävääni Miiraa ja pääsemme pitkästä aikaa höpöttämään kunnolla kuulumiset. Ihanaa olla taas Kuopiossa!

Rakkautta,

Hade

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *