Fitness Classic ja fiiliksiä

Viikonloppuna oli siis Fitness kilpailut Helsingin kulttuuri talolla, kävin itse sunnuntaina tsekkaamassa miltä suomalaiset Fitness urheilijat näyttävät. Ei voi muuta kun onnitella voittajia sekä osallistujia hyvästä työstä, kun itse tietää miten paljon on tehtävä töitä että sellaiseen kuntoon pääsee, niin katsoo myös kilpailua eri tavalla. Nämä olivat ensimmäiset kisat mitä olen nähnyt ja se antoi kyllä paljon motivaatiota treenata ja menestyä omissa kisoissa. Vähän olin jännittänyt sitä, että haluanko todella astua lavalle missä minua arvostellaan ulkonäön perusteella, mutta nyt kun pääsin katsomaan kisoja paikan päälle, en malta odottaa että pääsen esittämään työni tuloksen kaikille. Teki melkein jo mieli sunnuntaina juosta lavalle ja esittää pari poseerausta haha

c4b3f51e-526e-4053-ad31-c09ade1c051f49e221e3-9d9f-489e-8737-51f1a9993ece

Nyt lähti siis kolmas dieetti viikko käyntiin ja vielä ei ole suurempia ongelmia tullut vastaan, syön vielä melko paljon mutta vain puhdasta ruokaa ja käyn kolme kertaa viikossa juoksemassa noin 20 minuuttia tyhjään vatsaan. Vaikeinta on ehkä ollut ne aamulenkit sillä en ole paljon aerobista tehnyt viimeisien vuosien aikana. Olen hyvin saanut pidettyä rasvat matalina pelkällä ruokavaliolla ja salitreenillä, nyt kun se rasva on pudotettava kisoihin on aamulenkit hyvä ottaa käyttöön. Ei tästä sen enempää, noin seitsemän viikkoa kisoihin ja noin 3-4 kiloa pudotettavaa vielä ja odotan mielenkiinnolla sitä missä kunnossa olen kisapäivänä.

c6cd2d36-8b54-497f-8d6d-64043ff085b42073ac02-7c7f-452c-8611-6e47ee4f751d

Matkaani kisoihin voitte seurata snapchatissa sekä instagramissa @sirbenjy

Summer is coming, get fit & stay fit!

9b3d81dc-a59d-49a0-a59f-5f2a7c1f9763

Facebooktwittermail

Yksi kommentti “Fitness Classic ja fiiliksiä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *