Hiljaiselon jälkeen on pakko todeta että älä ylikuormita itseäsi….. ikinä. Eikä tämä nyt itsellekään tullut ahaa elämyksenä; välillä unohtaa ne yksinkertaisimmat asiat.

Olen ottanut hetken ihan itselleni ja tarkoituksella. Ei siinä etten olisi kirjoittanut, päinvastoin. Pidän kirjoittamisesta ja olen kirjoittanut sekä lukenut paljon. Mikään ei vaan ole ollut vielä sellaista materiaalia joita olisin katsonut järkeväksi julkaista.

Tarkoituksena oli kertoa vähän taustoja mutta se on ihan hemmetin pitkä stoori joten taidanpa vaan yrittää kiteyttää suht nopeasti pois alta. Olen kyllä todella yllättynyt, että jo näin varhaisessa vaiheessa olen saanut viestejä aiheista joista mua on pyydetty kirjoittamaan ja ottamaan kantaa, vaikka koko blogihomma on vasta aluillaan ja harjoittelen. Tästä olen oikeastaan aika kiitollinen ja menen kyllä näihin aiheisiin pian.

Kesä meni jopa Suomen kesäksi todella nopeasti ohi. On tapahtunut paljon ja päivät ovat olleet pitkiä. Pelkkiä hyviä asioita, ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä omassa arjessa, ei mitään kriisiä.

Kuppi tosin täyttyi ja valui yli reunojen, ja kaipasin oman pienen ”breikin”. Pitää muistaa ottaa omaa aikaa ja sulkea hektisyys pois. En koskaan ole ollut sellainen persoona että tekisin asioita puoliteholla, mutta ei sitä voi kaikkeen keskittyä samanaikaisesti täysillä. Voin myöntää että mulla on jokin pakkomielle itsensä kehittämiseen ja kovempien tavoitteiden asettamiseen jatkuvasti. Tällä hetkellä näen parannettavaa joka ikisessä elämän osa-alueessa ja varmasti siksi päädyin taas vaihteeksi ylikuormittamaan ihan kiitettävästi. Kuuntelin kaikenmaailman seminaareja matkalla töihin ja lenkillä. Duunissa analysoin koko ajan joka ikistä prosessia, ja illalla treenaan ja luen vähän lisää. Treeneissä ja ruokavalioissa päädyin taas ”en mä osaakaan mitään” pisteeseen.

Joo tää voi mennä ihan hitusen yli jossain välissä. Törmään ihan jatkuvasti toteamuksiin lähipiirissä koskien rentoutumista ja chillaamista. Ei hitto mä yritän välillä, mut sitten taas tulee näitä hetkiä kun ei vaan pysty olemaan. Olen jo saanut lähipiiriltä kaikki huumoria aiheuttavat diagnoosit kuten add, adhd, maanisdepressio, pakkomielle sun muu; kiitos näistä kaikista. Mutta kyllähän te tiedätte, jotka omaatte samanlaisen mielen kun minä, et sä et vaan voi sille mitään, etkä sä pääse itseäsi karkuun vaikka lentäisit kuinka kauas.

Jengi on nykyään siis ihan joka puolella! Sä oot somessa, snapissa, instassa, linkedinissä ja mitä näitä nyt on. Sen lisäksi että itse olet aktiivinen, samalla luet ja opiskelet uutta. Tietoa on yllinkyllin saatavilla joka puolella. Jää lukijan päätettäväksi miten sen sisäistää, ja kuinka suodatat eri lähteet.

Kun menee liian lujaa, on hyvä vähän hidastaa vauhtia. On todella tärkeää sulkea suuri hälinä pois ympäriltä, ottaa askel taaksepäin ja fokusoitua taas siihen olennaiseen. Se mikä on olennaista ja mihin aikasi käytät, on jokaisen ihan oma valinta.

Mua on pyydetty kirjoittamaan hyppäämisestä ja lajissa kisaamisesta näin naisen näkökannasta. Kiitos tästä, mä palaan tähän.

W/<3