Opiskelustressi kuriin
Vajaa viikko ehtinyt kulua viime postauksesta ja tuntuu, että elämä on menny aivan päälaelleen!
Muutto toiselle paikkakunnalle, työpaikan jättäminen, opiskelujen aloittaminen.
Missä mun perus: työ – sali – ruoka – nuku, replay -arki on?!
Nimittäin opiskelut starttasi käyntiin tiistaina Joensuussa ja tässä ollaan eletty muutto- ja sisustushommien parissa koko viikko. Nukkuminen ja liikkuminen on jäänyt vähäiseksi sekä suorituspaineet opintojen suhteen kasvattaa stressiä. Aikaisempina vuosina lukuvuoteni ovat lähteneet käynttin samoilla fiiliksillä, mutta silloin päässäni pyörivät enemmän opiskelijabileet ym. tapahtumat, kun taas nyt mielessä pyörii enimmäkseen opinnäytetyö ja vajaat opintopisteet.
Vaikka sisäinen ahdistus kulkee arjessa mukana, niin mielestäni ”monta rautaa tulessa” -tilanne kuuluu opiskelijan elämään. Olen kasvanut opiskelujen myötä henkisesti paljon vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi henkilöksi. Tietenkin välillä tulee epäonnistumisia, mutta niitäkin on oppinut ajan myötä käsittelemään ja yrittämään kahta kovemmin. Minulle on lapsesta asti painotettu opiskelujen tärkeyttä ja taidan nyt ymmärtää miksi. Opin jatkuvasti paljon uutta faktatietoa ja asioita itsestäni.
Uskon, että moni muu opiskelija kokee samankaltaisia tunteita arjessaan. Ei kaikki voi olla helppoa ja kivaa…valitettavasti. Onneksi olen omalta kohdalta löytänyt keinon, jolla pääsen irtautumaan täysin arjen huolista ja saamaan loisto fiiliksen. Nimittäin: u r h e i l u.
Ei varmaan tule yllätyksenä, että urheilu tuottaa aivoissamme hyvän olon hormooneja, jotka vaimentavat mm. stressin ja kivun tunnetta.
Opiskelijana voin todeta, että liikkuminen on täydellinen energiapiikki tylsähtäviin luentoihin. Olen huomannut, että kun liikun säännöllisesti niin jaksan paljon paremmin keksittyä luentoihin ja työskentelemään tehtävien parissa. Enkä koita sanoa, että urheilisin hiki päässä monta tuntia päivässä joka päivä.
Normaalisti pyrin urheilemaan 4-5kertaa viikossa noin tunnin ajan. Useimmiten jaan treenin kahteen osaan: aerobia ja lihaskunto.
Ensimmäiset puoli tuntia pyrin ylläpitämään sykkeeni koholla aerobisilla harjoitteluilla, 70%-80% keskimääräisestä maksimisykkeestäni. Käytännössä tämä tarkoittaa juoksemista, kuntopyöräilyä tai crosstraineria. Aerobisen osuuden jälkeen pyrin tasoittamaan nesteeni vartalossani juomalla suurimman osan vedestä juomapullostani (600ml) , koska itselläni on taipumus hikoilla kuin pikku piggy.
Lihaskunto osuuteni on hyvin monipuolinen ja riippuu fiiliksestä. Välillä se pitää sisällään pari liikettä ja välillä enemmän. Olen lukenut ja saanut asiantuntijoilta vinkkejä, että hyvään treeniin riittäisi jo kolme kunnolla tehtyä liikettä! Joka tapauksessa liike kuin liike niin saan ns. endorfiinipiikin helpommin aerobisesta liikunnasta, kuin lihasrutistuksista. Kuitenkin olen obsessed lihaksista ja kireistä vartaloista, joita seurailen somessa jatkuvasti. Tämän vuoksi treenikalenteriini kuuluu käsi- ja jalkapäiviä. Pyrin tekemään jokaisen treenin jälkeen keskivartaloliikkeitä ja killeriksi perään lankkua, niin pitkään kuin kykenee.
Näin minä pidän opiskelustressini kurissa ja koitan ylläpitää hyvinvointini kunnossa!
Omalta osaltani urheilu on miellyttävä ajanviete, joka on vaikuttava osa elämääni. Lisäksi minusta on huippua seurata omaa peilikuvaa ja kehitystä vartalossani.
Oikein ihanan värikästä syksyn alkua ja motivaatiota opiskeluihin/töihin!
♥ Alina
ig & sc: aligurme
Buying Free Shipping Isotretinoin Isotrex Best Website Cialis Comprar Espana Cialis 20 Mg Walgreens viagra Order isotretinoin no rx with free shipping Cialis 20 Posologie
Cheapest Generic Viagra Uk Generique Baclofen 10mg levitra plus Cephalexin And Drugs To Treat Mrsa Cialis Ou Pas Cialis 10 Mg Indicazioni
Nausea And Amoxicillin cheap cialis Venta Comprar Viagra isotretinoin direct Achat Cytotec Espagne
Buy Antibiotics Online Legal Viagra Prices In Canada Buy Cialis Levitra 20mg Pfizer Prix Real Phiser Viagra Pills