Mikkelin Neito 2015

Heippa!

Ajattelin torstain kunniaksi tehdä takaisinheiton ja nimenomaan vuoteen 2015. Kyseinen vuosi toi tullessaan paljon muutoksia elämääni ja kasvatti minua henkisesti. Nimittäin ilokseni voitin Savossa pidettävän Mikkelin Neito 2015 -kilpailun.
Kauneuskilpailut ovat kiehtoneet minua lapsuudesta asti. Pienenä seurasin innolla eri maiden kauneuskilpailuja ja valitsin omia suosikkiehdokkaita. Tietenkin pikku tyttönä halusin päästä mukaan televisiossa esiintyvien missifinalistien riveihin ja päästä käyttämään näyttäviä iltapukuja päivittäin! Sain vanhemmiltani ja läheisiltä paljon lämpimiä sanoja, jotka kohottivat itseluottamustani ja paransivat omakuvaani. Lapsena olin ujo luonteinen kiusattu nuori, joka ei nähnyt tulevaisuuttaan kovinkaan pitkälle. Kuitenkin optimistinen elämänasenteeni ja positiivisuus kantoi pitkälle. Peruskoulussa kuulin jatkuvasti röyhkeitä kommentteja ulkonäöstäni ja etenkin kaksikielisyydestäni, joten asetin itselleni tavoitteen tulevaisuudelle.

Pikku Alina päätti: ”Haluan näyttää kiusaajilleni, että he ovat väärässä kohdellessaan minua noin. Tulen vielä todistamaan sen!” 

No, käytännössä tämä tarkoitti sitä, että osallistumalla kauneuskilpailuun ja laittamalla itseni kansan arvosteltavaksi saisin vastauksen itselleni olisiko minusta kyseiselle alalle, josta olin aina haaveillut vai kuuluisiko minun kuunnella vain luokkatovereitani ja pysytellä lande tyttönä. Tietenkin nyt kun pohdin mitä kaikkea pienen Alinan päässä pyöri, niin tuntuu huvittavalta, että toisten ihmisten mielipiteet vaikuttivat elämääni näinkin paljon.
Peruskoulun jälkeen pääsin opiskelemaan Lahden lukioon ja kolme vuotta hurahti opiskelujen, uusien ystävien ja elämästä nauttimisen parissa. Lukiovuosina koin vapauttavan fiiliksen, koska sain hyväksyntää ympäröiviltä ihmisiltä ja käsitys omista vahvuuksista ja heikkouksista kirkastui.

Lukion aikana ja etenkin lukion jälkeen ajatus kauneuskilpailuista ei jättänyt minua rauhaan, joten aloin vähitellen tutkia minkälaisia kilpailuja Suomessa pidetään. Ehdin osallistua välivuonna ennen yliopistoon pääsyä erään Helsinkiläisen ravintola-yökerhon järjestämään kauneuskilpailuun, josta ei seurannut menestystä, mutta koin osallistumiseni hyvänä ponnahduslautana tuleviin kilpailuihin ja arvokkaana kokemuksena. Lisäksi sain kyseisestä paikasta itselleni väliaikaisen viihtyvän työpaikan.

Sitten koitti vuosi 2015. Muistan kirkkaasti kun bongasin talvella 2014 avoinna olevan haun ”Mikkelin Neito” kilpailuun. Luin hakukriteerit ja päässäni loksahti ajatus ”heeeetkinen, tämä on mun juttu!”. Kilpailussa etsittiin sanavalmista, sporttista ja hyvän ulosannin omaavaa kaunotarta, joka pääsisi edustamaan Mikkeliä tulevan vuoden ajan. Pistin hakemukseni eteenpäin ja ennen joulua sain sähköpostiini viestin, että olen valittu mukaan finaaliin yhdeksän muun tytön kanssa ja kiertueemme starttaa heti vuoden alussa.
Voitte kuvitella mun fiilistä sinä hetkenä! Minä, tyttö landelta, joka on kokenut itsetunto-ongelmia saa nyt mahdollisuuden näyttää kyntensä!

Valitettavasti missikiertueemme oli hyvin lyhykäinen, mutta ehdimme tutustua finalistien kanssa tarpeeksi, jotta välillämme pyöri lämmin ilmapiiri. Jälkeenpäin muistellen kasvoilleni nousee vain hymy niistä kolmesta viikosta, jolloin koko missirumbaa pyöritettiin. Nimittäin jo tammikuun viimeisenä päivänä järjestettiin finaali Mikkelin Vaakunassa ja tätä iltaa en unohda ikinä.

dsc_3511

 

Muistan kun stressasin tulisiko minua katsomaan ja kannustamaan joku tuttuni, koska sen hetkiset ystäväni asuivat Joensuussa ja vanhemmillani oli menoja. Turhaan stressasin, nimittäin finaalissa seisoi sellainen kannustushuuto minulle, jota en aikaisemmin ollut kokenut! Huvittavinta, että kannustusjoukkoni olisi voinut laskea kahden käden sormilla, mutta heidän väittämä energia ja kannustus olivat sanoinkuvailematonta. Ilman heitä en pystyisi sanomaan nyt olevani Mikkelin Neito 2015, kiitos ♥

nimeton

dsc_3954-1dsc_3984

 

Finaalin jälkeisenä päivänä sosiaalinen media huusi onnitteluviestejä ja toimittajat/radiot halusivat saada minut vieraakseen. Tämä kaikki oli itselleni aivan uutta. Tuntui älyttömän ihanalta, kun kaupungilla ihmiset pysäyttelivät pyytääkseen yhteiskuvia ja onnittelivat voitosta. Oli myös lämmittävää nähdä kuinka avosydämisiä ihmisiä Mikkelissä asuu.

Tästä lähti missivuoteni käyntiin. Vuosi sisälsi useita juonto-, PR- ja edustustehtäviä. Nautin jokaisesta keikasta koko sydämeni edestä ja sain elämääni paljon tärkeitä ihmissuhteita.
Valitettavasti ajatus, jonka halusin toteuttaa myös missivuotena, ei täysin toteutunut, nimittäin halusin päästä keskustelemaan kouluihin syrjäytymisestä ja kiusaamisesta. Tällä hetkellä ajatus kypsyy yhä, koska omistan asiasta oman kokemukseni ja haluan laajentaa keskustelun aihetta myös työpaikkasyrjäytymiseen.

Mikkelin Neito –vuoteni oli ikimuistoinen ja uuden Neidon kruunaaminen tapahtuikin tämän vuoden tammikuussa Mikkelin Vaakunassa. Sain kunnian toimia yhtenä juontajana kyseisessä tapahtumassa kilpailun järjestäjien Nina Väisäsen ja Terhi Immosen kanssa, sekä kruunata upea Mikkelin neito 2016 Mira Pesonen.

dsc_1362

dsc_1365


Psst! Mikkelin Neito 2017 -haku käynnistyi tänään:
http://www.mikkelinneito.fi/hae-mukaan/
Jos olet Mikkeliläinen tai tunnet sopivan ehdokkaan, niin pistä vinkkiä. ”Jos ei koita, niin ei voita!”


Mikkelin Neito – kisojen jälkeen olen osallistunut mm. Car Babe 2015 (2.perintöprinsessa) ja Pitsimissi 2016 (kilpailijoiden suosikki ja 2.perintöprinsessa) kauneuskilpailuihin. Tulen avaamaan seuraavissa kirjoituksissa enemmän yksityiskohtia liittyen näihin kisoihin.

Lopuksi haluan selventää, että osallistuminen kauneuskilpailuihin omalta osaltani tarkoittaa itseni tutkimista ja harrastusta. En ota hillittömiä paineita kilpailuista, koska uskon, että tärkeintä on olla oma itsensä ja nauttia joka hetkestä hymy korvissa. Jatkossa haluan ylläpitää harrastustani, mutta tällä hetkellä tähtäimessä ei ole muuta kuin opiskelujen loppuun suorittaminen kunnialla.

img_6226
”You can´t win if you don´t try” -Robin Sharma

 

♥ Alina

ig & sc: aligurme

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *