Dear 2016…

Kaksituhatta kuusitoista, kiitos ja heippa!

Tämä vuosi, 2016, piti sisällään paljon haasteita sekä fyysisesti, että henkisesti. Vuoden vaihteessa minulla on tapana kurkata puhelimeni kuva-albumiin ja selailla vuoden aikana otettuja kuvia. Puhelinriippuvuudesta on iloa siinä mielessä, että lähes jokaisesta hetkestä olen räpsäyttänyt kuvan muistiin!
Selailtuani kuvia hetken voin todeta, että takana on vielä yksi intensiivinen ja ikimuistoinen vuosi takana täynnä onnen ja surun hetkiä. Vuoden aikana en usein ymmärrä kuinka paljon uusia kokemuksia ja tuttavuuksia se tuo tullessaan. Vuosi tuntuu usein pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa se on hyvin nopeasti ohi, joten ehdottomasti haluan kiinnittää tulevassa vuodessa enemmän huomiota arjen pieniin asioihin.

Lisäksi huomioin, että vuoden aikana takerrun liikaa pikku seikkoihin, jotka luovat elämääni hivenen negatiivisuutta. Jälkeenpäin ajatellen kyseiset asiat tuntuvat hyvin mitättömiltä ja jopa naurettavilta. Esimerkiksi, koko vuoden jatkunut opiskelustressi ja täydellisyyden tavoittelu rutiineissani on jatkuvasti vaivannut päätäni. Tietenkin pikku stressi kuuluu asiaan ja pitää motivaatiota yllä, mutta on niitä suurempiakin asioita millä täyttää pään. Vuosi 2016 herätti itseni tähän ja ennen kaikkea omien läheisten tärkeys. Rakkaan mummini poismeno ja elämäni tärkeimmäin Leo koirulin nopeasti huonontunut kunto ovat raastaneet sydäntäni.

-”Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki järjestyy!”
Kyllä, näin se on. Valitettavasti otan asioita hyvin lähelle sydäntäni ja niiden käsittely vie itselläni paljon aikaa. Uskon kuitenkin, että jokainen tilanne kasvattaa henkisesti ja tuo kokemusta. Kuitenkin olen jo 22-vuotias, joten asioiden kohtaaminen kasvotusten ja niiden käsitteleminen on täysin normaalia ja niitä ei kuulu paeta.

Jottei postaus saa surullista jälkimakua, niin heitän tähän pari kuvasarjaa joista tulen tämän vuoden muistamaan☺

Vuonna 2016 olen…

…työskennellyt ihanissa työympäristöissä
img_6076img_1332img_2949
img_3076

…viettänyt 3kk vaihto-oppilaana Tverissä
img_3266img_3533img_3290img_3300

…kokeillut uusia erilaisia lajeja
img_4786

img_8075                     img_8030img_8021

...haastanut itseni
img_0510

15239211_10154787984404181_1052263013_nimg_9851img_0338
…nähnyt maailmaa

img_5713img_2804img_1099img_1347

….viettänyt ikimuistoisia hetkiä hyvässä seurassa
img_8396img_8025

…ja oppinut paljon uutta itsestäni!
img_6082

 

Oikein onnellista ja parempaa uutta vuotta 2017!

See you next year♥

 

♥Alina

ig&sc: aligurme

Facebooktwittermail

4 kommenttia “Dear 2016…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *