Tovi vierähtänyt viimeisestä postauksesta ja pakko myöntää, että on jo hieman ollut ikävä tänne kirjoittelua. Syy, miksi en ole tänne mitään kirjoitellut on yksinkertaisesti se, että en ole kokenut, että mulla olisi ollut mitään annettavaa tänne blogin puolelle teille lukijoille.

Kävellessäni tänään töistä kotiin mietein mitä kaikkea on viime vuosina ja viime kuukausina tapahtunut ja miten se on minua muuttanut ihmisenä. Ajatus johti toiseen ja siitä taas toiseen, joten  minun oli aivan pakko tulla tänne purkamaan päässäni viliseviä juttuja.

Kun puhutaan siitä, että ihminen on jollakin tapaa muuttunut on lähtökohtaisesti yleensä negatiivinen kommentti toisesta. Ihminen liikkuu erityyppisessä seurassa kuin ennen ja hänen ”juttunsa” ovat muuttuneet sitä myötä tai ollaan aloitettu uusi harrastus, joka ”ei yhtään kuulosta sen ihmisen omalta jutulta” Joku on voinut aloittaa uuden elämäntavan vaikkapa vegaanina ja tutut ihmiset ympärillä päivittelevät, että ” tuossa se vielä viime viikolla veti makkaraa hyvillä mielin, kun oltiin grillailemassa ja nyt MUKA joku vegaani, huhhuh” tai ollaan päätetty aloittaa terveelliset elämäntavat ja ihmisten joiden pitäisi kannustaa, puhuvatkin negatiiviseen sävyyn toisen halusta muuttaa jollakin tapaa elämäänsä.

Mikä siinä on niin pahaa? Jos ihminen haluaa muuttaa asioita tai tehdä jotain sellaista minkä kokee itsellensä olevan tie onnellisempaan elämään, niin miksi se on muilta pois? Pelko, epäusko?

Fakta on se, että ihmiset muuttuvat elämäsä varrella. Kokemukset ja niiden asioiden vastaanottaminen vievät meitä ihmisiä aina johonkin suuntaan elämässä. Joskus huonompaan ja joskus parempaan. Ihminen tapaa uusia ihmisiä elämänsä varrella, kokee uusia asioita ja oppii uusia asioita. Nämä asiat muuttavat meitä ihmisinä jollakin tapaan halusimmepa tai emme. Ihminen ei välttämättä tiedosta, että tulevaisuudessa joku ”juttu” voi tuntua juuri omalta, tai joku ihminen voi olla juuri sitä mitä olet kaivannut elämääsi jo pitkään. Et välttämättä tiedosta sitä asiaa juuri tällä hetkellä, joten miten kukaan muukaan voisi sitä tietää? Miten joku toinen olisi oikeutettu sanomaan, mikä asia voi toiselle olla juuri se ”oma juttu” tai millaiset ihmiset ympärillä voivat tehdä jonkun onnelliseksi.

Surullisinta on, jos muiden ihmisten epäusko ja pelko ajavat sinut itsesi siihen tilanteeseen, ettet uskalla kokeilla mitään uutta, etkä uskalla muuttaa tiettyjä asioita elämässäsi, tai mielipiteitäsi, koska pelkäät muiden ihmisten reaktiota. Sitä, että vanhat ystävät hylkäävät, puoliso tai perhe ei hyväksy jne. Pitkällä tähtäimellä ihmisestä tulee onneton. Me ollaan kaikki aloitettu ”nollapisteestä” silloin, kun olemme syntyneet. Ei ennakkoluuloja, ei kehitettyjä taitoja, ei mielenkiinnon kohteita tms. Kaikki tämä on tullut meille ajan saatossa kokemuksien, kehittymisen ja ympärillä olevien ihmisten ansioista. Miksi sen kehityksen pitäisi loppua johonkin tiettyyn ikään? Eikö esimerkiksi 70- vuotias ihminen voi aloittaa vaikkapa suunnistusta harrastuksena vain siksi, että on koko elämänsä ajan sanonut, että ulkoileminen ei ole hänen juttunsa? Jos mieleen hiipii ajatus, että ”hei, tää asia kiinnostaa mua sittenkin” niin miksi estellä itseänsä vain siksi, että muut ihmiset laukovat kommenttia, että ”miten sä nyt tollasesta olet yhtäkkiä kiinnostunut, kun ei ikinä ennenkään oo kiinnostanut?”
Mitä väliä?

Itse olen muuttunut siitä mitä olen ollut esimerkiksi muutama vuosi takaperin.

Onko se huono asia?
Ei.
Onko se kenties muiden mielestä huono asia?
En tiedä? Eikä todellakaan voisi vähempää kiinnostaa.

Vain minä tiedän mitä kaikkea omassa elämässäni on tapahtunut, mitä ajatuksia minulla on ollut missäkin hetkessä ja miten olen tietyt kokemukset elämässäni ottanut.
Vain minä.
Miksi joku muu sitten olisi oikeutettu sanomaan minulle, miten minun pitäisi omaa elämääni elää ja mitä mieltä minun pitäisi olla asioita missäkin hetkessä.
Saan muodostaa mielipiteitä asioista ja saan todellakin myös muuttaa niitä mielipiteitä jos niin koen parhaaksi itselleni.

Vuonna 2016 keväällä tapahtui jotain mikä oli iso käännekohta elämässäni ja mikä muutti minua ihmisenä ainakin jonkin verran. Asia, jota en ole ”pitkin kyliä huudellut”.
Burnout.

Tiedetään, kliseinen juttu..mutta niin tosiaan kävi. Se on ollut toistaiseksi yksi pahimmista ja yksi parhaimmista asioista mitä minulle on sattunut.
Miksi?

Burnout avasi silmäni. Sen jälkeen kävelin pienin ja hitain askelin sinne suuntaan mihin halusin mennä elämässäni. Minulla on taipumusta miellyttää muita ihmisiä. Jätän yleensä itseni viimeiseksi ja annan kaiken muun mennä edelle.

Vuonna 2016 keväällä muutin Helsinkiin. Sain siirron Porista uuteen myymälään ja jatkoin samassa yrityksessä, jossa olin Porissa asuessani. Kaikki tuntui siltä, että saavutin asioita helposti.
Todellisuus iski vasten kasvojani ja huomasin jossain vaiheessa, että tämä ei tee minua onnelliseksi.
Kuitenkin jatkoin, koska en halunnut tuottaa pettymystä. Olin ylpeä saavutuksestani ja mitä sitten selittäisin kaikille jos vain ”luovuttaisin”? Päivät olivat henkisesti todella raskaita. Oireilin myös fyysisesti rajusti. Olin koko ajan väsynyt, mutta samalla kroppani kävi täysin ylikierroksilla. En tuntenut Helsingistä ketään poikaystäväni lisäksi. Perheeni ja kaikki ystäväni olivat satojen kilometrien päässä.

Lopulta ajauduin siihen pisteeseen, että minun piti valita. Oma terveys ja onnellisuus vai raha ja ylpeys.
Valitsin ensimmäisen ja sillä hetkellä, kun sen tein olin helpottunut. En tuntenut häpeää, en tuntenut olevani huono luovuttaja, vaan tunsin olevani vahva, rohkea ja tekeväni KERRANKIN juuri niinkuin itse haluan, muiden mielipiteistä välittämättä.

2016 kesä ei ehkä ollut sitä mitä kuvittelin ensimmäisen kesän uudessa kotikaupungissani olevan. Töiden jäädessä nukuin,
nukuin ja vielä kerran nukuin. Olin niin uupunut kaikesta, että kesti kuukausia palautua.

Olin rohkea ja tein mitä tein ja sain työpaikan yrityksessä, jonka arvomaailma oli juuri sitä mitä työltäni haluan. Haluan herätä joka päivä onnellisena uuteen päivään ja tehdä asioita joita rakastan. Ympärilläni on ihmisiä jotka yllättävät päivittäin omalla mahtavuudellaan <3

Vaikka burnout olikin minulle todella rankka kokemus ja asia jota en ikinä uskonut omalle kohdalleni käyvän, niin silti koen, että sen ansiosta olen tällä hetkellä onnellisempi, kuin koskaan.
Kun kerran ”repäisee” ja tekee jotain mitä ei ikinä uskoisi tekevän, niin sen tuoma rohkeuden määrä minkä ansioista tulevaisuudessa on pystynyt saavuttamaan vaikka mitä, on ollut aivan käsittämättömän upeaa.

Opin kantapään kautta kuuntelemaan ITSEÄNI, tekemään asioita ITSENI vuoksi ja opein sen tärkeimmän:  mikä merkitys terveydellä ja henkisellä hyvinvoinnilla on ihmisen elämässä.

Olen itselleni todella tärkeä, enkä häpeä myöntää sitä. Haluan pysyä terveenä, enkä laittaa itseäni ikinä sellaiseen tilanteeseen, että tiedostaen vahingoittaisin itseäni, joidenkin ulkoisien mielipiteiden tai oletuksien vuoksi. Olen päästänyt irti pelosta muuttua ihmisenä.

Olenko sitten muuttunut?
Kyllä.
Huonoon suuntaan?
En todellakaan.

Olen silti vieläkin minä, enkä kukaan muu. Samat ”läpät” puree vieläkin, samat vanhat rakkaat ystävät ovat kulkeneet rinnallani vielä tänäkin päivänä. Oma perheeni ja mieheni on tukenani 100%. Olen myös saanut paljon uusia ihmisiä elämääni, joista on tullut minulle todella rakkaita ja jotka ovat omalla tavallaan olleet mukana matkassa muutoksen polulla ja tuonut uusia näkökulmia elämääni.

Mikä ikinä onkaan sinun tapasi elää tai jos haluat muuttaa elämässäsi, jotain niin
go for it.

<3:Yasmin