Ihoni vanki

Kisojen jälkeen someni on ollut hieman normaalia hiljaisempi, smoothiepäivityksiä lukuunottamatta. Uusia VLOG-videoita ei ole syntynyt ihan syystä, sillä kasvoni ovat olleet – ja ovat edelleen – täysin tulehtuneet. Hormonaalinen akne jyllää valtoimenaan, ja se jopa lukitsi minut neljän seinän sisälle lähes viikoksi, tuossa toukokuun lopulla. Iho oli niin tulehtunut, etten viitsinyt siihen koskea, ellei ollut pakko. Aamuinen kasvojen pesu oli jo niin kivuliasta, että katsoin viisaammaksi antaa ihon olla rauhassa, kutista ja jomottaa kipua ilman meikkiä tai hikoilua. Runsaaseen liikuntaan tottuneena tällainen pojottaminen alkoi käydä myös korvien väliin.

 

Facemap

Kasvoista on luettavissa tietynlainen kartta, mistä voi tulkita aknen perimmäisiä syitä. Hormonaalinen alue on leukaperät, leuan alunen, tai oikeastaan koko alue, missä miehillä kasvaa parta. Minulle puhkesi tällainen ”akneparta” kisojen jälkeen, mikä alkoi muodostua jo kisamatkalla, hiilaritankkauksen myötä, jos ihoni nyt koskaan täysin virheetön onkaan.

Oman akneni syy on toki selkeä, eikä sitä tarvitse sen kummemmin arvailla facemapin tai minkään muunkaan ohjenuoran avulla. PCOS on ollut tiedossa jo viisi vuotta, ja jo ennen oireyhtymän diagnoosia, olin huomannut hiilihydraattien aiheuttavan sitä.

Puhuin tästä instagram-storyssani muutamia viikkoja sitten ja seuraajiltani tuli toive kuulla aiheesta enemmänkin. Lupasin tehdä VLOG-videon omasta PCOS-tarinastani ja siitä, miten elän sen kanssa. Aihe on taas pinnalla nyt, kun hiilaritankkauksien ja bäkkärisokereiden/sipsien jälkeen iho on totaalisen räjähtänyt, eikä nyt ota rauhoittuakseen. Joutuu jälleen skarppaamaan kaiken kanssa, mitä PCOS:n kanssa eläminen vaatii.

 

Kuinka hillitä PCOS-oireita?

Ainut keino vaikuttaa omatoimisesti on ruokavalio.

Vältä turhia hiilihydraatteja – ehdoton ei sokerille, pidä happo-emäs tasapainosta huolta, syö puhtaasti, unohda maitotuotteet, vältä prosessoituja ruokia, syö hyviä rasvoja, mutta muista kohtuus kaikessa. Sisällyttää ruokavalioosi paljon vihreää, esim parsakaalia, lehtikaalia, pinaattia, kurkkua jne…

Tulen puhumaan aiheesta enemmän YouTube-videollani.

 

Tein KYS:lle, eli Kuopion yliopistolliselle sairaalalle, pyynnön saada haltuuni kuva, joka kasvoistani otettiin ennenkuin minut laitettiin osastolle lääkittäväksi ja kasvoni muumioitiin muutamaksi päiväksi hoitokääreisiin.
Tuolloin iho oli jo hurjasti rauhoittunut, mutta ihotautilääkäreille se oli edelleen pahin koskaan näkemänsä akne. Jos saan kuvan haltuuni, näytän sen tulevalla videolla (ei herkimmille).

 

 

Nyt iho on VIIMEINKIN alkanut näyttää rauhoittumisen merkkejä, vaikka huonona edelleen onkin. Olen NIIN onnellinen jo tästäkin pienestä helpotuksesta, mikä ihossa on tähän asti tapahtunut! Oikea puoli ei ole enää lainkaan kipeä, vaikkakin tulehtunut edelleen. Salilla olen päässyt jo normaalisti käymään, eikä hikoilukaan enää juurikaan kirvele tulehtunutta ihoa – tai ainakaan siihen verrattuna, mitä tilanne oli vielä hetki sitten. Kroppa on vähän päässyt pehmenemään enemmän kuin oli tarkoitus, mutta minkäs näille mahtaa. Vaa’alla en kuitenkaan ole käynyt, ennenkuin dieettini alkoi alle viikko sitten ja zekkasin lähtöpainon. Viimeinkin pääsin kiinni rutiineihin, pitkien keikkapäivien (ja -matkojen) jälkeen, kun otin vähän väljempää aukeamaa kalenteriin keikkojen osalta. Vihdoin aikaa keskittyä enemmän teihin, eli blogiin ja VLOG-videoihin – ja tietenkin olennaiseen, eli treenaamiseen 🙂

 

Nyt, kun ruokavalio on aseistettu aknea vastaan, olen aloittanut myös ulkoisen taiston! MedSpa on luottopaikkani iho-asioissa, ja hyppäsin jälleen Riitan penkkiin. Tänään tehtiin korkeataajuushoito tilanteen vaatimalla teholla, ja ensiviikolla otetaan järeämpi löylytys aknea vastaan! Stay tuned!

 

 

PS. Sellainen vaiva vauhtiinpääsyä vielä jarruttaa, että jalassani pari kuukautta vaivannut kipuilu osoittautui mitä luultavammin rasitusmurtumaksi, eikä sillä kärsi astua askelta normaalisti loppuun. Rappuslaitteella olen päässyt kuitenkin aloittamaan aerobiset taas hiljalleen ja ehkä uinti voisi toimia??

 

 

Ihanaa kesää sinulle! ☀💛

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

8 kommenttia “Ihoni vanki

  • Avatar
    5.7.2018 klo 18:09
    Kestolinkki

    Sain erikoislääkäriltä heti kesäloman alussa reseptin aknevoiteeseen, Epiduoon Akne puhkesi poskilleni ruokavalion muuttuessa gluteenittomaksi todetun keliakian vuoksi. Jaksoin jopa puoli vuotta odottaa että ihoni paranisi itsestään kuten kaikilla muilla gluteenittoman ruokavalion aloittaneille, mutta ei Nyt sitten kesäloman loppuun asti aknevoiteen kanssa ja mikäli se ei auta niin ihotautilääkärille ja kuulemma antibiootit sitten

    Ruokavaliolla on niin __ärsyttävän__ suuri vaikutus ihoon ja voin kuvitella miltä susta tuntuukaan kun niin monikin ruoka-aine voi puhkaista sulle ton tulehdustilan! Ootan innolla sun videota aiheesta!!

    Reply
    • Viivi
      10.7.2018 klo 07:42
      Kestolinkki

      Moikka! ☀️
      Ikävä kuulla, että joudut kärsimään samasta vaivasta.
      Tuli mieleen, korvasitko elintarvikkeita gluteenittomasta hyllystä löytyvillä tuotteilla? Niissä kun on monesti ihan superisti kaikkea ylimääräistä, minkä vuoksi en itse sellaisia (esim gluteeniton leipä/näkkäri yms) käytä lainkaan. Suosin luontaisesti gluteenittomia vaihtoehtoja, mikä yleensä tarkoittaa myös puhdasta ruokaa.
      En tiedä, käytätkö, mutta gluteenittomien vaihtoehtojen ingredients-lista yleensä kuhisee E-koodeja ja muuta turhaa, mikä puolestaan voi sekoittaa suolistoflooraa ja sitä kautta koko kehon hormoneja

      Zemppiä ihon kanssa!

      Reply
  • Avatar
    5.7.2018 klo 22:21
    Kestolinkki

    Täällä kanssa yksi jonka pitää tarkkailla ruokavaliota ellei halua suuria ihonalaisia kipeitä finnejä. Vähän kun ottaa rennomman ruokavslion niin iho kiittää, max yksi keksi päivässä linjalla pitäisi mennä…

    Reply
    • Viivi
      10.7.2018 klo 07:44
      Kestolinkki

      Se on juurikin näin. Yritän parhaani mukaan jakaa tulevalla videolla vinkkejä ihon kurissapitämiseksi! ❤️

      Reply
  • Avatar
    25.7.2018 klo 10:33
    Kestolinkki

    Hei,
    Otatko mitään lääkkeitä (metformin, e-pillerit jne.) PCOS kontrollointiin? vai saatko pidettyä sen ruokavaliolla kurissa?

    Reply
    • Viivi
      25.7.2018 klo 11:52
      Kestolinkki

      Moikka ☀️
      Joo, mun PCOS on niin pahanlaatuinen, että Metformiini ja diane nova/cypretyl on ihan ehdottomat apurit oireiden kurissapitämiseksi. Kohdallani nekään eivät kuitenkaan riitä, vaan joudun olemaan TODELLA tarkka ruokavalioni kanssa.

      Tulen kertomaan kaikki käyttämäni tuotteet noiden lisäksi tulevalla videolla!

      Reply
  • Avatar
    1.9.2018 klo 19:32
    Kestolinkki

    Samojen vaivojen kanssa painitaan täälläkin, tai nykyään tilanne alkaa olla oikeinkin hyvä.
    Käytitkö muuten joskus Andocur valmistetta? Siinä on siis samaa valmistetta kuin Diane Novassa.
    Onko sulla Metformiini kokoaikaisessa käytössä? Vai vaan aina tarpeen vaatiessa? Jostain päivityksestäsi luin, että pcos aiheuttaa sinulle, sen että kiloja kertyy herkästi ja syömisen kanssa saa olla todella tarkka, ei voi herkutella niinkuin normaalit ihmiset 😀 Mulla oli sama Diane Novia syödessä, kilot oli tiukasti kiinni ja niitä tuli kun katsoikin vain karkkihyllyä.
    Käyn erikoislääkärillä joka on näihin perehtynyt paljon, hän sanoi, että e-pillerit varsinkin Diane Nova aiheuttaa insuliiniresistanssia entisestään, jota siis pcos ihmisillä on valmiiksi. Siksi Diane Novat eivät ole niin hyvä vaihtoehto. Paremmiksi hän sanoi Yasmin valmisteen, jos e-pillereitä haluaa käyttää, sekä Spironolactonen. Painoni putosi kuin itsestään lopetettuani Diane Novat, en liho enää helposti. Iho kuitenkin kärsi lopetuksesta ja sain tuon Spironolactone valmisteen. Ihoni ei ole varmaan koskaan ollut näin hyvä, eikä kuukautiset ole olleet näin säännölliset mitä ovat nyt. Spironolactonia kannattaa ehdottomasti kokeilla, ellet ole jo. Se on antiandrogeeninen valmiste joka tasapainottaa hormonitoimintaa, on vanha lääke ja kehitetty alunperin nesteenpoistolääkkeeksi.

    Reply
    • Viivi
      3.9.2018 klo 16:34
      Kestolinkki

      Moikka! ❤️
      Metformiini on minulla ihan kokoaikaisesta käytössä, samoin kuin Diane Novakin. Vitsit, kyllä mä NIIN toivoisin pääseväni siitä pillereistä eroon, varmaan on osasyy siihen, että paino nappaa heti ensimmäisestä hutisyödystä suupalasta rasvakudokseen.
      Ei oo todellista! Just luin jostain tuosta lääkevalmisteesta, mutten tiennyt sen olevan e-pilleri!! Akneen liittyen siihen kuitenkin törmäsin.
      Täytyypä käydä gynekologin juttusilla, jos saisi vaihdettua tuon merkin 🙂 auttaisi kummasti tässä mun urheilulajissakin, jos saisi syödä vähän enemmän 😀
      Asutko missäpäin? Tai siis lähinnä tuo asiaan perehtynyt lääkäri kiinnostelisi tavata. Voit vastata vaikka sähköpostiini info@viiviback.com ❤️

      Androcur kuuri minulle joskus pari vuotta sitten määrättiin, mutta lopetin sen heti ensimmäisen viikon jälkeen. Aloitin silloin tämän fitness-harrastukseni ja ajattelin sen olevan haitaksi, tai jotain.
      Kiitos vastauksestasi! Hämmentävää, että juuri viimeviikolla ensimmäistä kertaa törmäsin tuohon lääkkeeseen lukiessani englanninkielistä aknetarinaa, ja nyt tulit ja kerroit oman tarinasi siitä! Must be destiny! Pakko vaihtaa pillerit! KIITOS KIITOS KIITOS!

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *