Matkavinkkejä: New York ja Malta

Koska rakastan matkustamista ja haaveilen koko ajan matkasta jonnekin ajattelin kertoa hieman omia ajatuksiani ja vinkkejä muutamasta suosikki kohteestani. New York ja Malta

1. USA – NEW YORK

Aina kun täältä olen lähteny olen tiennyt, että tulen palaamaan. 4 kertaa täällä matkanneena tuntuu, etten siltikään ole kokenut kaikkea mitä New Yorkilla on tarjottavaa.

brooklyn bridge
brooklyn bridge

Ennen matkaa

Mikäli olet hyvissä ajoin liikkeellä voit saada meno-paluu lennot 350 euron hintaan. Näihin lentoihin sisältyy kuitenkin usein välilasku. Itse olen mennyt muutaman kerran välilaskun kautta, ensimmäisen kerran Manchesterin ja toisen Pariisin kautta. En kokenut välilaskun olevan ongelma, sillä vaihtoaikaa on ollut riittävästi, 3-4 tuntia. Tietenkin Finnairin suorat lennot ovat kaikista parhaat ja niitäkin voi saada tuurilla 500 euron hintaan, kun ajoissa varaa.

Suomesta USA:an matkustaessa tarvitset ESTA (Yhdysvaltain matkustuslupa). Tämä ei kuitenkaan ole viisumi, mitä monet luulee. Se tarkoittaa lupaa nousta lentokoneeseen, jonka määränpää on Yhdysvalloissa. Vaikka ESTA matkustajalle myönnetään, ei se automaattisesti takaa maahan pääsyä. New Yorkiin saapuessa saat varautua odottelemaan parikin tuntia maahantulotarkastukseen pääsyä. Tarkastuksessa virkailija kyselee muutamia kysymyksiä, ottaa sinusta valokuvan sekä sormenjäljet. Mikäli kaikki on ok, saat leiman passiisi ja olet näin oikeutettu oleskelemaan maassa.

Kohteessa

Ensimmäisenä suosittelen hankkimaan metrolipun, valittavanasi on kertalippu, 7 tai 30 päivän lippu. 7 päivän lippu maksaa n. 30 $. New Yorkissa helpoin tapa liikkua on ehdottomasti metro. Omalla kohdallani hankaluusia tuotti aluksi monet eri värit metrokartassa, oli kiraimin kuljevia metroja, mutta myös numeroin kulkevia. Lähes jokaisessa metrossa on taulu metroreiteistä. Suosittelen napsasemaan kuvan siitä, niinpä et turhaan kanna karttaa mukanasi ja näytä eksyneeltä turistilta.

Kun päätät lähteä shoppailemaan, varaa kunnolla aikaa! Itse tykkään shoppailla eniten Sohossa. Soho on ihanaa aluetta, josta löytyy kaikki tarvittava. Usein olen kuullut Sohoa sanottavan ”New Yorkin Punavuoreksi”. Sieltä löytää taiteellisia ja muoti-tietoisia ihmisiä. Mukavia pieniä kahviloitkin alueelta löytyy (tällä en tarkoita niitä Starbuckseja, joita on jokaisessa kadun kulmassa). Forever21, Guess, H&M, Debenhams, Victoria Secret, VS Pink ja lukematon määrä muita kauppoja löytyy Sohosta. New York on myös tunnettu monista outleteista, joista Century 21 sijaitsee Sohossa. Metrosta ulos tullessasi se onkin melkein ensimmäisenä vastassa. Toinen vaihtoehto shoppailulle on Times Square. Mikäli valtavat ihmismassat ei häiritse, niin suuntaa ihmeessä mielummin Times Squarelle shoppailemaan.

pianomusiikkia puistossa
pianomusiikkia puistossa

Empire state building vai Top of the rock? ”Se korkea torni, joka on aina kuvissa”. – Empire state building on ehkä yksi suosituimmista nähtävyyksistä Nykissä. Hieman matalampi sekä edullisempi Top of the rock tarjoaa samat puitteet matkaajalle ja ehkä vielä hieman enemmän, Top of the rockin huipulta voit ottaa kuvan Empire statesta. Maisemat ovat aivan samat. Empire statessa ollessasi et saa valokuvaa itse rakennuksesta. Tämän vuoksi itse olen Top of the rockin kannalla. Muutaman dollarinkin siinä säästää. Kumpaan hyvänsä menetkään, mikäli haluat hyvät valokuvat muistoksesi, seuraa säätiedostusta. En suosittele menemään sumuisella tai kovin pilvisellä säällä. Seuraa säätiedotusta ja valitse selkeä sää. Jos haluat nauttia tunnelmasta, mene illalla.

Empire state building
Näkymät Empire statelta

New York tarjoaa vaikka mitä herkkuja ja ruokaelämyksiä. Manhattan on täynnä ruokakärryjä, joista saa nopeaa, halpaa ja helppoa ruokaa. Kun herkkunälkä iskee, suuntaa Magnoliaan cupcakelle. Heillä on päivittäin vaihtuva cupcake menu. Suosikki makuni on ehdottomasti pistaasi! Kuppikakut valmistetaan itse paikanpäällä. Yhden cupcaken hinta on n. 3$ (vajaa 3 euroa). Paras jenkki-tyylinen ravintola on ehdottomasti Dallas bbq, jonka listalta löytyy kaikkea pihveistä salaatteihin. Hampurilaiset on jotain aivan omaa luokkaansa. Varaudu siis menemään nälkäisenä! Ravintoloita löytyy aivan jokaiseen makuun ja ympäri kaupunkia!

Pistaasi ja vadelma cupcakes <3
Pistaasi ja vadelma cupcakes <3

2. MALTA

blue lagoon
blue lagoon

Kun matkustan, haluan nähdä uusia paikkoja ja suunnata uusiin maihin. Viime kesänä kävin muutaman viikon reissulla Maltalla. Yksi parhaista rantalomistani! Vaikka saari on pinta-alaltaan ja asukasluvultaan pieni, on sillä lomailijalle paljon annettavaa! Suosittelen kiertämään saarta ympäri, niin pääsee näkemään Maltaa hieman eri näkykulmista. Itse asuin St. Juliansissa ystäväni luona, joka tunnetaan nuorten kielimatkalaisten valloittamana bilemestana. Kaupunki oli pieni. Siihen mahtui yksi ostoskeskus sekä pieni uimaranta. Uimaranta ei ollut erityisen houkutteleva. Ranta oli usein hyvin sotkuinen ja täynnä ampiaisia. Mutta kun lähtee bussilla St. Julianssista pois niin näkee sen kauniimman osan Maltaa. Mellieha beach oli yksi lemppareistani. Tänne pääsi bussilla St. Juliansin keskustan pääkadulta. Bussilippu kustansi vajaa 2 euroa ja matka-aika oli n. tunti, riippuen liikenteestä joka oli yhtä sekava kuin Roomassa. Ranta on pitkä ja rauhalllinen, erittäin loivasti syvenevä, joten se on hyvä lapsiperheille. Kun jatkaa Mellieha beachilta bussilla vielä hieman pohjoisempaan, tulee vastaan satama. Satamasta lähtee lauttoja Gozolle ja Cominolle. Niin kirkasta merivettä en ikinä ole missään muualla nähnyt. Lauttamatka kestää vajaa puolisen tuntia ja maksaa n. 10 euroa. Paras paikka uiskennella näillä saarilla on blue lagoon. Alue on yleensä aivan tupaten täynnä turisteja. Auringonottoon paikka ei ole erityisen hyvä, sillä alue on kivikkoista eikä hiekkaa jotta ottaa aurinkoa ole. Aurinkotuoleja (istuinasennossa olevat) ja varjoja on vuokrattavissa, mutta paikat joissa ne ovat on hyvin muhkuraisia ja kivisiä. Joten ota snorklausvälineet mukaan ja pulahda kristallin kirkkaaseen mereen.

11830883_10205793899221305_1529293195_n

Tässä muutama suosikki lomakohde ja vinkkejä jos olet matkaa näihin suunnittelemassa 🙂 Mikä on oma suosikkikohteesi tai missä ehkä haluaisit käydä muttet ole vielä ollut?

Besos

Venla

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *