Kyllä, se olen minä. Heinäkuussa 2016. Minä sinisessä mekossa paardeissa lähös perinteisesti viikonloppuna bailaan.  Toisessa kuvassa nykytilanne. Mitä hittoa tapahtu?!?

Tapahtui 8-viikon dieetti ja elämäntapamuutos.  

Huomasin, että tänään tuli vuosi täyteen siitä ku päätin alkaa elää eritavalla. Paremmalla tavalla.

Sonja sinisessä mekossa tykkäs lähinnä dokaa viikonlopun. Syödä pitsaa ja einesruokia. Sama nainen kun ennenkin, mutta  enemmän kehostaan ja mielestään oppinut. Tapojaan muuttanut ja suhtautumistaan eri asioihin.

HEINÄKUU 2016                                                        SYYSKUU 2017

LOKAKUU 2016                                                            ELOKUU 2017

Mulla tuli tänään: ”Mitä v*ttua?” – reaktio.

Aloin katsoa vanhoja kuvia. En oo aikoihin katsellu niitä. Mulla on puhelimessa kuvia noin. vuoden ajalta. Siinä meikä vasemmalla, kun alotin Sofian valmennuksen. Siis mä en tunnista itteä. Tuntuu, että tosta on ikuisuus.

En kuitenkaan vertaa noita kuvia vaan sillä tavalla, että katsoisin ”WOW mä laihduin” Ei todellakaan. 

Nään enemmänki oman kehityksen, myös henkisesti ja ajatustasolla.

Tiedättehän nää kaikkien lempparit #LIFESTYLE ja #GOALS , eiks ookki ärsyttäviä? Hehe 😉

Mä käytän niitä, koska mulle ne sanat sisällyttää laajan käsityksen.

Se, että aloin syömään eritavalla ja kuntoilemaan oli tietoinen päätös. Kyse ei ollut siitä, että haluisin vaan laihtua. Tai oli ehkä aluksi. Kyse oli kuitenkin enemmänkin ajattelutavan muuttamisesta, ja haasteen ottamisesta. Hyvä kroppa oli motivoiva asia, ja asia minkä myös konkreettisesti näki, mutta tärkempää mulla oli löytää balanssi, oppia itsestä ja olla onnellinen.

Mä en suosi aloittamaan dieettiä vaan sen vuoksi, että halutaan laihtua. Onks siinä järkeä, jos aikoo sen loputtua palata entiseen? Pari kuukautta, ja kilot takasin. Korkki auki, ja lähipitseeriasta kebab ranskalaisilla samaan tyyliin, kun ennenkin. Kroppa sekasin. Työ hukkaan. Riippuu toki lähtökohdista. Asioita pitää tehdä siksi, että haluaa tehdä niitä. Niin, että alat nauttia siitä mitä teet. Et vaan ulkosista syistä. Mielen ja kehon pitää tehdä yhteistyötä aina. Oon aikasemmin kirjoitellut Sofian valmennus- fiiliksistä joten en lähde siitä enään enempää kirjoittamaan. Tietäjät tietää.

LOKAKUU 2016                                                           JOULUKUU 2016

NYKYTILANNE: 

Sofian valmennus loppu joulukuussa. Tänään 10 kuukautta myöhemmin paino on noussu noin. 2-3kg.

Miten oot pysyny noin hyvässä kunnossa?

Yksinkertasesti:

En palannu entisiin tapoihin, vaan syön edelleen hyviä puhtaita ruoki ja  treenaan. Elämäntapamuutos, ei dieetti. Tekemisen meininki. Elämäntapa. Se on se v*tun lifestyle. Nautin niistä asioista. Ne tekee mut iloseksi. Pidän balanssia kaikessa elämässä. Jokaisella pitää olla paheita. Syön puhtaasti, mutta herkuttelen myös tosi paljon. Kunhan hommat ei mene täysin läskiksi. Teen mitä huvittaa, mutta myös pidän omasta tyylistä kiinni. Nyt voisin lähtee ostaan kauppaan suklaalevyn, ja mennä aamulla salille porraskoneelle ja tehdä tunnin ennätyksen siinä. Näin se homma toimii. Pitää olla rento, mut silti haastaa itseä.

TAVOITTEISTA:

Mulla ei itseasiassa ole mitään ”selkeää” tavoitetta. Esim: kisaaminen. Eikä kisaaminen sinällään kiinnosta mua. En nää tarpeeksi hyvää syytä miks alkaisin rankalle dieetille, vaikka voittaisin kisat. Mitä mä teen sillä voitolla? En unelmoi siitä. Ainoa syy miks kisaaminen vois olla kivaa on se, että haluisin nähdä millaseen kuosiin voin saada oman kropan ja miten mun kantti kestäis. Tiedän että voisin menestyä ja olla tosi kova lavalla, mutta en tiedä olisko se sen arvoista. Tykkään enemmän ite vaan yksin duunailla ja pt-hommat kiinnostais mua enemmän kun lava. Eipä sitä koskaan tiedä, saatanhan mä jossain vaiheeessa innostua. Tällä hetkellä haluan vaan olla onnellinen ja tuntea itteni hyväksi omassa kehossa.

Pitemmittä puheitta: Oon onnellinen siitä, että en oo palannu samoihin vanhoihin tapoihin. Ja nykyään oon rehellisempi ittelleni ja tiedostan mitä haluan elämältä paitsi yks juttu. Mikä selviää vasta varmaan kuolinvuoteella. Oon 25-vuotias, enkä vieläkään tiedä mitä haluan tehdä työkseni. Tää on mun ikuinen ongelma, koska tykkään kaikesta. Haluan oman jutun, mitä vielä etsin 😉

Hauskaa loppuviikkoa kaikille! <3 Ja hyvästi Sonja, sinisesssä mekossa. :D:D<3

Pusuin,

Sonja