Pienen tauon jälkeen alan taas päivittämään blogiani. Pahoittelen, etten ole blogia kirjoittanut. Syy siihen löytyy kotoonta. Pienen vauvan syntymän jälkeen olen ollut niin kiinni vauvassa, etten ole yksinkertaisesti löytänyt aikaa kirjoittamiselle. Nyt tilanteeseen tulee muutos.

Ensimmäiseksi kirjoitan synnytyskertomuksen. Haluan kertoa oman tarinani miten päiväni meni.

4.7.2016 Oltiin päivällä mieheni kanssa kaupungilla ostoksilla. Kuntoni oli heikko. En pystynyt paljoa kävelemään. Ruoka ei maistunut. Osittain oloni oli taas hyvä ja pystyin tekemään ostoksia. Sain vatsakipuja, mutta luulin niiden vaan kuuluvan raskauteen. En siis ymmärtänyt että ne vatsakivut oli supistuksia.

Tulimme illalla kotiin. Olimme menossa nukkumaan, kun kovat supistukset alkoivat. Supistuksia tuli 10 minuttin välein. Olin kuumassa suihkussa jolloin kipu hävisi hetkeksi. En saanut nukuttua. Soitin Naistenklinakalle. Sieltä sanottiin, että ota särkylääkettä ja ole suihkussa. Soita tunnin päästä uudestaan, jos kivut ei mene ohi.

Minä kotona kärvistelin tunnin ja otin särkylääkettä. Mikään ei auttanut. Pakkasin kassin ja sanoin Tommille, että nyt lähdetään. Soitin vielä Naistenklinikalla ja sieltä ne sano että tilaa on tervetuloa.

Menin osastolle 5.7.2016 kello 00.00. Kätilö teki tutkimuksen. Olin yhden sentin auki. Pitäisi olla 10 senttiä, että pääsisi ponnistamaan. Sain kipupiikin ja olo oli super hyvä tunnin ajan. Lääkäri teki uuden tarkistuksen ja olin 2 senttiä auki. Kätilö sanoi, että nyt näyttää siltä että sä synnytät tänään. Kätilö vei minut synnytyshuoneeseen.

Aamun olin synnytyshuoneessa. Supistukset ei enää tuntunut. Sain kaksi voileipää. Pompin pallolla, kokeilin sähkölaitetta, kävelin ympäyrää. Tehtiin tarkistus mitään ei ollut tapahtunut.

Kello oli noin kolme. Tommi tuli sairaalaan. Kätilö sanoi ettei voi pitää minua enää synnytyshuoneessa. Meidän on siirryttävä osastolle tai lähdettävä kotiin. Olin aivan rikki. Kipuja oli, mutta mitään ei tapahtunut. Mietin oliko tämä turha reissu. Joudunko kauan vielä kärsimään.

Kätilö ehdotti, että menisimme kävelyllä 2 tunniksi ja katotaan sitten mikä on tilanne.

Sato vettä kävelimme Töölöön katuja vesisaateessa. Kävelin ja  välillä istuin asfaltilla ja nojailin seinään. En pystynyt liikkumaan kunnolla. Ohi kulkijat tuijottivat minua oudosti. Menimme kahvilaan. Minulla oli kova nälkä. En ollut syönyt koko päivänä, muuta kuin kaksi leipää. En kuitenkaan pystynyt syömään mitään.

Kaksi tuntia oli kulunut menimme takaisin synnytyshuoneeseen. Kätilö sanoi heti ettei minua voi lähettää kotiin. Olin kai hyvin kärsineen näköinen.

Minulle tehtiin taas tarkistus. Kävely auttoi. Nyt olin neljä senttiä auki. Sen jälkeen romahdin. Itkin.

Koko päivän olin ollut hyvällä tuulella, mutta sitten romahdin. En itkenyt kipua. Itkin sitä, ettei mitään tapahdu. Ajattelin, että vasta  4 senttiä auki. Olin kärsinyt koko päivän. Joudunko kärksimään vielä monta päivää että lapseni syntyisi.

Seuraavaaksi sain ilokaasun käyttöön. Tulin heti paremmalla mielelle. Oli jo ilta avautuminen oli todella hidasta. Sitten olin 5 senttiä auki. Kello oli noin yheksän. Sain epiduraali puudutuksen. Se oli mun pelastus. Kaikki kivut katosi. Söin irtokarkkeja ja join mehua. Ilokaasu ja epiduraali poisti multa kaikki kivut.

Kello oli jo kymmenen pintaan kun aloin tuntea ponnistuksen tarvetta. Sanoin asiasta kätilölle, joka teki tarkistuksen. Nyt tilanne on se, että sä voit alkaa ponnistaa. Mä en tosiaan tuntenut enää kunnolla supistuksia. Kätilö hyvin neuvo ja ohjas. Ponnistusvaihe kesti mulla 20 minuttia. Se meni niin nopeasti.

Pieni tyttö vauvamme syntyi 5.7.2016 kello 23.09. Painoa oli 3155g ja pituss oli 48 cm.

Tommi kysyi multa oliko synnytys mun elämäni pahin kokemus. Niinkun kaikki naiset aina väittää.

Mä en oo kipuherkkä ja voin sanoa, että synnytys oli mulle maailman hienoin kokemus. Eihän mua ees sattunut. Sairaalanmömmöt toimi muhun vähän liiankin hyvin. Voisin synnyttää ihan millon vaan uudestaan.