”Kuka voitti, kuka floppas, kellä oli löysä hanuri, toisellapa kivat biksut, sen tukka oli kauhee, olipa hivee, olipa magee, mitä toiki nyt tuolla tekee, miks toi pääs mut toi ei, oliko toi nyt oikein, musta tää oli parempi, mites toi sitten, entäs jos, minäpäs, tuomaripeliä, oikeusmurha, nimellä mentiin, tuurilla, ansaittu voitto, spekulaatio!”

Se on vuoden suurin fitness-tapahtuma taputeltu ja krapula on sen mukainen riippumatta oliko itse lavalla vai ei, ainakin allekirjoittaneella. Meikätytöllä se ”krapula” tulee aina jonkin ison tapahtuman jälkee, jota on kovasti ja pitkään odottanut. Sitä on niin paljon ajatellut, odottanut ja fiilistellyt asiaa, että asian poistuttua päiväjärjestyksestä tilalle jää pienoinen tyhjyys, jonka täyttyminen ottaa hetken. Omalla kohdallani tämän vuoden Expon odotus alkoi jo vuosi sitten, kun ensimäisten kisojeni jälkeen päätin välittömästi, että ensi vuonna uudestaan. Vuoden päivät on painettu treeniä sata lasissa, koetettu kasata focusta, punnittu parsaa ja koetettu tulla paremmaksi ”fitness-ihmiseksi”, kuin edellisvuonna.

Viime viikon valmistelut sujuivat hyvin, vaikka mahanpohjassa olikin aika kova jännitysmöykky koko viikon. Perjantaina oli ohjelmassa ne perinteiset rekisteröinnit ja lepäilyä hotellilla. Lauantaina starttasin aamun aikaisin, sillä menin huoltamaan mieheni valmennettavaa Editaa Nicole Wilkins championchipseihin. Lavan takana tunnelma oli eloisa, aivan kuten vuosi sitten, kun itse saman lavan takana häärin punaisissa bikineissäni ja odotin omaa vuoroani nousta lavalle. Normaalit huoltohommat ja Editalle pysti PM-kisoista kotiinviemisiksi, niinkuin suunniteltiinkin. Omassa päässä sekavat, mutta onnelliset fiilikset- that´s my girl! Loppupäivä meni leväten, messualueella kierrellen ja keskittyen seuraavaan päivään. Fiilis oli väsynyt, mutta hyvä- jotenkin viihdyn aina todella hyvin messuhälinässä- nytkin minua jopa sai vähän houkutella sieltä hotellille lepäämään 😀

Sunnuntai-aamuna anivarhain, silloin kun pubiruusut odottelivat vielä taksejaan kotiin päästäkseen mä nousin väriin. Siitähän se sitten taas alkoi melkoinen pyllymäki. Ei oltu meikätytön kropasta ehditty kuin kolmasosa maalata, sumeni silmissä ja tyylikkäästi päädyin Saharan Sannan syleilyyn ottamaan lukua- helvetti sentään, taas! Salamana suunnitelmat uusiksi, jotta kondiksen purkautuminen saataisiin minimoitua. Väri- ja meikkiajan siirto myöhemmäksi, puntille kevyesti hikoilemaan ja unet infrapunapussiin. Lopputuloksena vähän kiireinen aamu, mutta kuiva ja valmis look juuri ennen, kuin oli aika mennä lavan taakse. Jei!

Tässä vaiheessa olin vielä mielestäni ihan hyvillä fiiliksillä, mutta lavan takana huomasin, että hitto, nesteytyy nesteytyy. Koetettiin tehdä viimehetken säätöjä ennen lavalle menoa. Fiilis hyvä, vähän ahdisti, pömpöttääkö vatsa- ei kuulema pömpöttänyt. Eliminaatiosta läpi, infotekstarin lukeminen, että rohkeytta vaan ja röyhkeyttä poserauksiin seuraavalla kierroksella. Selvä, mä ajattelin…. hymy korvissa uudestaan lavalle ja se fiilis oli aito, jumaliste mä seisoin siellä, kaikkien niiden vaikeuksien läpi, mitä mä kohtasin dietillä! ”Ja toiseen vertailuun numerot…..” KABUM- siinä se oli, taas kolmas vertailu, aivan kuten vuosi sitten. Voi V#### mä ajattelin, mutta koetin repiä hymyn pysymään naamalla. Ja onnistuin. Huusin itselleni vaan pääni sisällä ”pysy kasassa, pysy kasassa””! Lavan takana edellämainittuun v-alkuiseen fiilikseen hukkuneena potkaisin korot jalasta ja aloin pakkaamaan, se oli siinä. Helvetin helvetti. Pikainen vilkaisu finaalilistaan ”no ylläri”, ettei oma nimi siellä ollut ympyröitynä. No, muru kiidätti sentään ensihätään tuoreen Subin, sitä olin toivonut.

Hotellilla fiilis purkautui itkuksi. Olin hajalla, rikki että olin sitten taas ihan paska. Samalla olin helpottunut tavallaan, että se oli tältä vuodelta ohi- kyl tää taival oli melkoinen ollut. Teki taas mieli haistattaa koko maailmalle pitkät, mutta Jyväskylästä vähän viisastuneena nielin tunteeni ja ajattelin, että palataan niihin sitten, kun on vähän ensin painetta tasattu. Paineiden tasaaminen jäi tosin aika lyhyeksi, kun piti juosta katsomaan bikini-kisoja joissa moni ystäväni ja mieheni valmennettava kisasi. Voihan äänijänteiden ylirasitustila sentään, kun piti kannustaa- mutta se kannatti, molemmai tytöt haki pytyt kotiin! Onnea Edita ja Sari. Vähän tekis mieli sarjoja kotituomaroida, mutta se on taidettu jo somessa ja iltapäivälehdissä muiden toimesta tehdä, joten jätetään nyt tältä erää…

Loppupäivästä käytiin vielä vähän messuilemassa, moikkaamassa tuttuja ja juttelemassa parista yhteistyökuviosta. Neuvottelujen lopputulemana saanen iloisena ilmoittaa, että jatkossa lisäravinnekaappini täydennyksen tarjoaa Mnutrition ja Supermassnutrition  ! Huikeaa! Ei ole helppoa neuvotella alalla yhteystyösoppareita, mutta minua ja BadAss fitneksen kisaporukkaa onnisti, jee! Sainkin napattua pari uutuustuotetta heti kassinpohjalle, joista pian tulossa lisäraporttia. Kotimatkalla käytiin Espoossa syömässä yhdessä meidän ”vakkaripaikassa” ja sitten kotiin unille, 11h meni Nukkumain mailla niin että heilahti- maanantaina olikin jo vastassa arki. Mihin meni viikonloppu?

Nyt viikko itsessään on mennyt vähän arkea ihmetellen, puolivapaasti syöden. Kokoajan väsyttää ihan sairaasti, stressi purkautuu ja voisin vaan nukkua, nukkua nukkua…. väsymyksestä huolimatta olen ollut ihan normaalin viikon töissä ja käynyt treenailemassa liki entiseen malliin. Aerobinen on puolitettu, mutta kyllä sitä vielä on joka aamu saanut hikoilla. Pikkuhiljaa arkeen ja offille…

Syväluotaavammat kisafiilikset ja niiden jälkimainingit tulevat lähiaikoina, samalla ehkä tulevaisuudenkin suunnitelmat ovat hieman selkeytyneet. Nyt vain tällainen tuikitavallinen pintaraapaisu, pahoitteluni.