Doboilua

Moikka! Tässä postaus doboilusta Minnin kanssa. Me ollaan nyt pari kuukautta treenailtu vähintään kerran viikossa. Dobo on loistava keino kuluttaa aktiivisen koiran energiaa sekä lisätä koiran lihasmassaa. Meiän apuna toimi ihan mahtava kirja Dobo – koiran kanssa kuntoon.

Mikä ihmeen dobo?
Mikäli dobo on aivan vieras termi, niin tässä lyhyesti dobosta.
”Dobo on suunniteltu kasvattamaan sekä ohjaajan että koiran lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta  ja tasapainoa. Ja samalla parantamaan suhdetta koiran ja omistajan välillä. Dobo-harjoitukset tehdään pääasiassa käyttäen apuna tasapainotyynyjä ja ovaalin muotoisia palloja joiden muoto sopii koiralle palloa paremmin. Dobopallot ovat lisäksi helpommin tuettavissa  ja ovat perus jumppapalloa kestävämpiä. Liikkeitä lajissa on kolmenlaisia; koiran tekemiä, ohjaajan tekemiä ja yhdessä tehtäviä. Monet liikkeistä ovat muokattavissa helpoista haastaviksi hyvin pienillä muutoksilla, jolloin laji sopii kunnoltaan kaikentasoisille treenaajille.” Teksti lainattu täältä.

Dobo aloitetaan tutustuttamalla koira palloon. Eli namit esille! Jos koira ei vierasta palloa ollenkaan niin kuin meidän Minni, voi aloittaa harjoittelun. Me aluksi totuteltiin pitämään etutassuja pallon reunalla. Tästä on hyvä lähteä siirtämään namuja reunalta toiselle, jolloin koiran täytyy kävellä takatassuilla nojaten palloon. Muista, että tarkoitus on pitää hauskaa, älä pakota koiraa pallolle. Dobo -kirja kertoo, että ensimmäisellä kerralla olisi hyvä jos koira olisi maksimissaan kymmenen minuuttia pallon päällä.

thumbnail4

Kun pyydät koiraasi ensimmäistä kertaa hyppäämään pallon päälle, tue palloa tukevasti. Ensimmäiseksi voit opettaa koirallesi peruskäskyt pallon päällä. Tietysti liikkeet, jotka koirasi osaa tehdä myös lattiatasolla! 😀 Uudet liikkeet dobopallolla opiskellaan tietty myös ensiksi normaalisti ilman palloa.

Tassujen antoa pallon päällä. Minni antaa aina molempia tassuja vuoron perään.
Tassujen antoa pallon päällä. Minni antaa aina molempia tassuja vuoron perään.

Kieppi dobopallolla tehdään niin, että koira seisoo pallon päällä. Ohjaa namulla koiraa kääntymään pallolla ympyrä. Tää liike on todella hyvä koiran tasapainon, lihaskunnon sekä venyttelyn kannalta. Toisin sanoen, liike on haastava. Harjoitelkaa ympyrää kumpaankin suuntaan ja avainsanalla. Tähtäimenä tietysti, että koira osaa tehdä liikkeen ilman käsi/namu apuja.
collage-2017-02-18-17_13_22

Haastavia liikkeitä on myöskin takatassuilla seisonta ja kurreistunta. Nää on myös loistavia tasapainon kannalta. Kurreistunta tarkoittaa istumista etutassut ylhäällä. Eli oravamaisesti. 😀 Minni ei osannut tätä oravaliikettä alunperin, joten me opeteltiin tää ekana ihan maassa. Opetteluun meni rehellisesti monen monta kertaa. Liike ei ole vieläkään ihan täydellinen, mutta harjoitus mestarin tekee!
20170218_151902 20170218_151922

Tynnyriliike pallolla tehdään niin, että koira seisoo pallon päällä pallon ollessa poikittain. Seiso itse pallon sivulla. Ohjaa koiraa namulla eteenpäin samalla hiljalleen vierittäen palloa taaksepäin. Tue palloa jatkuvasti. Liike vahvistaa koiran syviä lihaksia sekä motoriikkaa. Tee liike molempiin suuntiin.
collage-2017-02-18-17_11_32

 

Viimeiseksi vielä liike missä pääset itsekin enemmän mukaan. Istu pallon päällä ja pidä namua kädessä. Ohjaa koiraa kädelläsi pallon ympäri ja pidä toista jalkaa ylhäällä niin, että koira hyppää jalan yli. Lisähaastetta itsellesi tuo mikäli pidät molempia jalkojasi ylhäällä.

collage-2017-02-18-17_16_14
Olispa kunnon kamera! Hyppykuva ois ollu niin kiva.

Tässä vain murto-osa kaikista liikkeistä. Ehkäpä myöhemmin lisää näistä. 😉 Jos kiinnostus heräsi aloittamaan dobo oman koiran kanssa niin lisää liikkeitä, tarvikkeita yms sivulla http://www.dobo.fi/!

Jumppaterveisin,
20161002_075247

Facebooktwittermail

3 kommenttia “Doboilua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *