My newborn ❤
Niinkuin otsake kertoo, perheeni kasvoi viime tiistaina ihanalla poikavauvalla 😍 Synnytys tapahtui tosiaan suunnitellulla sectiolla Kätilöopiston sairaalassa.
Tiistai aamuna klo 7 saavuimme kättärille, en ollut nukkunut edellisenä yönä juurikaan kun jännitin leikkausta sekä itse vauvan näkemistä. Minusta otettiin labrat ja meidät ohjattiin perhehuoneeseen odottamaan. Jännitin paljon mutta kun sain puettua leikkauskaavun päälleni ja keskusteltuani minut leikkaavan lääkärin kanssa, laukesi jännitykseni ja nukahdin sängylle. Minua edellä oli leikkausjonossa muutama hlö mutta aika lensi ja klo 13 maissa tuli kätilö hakemaan minua leikkaussaliin.
Itse sektio tapahtui hyvin nopeasti. Kiipesin leikkauspöydälle ja kyljellään ollen minulle annettiin spinaalipuudutus sekä kipulääkettä. Puudutuksen tehottua, vetivät leikkaussalin hlökunta sermit eteen ja kirurgi aloitti työnsä. Tuosta ensimmäisestä viillosta meni n.5min kun kuului jo voimakas parkaisu ja tajusin kaiken lääkityspöhnän että se ääni lähti minun pojastani, ”Luojan kiitos, hän on kunnossa!!”- oli ensimmäinen ajatukseni. Odotin; kuulin kuinka isää pyydettiin leikkaamaan napanuora. Herkistyin ja mietin näänkö minä poikaa vielä. Mitta samantien poika tuotiin minun kasvojen eteen ja hän hiljeni välittömästi kuullessaan ääneni. Rakastuin.❤ Hänet asetettiin rinnalleni n.10min jonka jälkeen minua alettiin parsimaan kasaan ja poika lähti isänsä kanssa odottelemaan heräämöön.
Ei pystynyt heti käsittämään että nyt se tosiaan tapahtui, Nyt minulla on Poika❤ ja iso haaveeni äidiksi tulosta toteutui! Minä tein sen! Olin heräämössä n.pari h jonka jälkeen minut vietiin omaan huoneessamme ja saimme rauhassa alkaa tutustua poikaamme. Mä olin sen verran huonona että pystyin toimimaan ainoastaan meijerinä😄 nousin kuitenkin useita kertoja ylös jo leikkaus iltana ja yönä ja tästä johtuen aloin toipumaan hyvää vauhtia! Seuraavana pv mä jo kävelin jonkin verran ja sain hieman hoidettua poikaakin enemmän.
Pe aamuna saimme tietää että pojan heitelleet sokeriarvoo saatu kuntoon ja koska olimme edellisenä päivänä käyneet jo lääkärin tarkastuksessa (täysin terve poika💙), saimme luvan lähteä kotiin!!
Kotona olen nauttinut, haistellut, tutkinut, koskettanut, puhunut, itkenyt, nauranut, laulanut, nukkunut, ihmetellyt,jännittänyt…syönyt Ihan liian vähän mutta siltikin..Rakastun Häneen joka ikinen päivä enemmän! ❤💙
Olen kiitollinen, nöyrä ja onnellinen Minun omasta pikku perheestäni!
Ps.ravinnosta jatketaan ens kerralla!
Mut löytää ig:stä @rinsessa_ruusunen käyttäjänimellä!
-Ruut