Mielipide kaikkeen
Toisinaan tai no useimmiten on niin et multa löytyy mielipide ihan kaikkeen. Kaikkeen mitä näen ja kuulen. Mitä muut tekee, sanoo tai kokee. Miltä kaikki näyttää, maistuu, haisee, tuntuu. Miten asiat ovat tai eivät ole. Miten pitäisi olla.. kuinka joku tekee itsestään typerän, joku taas loistaa viisaudellaan. Eikä siinä mutta myös useimmiten koen tärkeäksi myös kertoa sen. Kerron myös mistä pidän ja mistä en.
Mutta sit kun miettii siihen vielä et on päiviä jolloin olen jotenkin herkillä(eli tämä kierron toinen vko 😃) niin silloin kynnys kertoa, puuttua, heittää kommenttia kasvaa ja teen sitä jopa sopimattomissa määrin. Tällöin on vaikea hallita itseään ja varsinkin nämä tyhmäksi heittäytyvät/ itsestään liikoja luulevat yksilöt joutuvat silloin tulilinjalle. Saatan silloin ärsyyntyä ruokani mausta, tv:n ultra raivostuttavista mainoksista, somessa pyllistelevistä pissiksistä ja ihan omasta naamastani.
Olen suhteellisen lahjakas verbaalisesti ja omaan myös kohtalaisen nopean reagointikyvyn. Osaan käyttää näitä kumpaakin hyvin jopa ärtyneenä..joskin miinuksena luetaan silloin suodattimen puuttuminen.
Mähän En ole sitä mieltä et mä oon aina oikeassa…Toisten elämästä. Mut ylipäätään yleensäkin yleisistä asioista.. harvoin olen väärässäkään😃
Toisinaan koen hyväksi tämän luonteenpiirteeni sillä se saa minut jatkuvasti kehittämään tietouttani(etten olisi väärässä) mutta minut saatetaan usein muistaa/tunnistaa hieman riidanhaluisesta tilanteesta. Plus.. on haastavaa kun joutuu välillä keskittyy niin paljon kasvattamansa omaa itsehillintäänsä. Ihan jo niiku täältä kotoa lähtien…2 kokoajan oikeassa olevaa itsepäistä persoonaa on välillä vaikea mahduttaa tähän vajaaseen 80neliöönkin!!😃😃
Ps. Olipa upeet line-upit nfe karsinnoissa! Nyt kaikki lahteen 8.-9.10 kannustaa omia suosikkeja, meitsikin menee kumpaankin päivänä!!😍
Ig. @rinsessa_ruusunen