Ennen raskautumistani, oli kuukautiskiertoni tietyssä kohdassa tunteet herkillä, niin hyvässä kuin pahassa. Niinkuin pääosin kaikilla naisilla. Menkat!! Kaikkien inhokki mut samalla mittari et kaiken pitäsi olla kunnossa!

Raskauduttuani…nämä tunnemyllerrykset eivät tulleet enään kuukauden välein vaan olivat jopa päivittäisiä. Onneksi olen kuitenkin pääosin suhteellisen lievin oirein päässyt yli näistä ihanista hormonipiikeistä.

Näkyivät lähinnä unohteluina, hajamielisyytenä/haaveiluna,  pikku kyynelehtimisinä, hellyyden puuskina ja pikku kiukkuina.  Nämä olotilat kylläkin saattoivat vaihdella hyvinkin tiuhaan mutta osaan myös hallita itseäni hyvin joten ulospäin ei aina näkynyt paljoakaan. Ajattelin et noh..nää helpottaa kunhan poika pihalla!

Synnytettyäni nämä oireet mielestäni voimistuivat. Varsinkin itkuisuus. Ja muistini katosi lähes täysin. IMETYSHORMOONIT. Niin mua valaistiin. Ne ne on. Luoja kuulema luonut luonnon niin että elän vain vauvaani varten! Joo..mikäs siinä mutta kun itkeskelin jokaista vauvaa, pikkulasta, mummoa, vaaria, synnytystarinaa, tv ohjelmaa, balladia…

Hel*****pe***! No mä lopetin imettämisen tuossa kun Anton oli vähän vajaa 6kk iässä. Koska halusin panostaa itseeni, kehooni. Ja koska stressasin edelleen maidon riittävyyttä sillä Anton oli erittäin alipainoinen..ja josta huomautettiin neuvolassa.

Helpottiko oireet? EI!!!! EI NIIN VÄHÄÄKÄÄN!!?? MITKÄ HORMOONIT NE NYT ON KIUSANA? ”Mitäs olit paksuna”-hormoonit?? HUOH. Nyt mä itken sitten kaikkia lapsia joilla asiat huonosti tai joilla kuvittelen olevan, lapsiin kohdistuvia vääryyksiä mediasta..ja niitä pelkotiloja joita äitiyteni, rakkauteni lapseeni minulle tuo. Olen alkanut kuvittelemaan kaikkia kauheuksia joita voi sattua ja saan sitten ahdistus -itkukohtauksen niiden vuoksi. Tämän itkuisuuden lisäksi saan mm.liikenteessä (yksin ollessa) aivan järkyttäviä raivareita ja käyttäydyn ihan luokattoman huonosti näytellen keskaria ja nyrkkiä sekä karjuen asioita joita en toivo ikinä kenenkään kuulevan😂

Että tätä touhua. Tätä naisena olon ihanuutta Onko tähän mitään pilleriä oloa helpottamaan kun ei tuota suklaatakaan voi syödä kun herkut on nyt pannassa??? vai…onko tämä nyt vaan sitä vanhemmuutta ja tätä tää tulee olemaan till the day I Die?

Mut tiiättekö mistä mä tuun aina hyvälle tuulelle?? Siitä kun katson poikaani ja hän hymyilee minulle❤❤❤ mun kallein aarteeni!