Ekaa pukkaa!

Eli ensimmäistä kirjoitustani tänne fitnet:in puolelle nyt raapustan ja mietin kuumeisesti millä aloitan.

Pieni esittelyteksti tuossa jo onkin mutta ehkä raapasen vähän syvemmältä.

Perheeseeni kuuluu minun lisäkseni avopuolisoni/tulevan lapseni isä sekä kohta puolin(due date 20.4) syntyvä poikamme 🙂 Asumme Länsi-Vantaalla.

Tähän astisessa elämässäni olen ehtinyt nauttia kaikista sen antimista ja urheilu niistä ollu yksi suurimmista. Vuosia sitten se oli sairaalla tavalla päivieni ohjuri; jokaisen suupalan lisäksi. Kyllä, olen siis myös kamppaillut syömishäiriöiden kanssa aikoinaan.

2t fitnesskisat olen läpikäynyt, ensimmäiset bodyfitnessin puolella, jääden löysäksi ja epäonnistuen. Edelliset kisani päätin kuitenki kokeilla bikinin puolella ja vaikka sen päätöksen tein viime tingassa, oli se silti oikea sillä se istui mulle huomattavasti bodya paremmin…mutta bodyssa taas kiehtoo isompi ja kirempi kisafysiikka joten koskaan ei tiedä 😉

Alunperin hieman mietin tänä vuonna kisaamista mutta kun viime elokuussa sain tietää että yksi suurimmista haaveistani olisi toteutumassa, alkoivat suunnitelmat muuttua 🙂

Kisoja tulee, aina ehtii kisata. Mutta perheen perustamisessa jo ikä tulee meillä naisilla vastaan joten päätin viedä loppuun myös tän asian 🙂

Treenaamaan olen pystynyt hyvin, alkuun vedin ihan yhtä kovia reenejä, loppua kohden on erilaiset kivut, kehon ulottuvuus, notkeus sekä Koko tulleet tielle, vauvan turvallisuudesta puhumattakaan. Olen täten joutunut keventämään ja varioimaan liikkeitä mutta en oo antanut sen haitata. Jokaisen treenin oon silti tehnyt motivaatiolla ja rakkaudesta rautaan 😊 Aerobisena ainoa mahdollinen ollut jo pitkään käveleminen josta kyllä kovasti pidän,mutta nyt senkin joutunut vähentämään kun alkaa kivut oleen sen verran kovia.

Mutta, kohtahan tää on jo ohi! Sit pääsen jälleen hiomaan tätä timanttia ja suunnittelemaan seuraavaa kisatavoitettani 🙂

Palautumimen synnytyksestä on yksilöllistä joten mielenkiinnolla jään odottamaan miten itseni kohdalla käy! Jos tulee mieleen kysyttävää niin kysykää pois! 🙂

Ainii ja mut löytää ig: @rinsessa_ruusunen Ja fb Ruut Maria Venäläinen

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *