Heippa kaikille!

Ajattelin kirjoitella teille tänään yhdestä mulle isosta asiasta, joka nykyään herättää melkoisia mielipiteitä puolesta ja vastaan, nimittäin missikisoista ja siitä miten alalle olen alunalkujaan päätynyt.

Seuraavasta kuvasta jo etukäteen pahoittelut mun lapsuudenystävälle ja siskolle, mutta kyllä, tätä se oli jo pienestä pitäen. Meillä leikittiin aina missikisoja haluttiin tai ei.. Tyylikkäästi stailattiin itsemme ja äiti sai toimia tuomarina. Kuten kuvasta huomaa, mä oikeassa laidassa taisin olla ainoa joka oikeasti nautti tilanteesta..

13 vuotiaana rohkaistuin ja hain mallitoimisto Paparazzille Helsinkiin, jos nyt saisin päättää uudelleen olin aivan liian nuori raskaalle alalle tuolloin. Kun ylä-asteikäiselle laihalle urheilijatytölle, joka muutenkin on hukassa oman itsensä kanssa sanotaan, että oot liian lihava työskentelemään meidän firmalle on se melkoinen kolaus. Näitä sanoja käytiin päässä läpi monenmonta vuotta! Nautin mallinhommista kuitenkin suunnattomasti ja sainkin hyviä taukoja normaaliin ylä-aste arkeen kun viikottain ramppasin Helsingissä. Täytyy kyllä nostaa hattua sille rohkealle 13 vuotiaalle itselleni, jonka äiti heitti aina Parkanon juna-asemalle ja junailin itseni Helsinkiin, hoidin yöpaikat, castingit, kuvaukset ja itseni takaisin pohjanmaalle. Paparazzilla vietetyt kuusi vuotta kuitenkin opettivat alasta paljon ja tekivät musta hyvin itsenäisen jo teiniajoilta lähtien.

Aina mielessäni olin enemmän kuitenkin kiinnostunut missikisoista, kuin malleilusta. 19 vuotiaana Paparazzilla lopetettuani hain ensimmäiseen kisaani Miss Globe Finlandiin, kokeilemaan siipiäni. Keskitin kaikki ajatukseni kisaan ja treenasin niin kovaa, että olin elämäni parhaassa kunnossa kisacastingissa. Kisassa oli melkoinen joukko kokeineita kisaajia ja mua jännitti ihan hirveästi! Kun finaalipäivänä sain päähäni lehdistön ihannetytön kruunun olin aivan shokissa, osallistuminen oli siis kannattanut! Vielä isompi shokki oli se kun nimeni huudettiin voittajana, tärisin itkin panikoin ja kaikkea siltä väliltä, kova työ oli kannattanut ja olin mielettömän onnellinen!

Voiton myötä pääsin matkustelemaan ympäri maailmaa mahtaviin kuvauksiin ja aloittelin erilaisia PR hommia. Keikat joita missikruunu minulle toi olivat täysin erilaisia kuin mallintöitä tehdessä, sain keikoilla olla oma höpöttelevä itseni ja pääsin tutustumaan erilaisiin ja mielettömän kiinnostaviin ihmisiin.

Miss Globe Finlandin jälkeen osallistuin ensimmäisiin kansainvälisiin kisoihini, Miss Planet Internationaleihin, jotka kisattiin Bulgariassa. Täytyy sanoa, että kansainväliset kisat olivat melkoisen kovaa ryöpytystä monella eri taholla Suomessa pidettyihin kisoihin verrattuna. Media ulkomailla on huomattavasti kiinnostuneempaa misseistä kuin kotisuomessa, mutta kisat usein ovat heikommin järjestettyjä. Kisassa nähtiin melkoisia kissatappeluita tyttöjen kesken, ”vahingossa” ennen lehdistötilaisuutta yhden kisaajan valkoiselle mekolle heitettiin punaviinit, jonku iltapuku katosi ja muuta vastaavaa.. Ulkomailla kisatessa täytyi todella olla varma itsestään ja luottaa omaan tekemiseen ja keskittyä itse kisaan sataprosenttisesti.

Kansainvälisten tv-kameroiden eteen astuminen oli melkoisen jännittävä paikka, mutta nautin lavallaolosta täysin siemauksin ja englanninkieliset haastattelut satojen ihmisten edessä tuntuivat soljuneen kuin vettä vain. Suureksi yllätyksekseni selvisin top 10 joukkoon ja sain Miss Photogenic -tittelin, jälleen kerran tämä tyttö oli onnensa huipulla!

Kansainvälisten kisojen jälkeen tunsin, että minulla oli tarpeeksi rohkeutta lähteä kokeilemaan siipiäni Miss Suomi -kilpailuun. Muistan aina sen fiiliksen kun kävelin kilpailucastingiin ja vastassa oli yli 50 mielettömän pitkää, treenattua ja kaunista tyttöä! Meinasin samantien pakata laukkuni ja lähteä suunnistamaan takaisin kohti pohjanmaan perämetsiä. Kaivoin kuitenkin jostain sen itsevarmuuden ja päätin että ainakin laitan tuomarit nauramaan haastatteluni aikana ja nautin joka sekunnista jonka kisassa saan viettää. Yllätyksekseni selvisin jatkoon tuomaroinnista toiseen, yhtäkkiä olinkin finalisti ja lapsuuden haave oli toteutunut!

Kisakokemus oli mieletön ja lähdin kotiin yleisön suosikkina, kisa toi runsaasti itseluottamusta ja sen myötä olen päässyt keikkailemaan entistä enemmän ja tekemään juttuja joista todella nautin! Jälleen jälkiviisaana on helppoa sanoa, että olisi kannattanut odottaa vielä muutama vuosi ja lähteä kisaan sataprosenttisen valmiina ja tavoittelemaan sitä voittoa täysillä, mutta mäkin kun päätän mennä johonkin niin ei siinä odottelu enää auta..

Multa hyvin usein kysytään, että miksi mä haluan olla joku missi, joka vaan hymyilee nätisti ja promoaa milloin mitäkin hölynpölyä jossain pikkumarkkinoilla.

Mulle tää ala on niin paljon enemmän kuin hymyilyä ja hihittelyä. Olen päässyt näiden vuosien aikana tutustumaan ihan mielettömiin persooniin ja saanut loppuelämän ystäviä, olen päässyt matkustelemaan sellaisiin paikkoihin, joissa en luultavasti muuten olisi koskaan päässyt käymään, olen päässyt promoamaan suomalaisten yritysten tuotteita ja oppinut paljon eri aloista, olen pettynyt useasti ja tehnyt ympäripyöreää päivää ja kaikki nämä keikat ovat tehneet musta tuhat kertaa vahvemman, olen päässyt juttelemaan ihmisille ympäri Suomea ja nähnyt tuhansia suloisia hymyjä pieniltä lapsilta aina vanhuksiin. Ennen kaikkea olen saanut ääneni kuuluviin minulle tärkeistä asioista ja päässyt lukemaan ihania tarinoita siitä kuinka minun sanomiseni ovat tehneet jonkun olon itsevarmemmaksi tai vahvemmaksi vaikeissa tilanteissa.

Päivääkään tältä alalta tai näistä tilanteista en vaihtaisi pois ja näistä muistoista tuun nauttimaan aina. Muistakaahan tekin seurata unelmianne!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Rita