Viikonloppu Helsingissä

Moi piitkästä aikaa!

Mitäs mulle kuuluu? Noh, tällä hetkellä mulle kuuluu hyvää. Farmasian pääsykoe on ohi, mutta vielä olisi pari koetta edessä. En kuitenkaan ainakaan toistaiseksi stressaa näitä kokeita niin paljon kuin farmasiaa. Tänään irtisanottiin meidän kämppä, että pääsee sitten muuttamaan eikä tarvitse monia vuokria maksella samaan aikaan. Heinäkuun kuitenkin asun kotona, sillä töitä mulla on täällä vielä sen kuun loppuun asti. Sitten olisi muutto vihdoin uudelle paikkakunnalle, mutta tällä hetkellä en osaa vielä yhtään sanoa mistä syksyllä itseni löydän.

Tulin kuitenkin postaamaan nyt mun viime viikonlopusta. Meillä oli Helsingissä FitNetin 2v -synttärit. Tämä viikonloppu on ollut tiedossa jo pitkään, joten olin pyytänyt töistä vapaaksi sen ja ottanut itselleni huoneen Seurahuoneelta. Perjantaina 4 tunnin yöunilla ja 10 tunnin työpäivän jälkeen lähdin ajamaan kohti Vantaata, missä yövyin yhden yön enoni luona. Seuraavana päivänä meillä oli ensin päivällä kuvaukset FitNetin porukan kanssa. Oli ihanaa nähdä muutamia pitsimissifinalisteja taas pitkästä aikaa. 🙂

Kuvauksista suuntasin hotellille laittautumaan iltaa varten. Meillä oli varattuna pöytä Farangissa. Oli kyllä mielenkiintoista käydä tuollaisessa paikassa syömässä, ihan huippukokemus! Täältä jatkoimme vielä Skohaniin, jossa meni ihan yömyöhään asti ja tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja toisiin bloggaajiin. 🙂

Kaiken kaikkiaan oli todella mahtava viikonloppu ja oli ihanaa päästä hetkeksi pois täältä ja taas ollaan monia kokemuksia rikkaampia. 🙂

– R

Facebooktwittermail

Yksi kommentti “Viikonloppu Helsingissä

  • Avatar
    19.1.2020 klo 22:59
    Kestolinkki

    Propecia Libido Pattern Baldness Buy Viagra Greece Where Can I Purchase Dapoxetine? Cialis Proscar Propecia Finasteride 5mg Tamoxifen Online Bestellen

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *