Good feeling

Moi!

Olin viime viikon flunssassa, joten koko viikko meni lähinnä makoillessa ja huonosti syödessä. Kipeenä oleminen ei saisi olla mikään tekosyy herkutteluun, mutta mulla se yleensä siihen menee. Siihen omaan huonoon oloon hakee lohtua syömällä.. Lisäksi tuli valvottua yöt ja nukuttua päivät, unirytmi ollut todella sekaisin viime aikoina. Olo oli todella huono, enkä saanut mitään aikaiseksi. Päätin, että nyt otan itseäni niskasta kiinni.

Aloitin tällä viikolla uuden treeniohjelman. Tavoitteena on käydä neljä kertaa viikossa salilla, sekä tehdä aerobista viisi kertaa viikossa. Näiden lisäksi pyrin tekemään vielä yhden plyotreenin viikossa. Tämä kuulostaa hurjalta määrältä siihen nähden, että en ole käynyt salilla hetkeen säännöllisesti. Mulle ei oo silti ikinä treeniohjelmien noudattaminen tuottanut mitään vaikeuksia, joten tiedän pystyväni tähän. Aikaa mulla on myös töiden ohella, joten ajanpuute ei tule olemaan mikään tekosyy. 😀 Tänään sain myös sähköpostia, että mulla alkaa ensi viikolla farmasian perusopinnot! Suoritan siis tulevan vuoden aikana farmasian perusopintoja avoimena Seinäjoella. En malta odottaa opintojen alkamista!

Pyrin treeniohjelman ohella syömään terveellisesti, mutta sallin itselleni yhden herkkupäivän viikossa. Tulen kertomaan teille mun ruokailusta ja siihen liittyvistä ongelmista tarkemmin lähiaikoina. Mutta miksi siis aloitin uuden treeniohjelman? Olen lähdössä tasan viiden viikon päästä ulkomaille, jolloin haluan olla hyvässä kunnossa. Se motivoi mua hurjasti pitämään nyt kiinni tästä ohjelmasta. Lisäksi viime viikon huono olo sai mut kaipaamaan kevyttä ja energistä fiilistä. Ja tämän viikon olo on ollut todella hyvä ja motivaatiota on tällä hetkellä paljon!

Mun uudet lempparihousut Seppälästä.
Mun uudet lempparihousut Seppälästä.

Olen tehnyt aerobisena aamulenkkejä. Mulla on aina ollut ongelmia lenkkien suhteen, koska jalat ovat tulleet todella kipeiksi. Motivaatio on ollut ihan kadoksissa, enkä ikinä olisi voinut kuvitella lähteväni vapaaehtoisesti lenkille. Kävin ehkä kerran pari kuussa lenkillä. Mun piti jo kauan ostaa uudet kengät, koska tiesin että niistä särky johtui. Muutama viikko takaperin kävin Seinäjoella Intersportissa ja siellä oli sopivasti laite, jolla otettiin kuvat mun jalkojen pohjista. Kuvien peruteella katsottiin, millaiset kengät ovat just mulle sopivat. Mulle valikoitui nämä Asicsen Gel-Glorify 2 W lenkkarit.

Intersportin sivuilla sanotaan näin: ”Jalkineiden FluidRide-välipohja yhdessä kannan ja päkiän GEL-vaimennuksen kanssa takaa kimmoisan, vaimennetun ja kevyen rullaavan askeltuntuman. Neutraalille askeltyypille suunnitelluista jalkineista löytyy Guidance Line -ohjaavuusura, joka pyrkii ohjaamaan askellinjan neutraaliksi myös lenkin viimeisillä kilometreillä, kun lihaksisto alkaa väsymään ja askelkontaktin sekä juoksutekniikan virheet mahdollisesti korostuvat.” Olen ollut erittäin tyytyväinen näihin lenkkareihin, tuntuu kuin kävelisi tyynyjen päällä. Kengät ovat todella pehmeät ja hyvät jalkoihin. Mulla nämä ovat kokoa 42. Ihmekkös tuo jos jalat ovat tulleet kipeiksi, olen käyttänyt kaksi kokoa liian pieniä lenkkareita! 😀 Nämä tulevat varmasti olemaan kestävät, nyt ei tarvitse taas hetkeen satsata lenkkareihin. Lenkit sujuvat nykyään todella hyvin, tänäkin aamuna heräsin jo seitsemältä ja lähdin lenkille. Aamulenkit myös piristävät ja päivä lähtee heti hyvin käyntiin. Suosittelen kyllä ehdottomasti heräämään aamulla hieman aikaisemmin ja lähtemään ulos lenkille!

– R

Facebooktwittermail

3 kommenttia “Good feeling

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *