Jatkoa edelliseen kirjoitukseen..

Ensimmäinen asia, jota ihmiset sanoo sulle kun kerrot muuttavasi ulkomaille on se, että sä olet rohkea. Mitenni, lopeta ja hyshiljaa oli ekat reaktiot jota ne multa sai takasin. Toisaalta kun ite mietin, mitä ajattelen ihmisistä jotka uskaltaa karistaa kotimaan pölyt jaloistaan, kiteytyy just ja nimenomaan samaan adjektiiviin. Taisin vihdoin oivaltaa fraasin: Rohkeus ei ole sitä, ettei pelota vaan sitä, että uskaltaa toimia pelosta huolimatta.

Mun teki mieli tinttasta ihan jokaista, joka sano et ”hitsi sä oot rohkea”. Hyppiä tasajalkaa sen edessä ja vaatia selitystä, perusteluja et mikä tässä muka vois mennä vikaan. Olihan mulla duuni odottamassa, eli varma leipä pöytään. Mut sit oli jotain mitä itekki pelkäsin. Ei mulla ollut hajuakaan, mistä löytyy katto pään päälle.

Pari viikkoa ennen lähtöä selailin kämppäilmoituksia ja erehdyin lukemaan kauhutarinoita täkäläisistä vuokranantajista. Emmä uskaltais allekirjoittaa sopimusta ja sitoutua kämppään vuodeks. Mitä jos kaikki meneekin vihkoon?

Päädyin harkitsemaan kimppakämppiä. Minä, maailman itsenäisin ihminen, joka arvostaa omaa tilaa enemmän ku varmaan ykskään teistä. Otin yhteyttä pariin kämppisehdokkaaseen, mut eihän se toimi niin. Sun pitää olla fyysisesti läsnä jos haluut päästä kiinni kämppään. Niimpä mä varasin ekaks viikoks punkan hostellista. Toistelin itelleni jälleen: Asioilla on tapana järjestyä. Samalla koko mun ympärillä oleva joukko ihmisiä kyseenalaisti tätä ratkaisua.

Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tää mimmi vietti yönsä ilman matkaseuraa hostellissa. Ei juma! Olinhan mä joskus leikitelly idealla et jollain reissulla olisin hurjan urhea ja majailisin hostellissa. Tutustuisit ihmisiin ja olisin ihka oikea boheemi.

Pää sekasin onnesta, ylpeydestä ja kauhusta saavuin ekana iltana hostelliin. Sain samantien kaverin jonka kanssa lipiteltiin viintä kattoerassilla. Löydettiin yhteinen intohimokin: autot.Tää kaveri olikin autovaras. Nukuin vasen silmä auki, yhteensä ainakin kolme tuntia, kun italialaiset kanssa-asukit soitti koko yön ripiitillä kummisedän tunnusbiisiä. Ja mä aikuisten oikeesti pelkäsin, et joudun viettää siellä koko viikon.

Seuraavana aamuna pakkasin mukaan läppärin, passin sekä kaikki arvotavarat ja menin kattomaan vuokrahuonetta. Paiskasin kymmenen minuutin jutustelun jälkeen vuokravakuuden tiskiin ja lähdin hakemaan muuttokuormaa..

Mites sitten, kun alkujärjestelyt oli saatu pulkkaan seurasko siitä autuas ja ikuisesti kestävä, juuri unelmansa toteuttaneen ihmisen onni? Tästä lisää seuraavassa.

*artikkelikuva Pixabay