Kirjottelin edellisessä postauksessa opettavaisen tarinan siitä, kuinka niiden unelmien eteen tarvii tehä töitä, eikä pelkkä kotona odottaminen loppupeleissä vie eteenpäin. Asioita on helppo sanoa ja julistaa ajatuslauseilla erinäisissä medioissa. Sanojen takana seisominen vaatii kuitenkin palleja-Vertauskuvallisesti. Herne pois nenästä nainen!

No mä otin ihan itekki neuvosta vaarin ja rupesin pistää tikkua ristiin. Oon unelmoinut vaikka ja kuinka pitkään asuvani jossain etelämmässä, koska mun tunnetilat on hyvinkin sidoksissa vallitsevaan säätilaan- tosi epäzenimäistä, mä tiedän. Mut en oikeen ikinä ollu tehny mitään asian eteen. Venannu käytännössä et joku soittas mulle ja järkkäis kaiken vaalmiiks. Tai joskos mä jollain reissustani vaan jumahtaisin johonkin lämpimään –Tai jos..

Viime joulukuussa tein kuitenkin itelleni lupauksen et käytän vähintään tunnin viikosta eri vaihtoehtojen kattomiseen. Siis ihan vaan tutkimiseen, koska koko ajatus puistatti niin julmetusti kaikkine käytännön järjestelyineen.

Onhan sen ny hemmetin tyhmää jättää hyvä duuni ja kämppä taakseen ja alottaa alusta jossain rapakon toisella puolella, maassa jossa ei oo ees ikinä käyny. Mä vaan tiesin et pakko tää kortti kattoa tai muuten mä jossittelen koko loppu elämäni.

No ne tunnit vei eteenpäin ja lottokupongista tuli yksuuntanen lentolipppu. Enkä oikeesti usko ees käyttäneeni niistä ihan jokaista. Mut arvatkaapa miten se monsteri muuttu pienemmäks ku otti ihan vaan yhen askeleen kerrallaan ja toisteli päässään mantraa ”asioilla on tapana järjestyä”. Kaikkien hyperventilointien ja unettomien öiden jälkeen muutin 3.3 etelään, Maltalle. Yks hemmetin iso rasti ruutuun bucket listalle. NeitiKotipelto ei venannu eläkkeelle asti vaan vaihto vielä viriilinä mannerta.

Seuraavassa postauksessa avaan vähän rohkeusdilemmaa, joka liitty tähän elämänmuutokseen. Kuulolla!