Pelkkää juhlaa tämä loppusyksy. Ainakin siltä tuntuu. Juuri juhlittiin ensimmäisiä pikkujouluja, ja viime viikonloppuna tuli kilisteltyä kuohuvaa molempina päivinä. Mutta ihan hyvästä syystä, joten en valita. Oma sosiaalinen elämä on tupannut nyt yövuorotöiden vuoksi jäämään arkisin ihan nollaan, joten oon yrittänyt ottaa takaisin viikonloppuisin. Asia on itseasiassa vaivannut mieltä viime aikoina aika paljon, sillä sen lisäksi että en ehdi kavereita treffaamaan yhtenäkään arki-iltana, mennään me myös mieheni kanssa ihan ristiin. Alunperin halusin vaihtaa kokonaan yötöihin siksi, että rahallisesti yövuoro on lisien vuoksi sen verran rahakkaampaa, ettei minun tarvitsisi tehdä viikossa yhtä montaa vuoroa kuin normaaleja päivä- tai iltanakkeja. Nyt olen toisaalta huomannut, että jo kolme yövuoroa viikossa tarkoittaa käytännössä rytmin sotkemista koko viikon osalta. Normaalistihan yövuorolaiset täällä meillä painavat aina 7 yötä ja siihen päälle sitten 7 vapaata, mutta itsellä ei pää eikä kalenteri kestäisi tuollaista. Pitäisi kuitenkin yrittää käydä tuota ammattikorkeakoulua samalla loppuun.

Totesinkin sitten tämän parin kuukauden kokeilun jälkimainingeissa, että ensi viikon jälkeen tulen tekemään yövuoroja enää satunnaisesti keikkamielessä. Olin maanantaina tekemässä pitkästä aikaa töitä vanhassa työpaikassani, ja viihdyinkin niin hyvin että päätin jäädä vielä iltavuoroon – lopputuloksena kevyt 16h työpäivä. Ei harmittanut, sillä olin ihan fiiliksissä siitä, että pääsen oikeasti samaan aikaan kotiin nukkumaan kuin poikaystävä. Kyllä sitä selviää jos satunnaisesti tulee yövuoro sinne ja toinen tänne, mutta kyllä yleisesti ottaen olisi kiva elää edes arjet yhtäläisessä rytmissä. Viikonloput kuluvatkin monesti sitten eri kaupungeissa, kun hän lähtee keikkareissuille. Joskus sitä leikkii ajatusleikkiä, että millaista mahtaisi olla jos molemmat elettäisiin maanantaista perjantaihin 8-16 työrytmissä, niin sanottua normaalia elämää. Olenhan itsekin tehnyt vuorotyötä (ja siihen lisäksi vielä opiskellut!) käytännössä katsoen koko aikuisikäni. ”Tavallisten kuolevaisten” elämäntyyli ei vain ehkä istu meistä kummallekaan, ja siksi meidän juttu ehkä toimiikin niin hyvin. Kun kummallakin on koko ajan sata asiaa mielessä ja harvoin ehtii oikeasti rauhoittua ja olla paikallaan, siihen yhteiseen aikaan osaa sitten ehkä keskittyä ja panostaa ihan eri tavalla. Monesti tykätään puuhata jotain spessua (käydä leffassa, syömässä, museoissa ect.), mutta molemmat osataan antaa arvoa myös niille tavallisille koti-illoille, jolloin voi esimerkiksi katsoa jotain enemmän tai vähemmän hömppää Netflixistä sekä käydä juoksulenkillä yhdessä. Yksi ehdoton lemppariasia on myös meidän viikoittainen ”date night”, josta ollaan onnistuttu jo toista vuotta pitämään aika hyvin kiinni. Eli kerran viikossa tehdään jotain kivaa yhdessä, laitetaan puhelimet kiinni ja keskitytään toisiimme. Arjen pyörityksessä asiat saattavat rutinoitua, mutta kyllä (edelleen!) siinä ravintolassa istuessa ja keskustellessa monesti ajattelen ”Voi pojat, juuri tuon piirteen takia tykkään tästä tyypistä niin pirun paljon!” Suosittelen kaikkia kokeilemaan. Etenkin nykypäivänä, kun kaikki räpeltää luuria tai läppäriä tai Ipadia koko ajan joka paikassa, se toisen ihmisen 100% huomioiminen tekee välillä todella hyvää. 🙂

Otsikkoon palatakseni – kuten aikaisemmin mainitsin, viime viikonloppuna oli tosiaan jos jonkinlaista juhlaa. Perjantaina kokoonnuimme mimmiporukalla Lahteen ystäväni luokse viettämään ”vaimojen iltaa”. Nimi tulee siitä, että meidän kaikkien miehet sattuvat olemaan samasta kaveriporukasta, tai tekemään kimpassa duunia samoissa musa- tai tapahtumakuvioissa. Tällä tapaa itsekin olen nämä naiset alun alkajaan tavannut. Lahdessa sattui sopivasti olemaan perjantaina ysäribileet, joten tottakai sama teema vallitsi myös meidän kekkereissä. Toinen toistaan pöyheämpää krepattua tukkaa ja napapaitaa, sekä tietenkin ne sellaiset kamalat choker-kaulapantakorut meille kaikille 😀 Naiskauneutta parhaimmillaan!

Alkuillasta saimme nauttia ihanan Sallan tarjoiluista, juoruilusta sekä hyvästä viinistä. Pakko antaa iso käsi tälle mimmille – kuten itse olen aikaisemmin todennut, olen omalta osaltani keittiössä lähinnä vitsi, ja ihailen yli kaiken naisia, jotka siellä saavat aikaiseksi muutakin kuin sotkun. Ja vielä nauttivat siitä! Perinpohjaisen tankkauksen ja tälläämisen jälkeen siirryimme Seurahuoneelle. Jorasimme sata lasissa ysärihittiä toisensa perään, ja voi vitsi kun oli hauskaa! Väsyneenä mutta onnellisena vetäydyimme pilkun jälkeen hotellihuoneeseen unten maille, ja aamulla sitten skumppa-aamiaisen kautta suuntasin takaisin Helsinkiin. Edelleen pakko fiilistellä sitä, miten mahtaviin ja aitoihin ihmisiin mulla on ollut onni tutustua. Kaikkia tyttöjä en edes tuntenut entuudestaan, mutta niidenkin kanssa ollaan tämän reissun jälkeen viestitelty ahkerasti. Pakko ottaa pian uudestaan, ja kenties Lahden mimmejä saa välillä tänne stadiinkin päin vieraiksi! (Naiset, tämä oli kutsu! ;)) 

Lauantaina kokoonnuimme hauskaksi vastapainoksi ysäisekoilulle juhlimaan toisen ystäväporukan kanssa all black-teemaista sushi-iltaa. Miesten aikataulujen vuoksi on usein vaikea löytää yhteistä vapaata viikonloppua kalentereista, ja olihan tämäkin lyöty lukkoon jo hyvän aikaa sitten. Skumppa virtasi, sushi ja seura oli ensiluokkaista. <3 Kävimme pyörähtämässä vielä klubillakin, mutta rankan työviikon jälkeen sitä enemmän kuin mielellään painui Kaikusta suoraan omaan sänkyyn nukkumaan. Mieli oli virkeä ja niiden tyyppien kanssa olisi mielellään vielä tanssinut ja jutellut aamun pikkutunneille saakka, mutta tällä kertaa nukkumatti veti pidemmän korren. Koko viikonloppu oli 5/5, ja sen kruunasi tietenkin vohvelisunnuntai. Pakko nyt yrittää ottaa itseään hieman niskasta kiinni, kun saa tämän työrytmin taas normaalisti. Treeneistä on pian pari viikkoa taukoa, ja herkut tuntuu uppoavan ihan laittoman hyvin.. 😀

Loppuviikosta ohjelmassa on maaseutulomailua, sillä lähdemme perjantaina pariksi yöksi vanhempieni luokse Kankaanpäähän. Mä yritän pitää peukkuja ja sormia ja varpaita ristissä, että siellä olisi edes hivenen ruskaa jäljellä. Mikään ei oo ihanampaa, kuin lenkkeily lapsuudesta tutuilla metsäpoluilla keltaisten lehtien rapistessa lenkkareiden alla. <3 Älä talvi tule ihan vielä!

PS. Taistelen tässä parhaillaan itseni kanssa, liittyäkö snapchattiin vai ei 😀 Ajattelin aina, että kaksi sosiaalista mediaa on tarpeeksi, mutta viime viikonloppuna altistuin ”snäppäilylle” niin paljon, että musta tuntuu että se on tarttunut. Stay tuned, katsotaan montako päivää pystyn vielä vastustamaan kiusausta.

Aurinkoista loppuviikkoa, pus!

xxx

Minna