Pysyvästi eroon kesäkiloista
Ulkona aistii jo syksyn tulon ja ajatuksetkin alkavat pikkuhiljaa olemaan tulevassa syksyssä. Toisaalta olen todella innoissani syksystä, sen tuomista uusista työkuvioista ja pimenevistä illoista kynttilän valossa, mutta toisaalta kaipaan kesän lämpöä, valoa ja tietynlaista kesän tuomaa rentoutta. Ennen olin täysin kesäihminen, mutta vanhemmiten olen alkanut nauttimaan myös muista vuodenajoista ja varsinkin tänä vuonna odotukset ovat korkealla tulevasta syksystä.
Kouluaikoina muistan sanoneeni, että minusta ei koskaan tule ryhmäliikuntaohjaajaa, mutta niin ne ajatukset muuttuvat. Itselle sopivien tuntien sattuessa kohdalle huomasin, että eihän se hassumpaa ole. Niinpä syksyllä olen myös ryhmäliikuntaohjaaja ja ohjaan mm. kahvakuula-, HIIT-, foam roller-, ja venyttelytunteja.
Näiden lisäksi minulla on tietysti yksilö- ja pienryhmävalmennuksia sekä uusia valmennusryhmiä alkaa heti syyskuussa. Ajattelin nyt näistä kertoa teille enemmän, jos vaikka sieltä ruudun toiselta puolelta on halukkaita lähtemään mukaan. 😉
Naisten kuntoryhmä alkaa Pitäjänmäellä tiistaina 6.9. klo 17:30.
Kenelle ryhmä sopii?
* Olet 25-55v Nainen
* Haluat harjoitella Personal Trainerin kanssa
* Haluat pudottaa painoa
* Haluat nostaa lihaskuntoa
* Haluat parantaa aerobista kuntoa
* Haluat päästä treenaamaan pienryhmässä, omat tavoitteesi huomioiden
* Haluat uusia ideoita omaan harjoitteluusi
* Haluat saada ruokavaliosi kuntoon
* Haluat voida paremmin
* Hauat kokea ryhmän tuen
* Haluat harjoitella ulkoilmassa sekä kuntosalilla
Täältä voit käydä lukemassa lisää ryhmästä ja mikäli innostuit ilmoittaudu heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti.
Karista kesäkilot -ryhmä alkaa Malmilla sunnuntaina 11.9. klo 17:00.
Mistä on kyse?
*Ryhmävalmennus kestää 15 viikkoa jonka aikana yhteisiä tapaamisia on siis 15.
*Harjoitukset pidetään kaikki huippuunsa viritetyllä JM Syke Studiolla Malmilla, tai säiden salliessa lähimaastossa ulkona.
*Ruokavaliot hierotaan kuntoon jokaisen kanssa Meal My Day – palvelun avulla josta saat näppärästi myös reseptit omaan ruokavalioon.
*Inbody mittauksilla pidetään huolta siitä, että paino putoaa oikeasta paikasta, eli RASVASTA!
Täältä voit käydä lukemassa lisää ryhmästä ja mikäli innostuit ilmoittaudu heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti.
Näiden lisäksi kalenteriini mahtuu vielä yksilövalmennuksia ja ne räätälöin aina henkilökohtaisesti. Ensimmäinen tapaaminen on aina ilmainen ja toki hintatietoja voi kysellä etukäteen sähköpostitse. Oli tavoitteesi sitten pudottaa painoa, lisätä lihasmassaa, aloittaa liikunta, löytää terveelliset elämäntavat, mikä vain, ota rohkeasti yhteyttä ja tehdään yhdessä unelmistasi totta!
Olen enemmän kuin innoissani, että saan toimia näin monipuolisesti liikunnan ja hyvinvoinnin parissa ja pääsen kehittämään itseäni koko ajan lisää. Love my job <3
-Miikku
miira-mari@outlook.com
sc/ig: @miiramari
Thanks a lot for sharing a piece of wonderful information which I am looking for a longer period of time.
http://www.office.com/setup
I’m extremely affected regarding the information you offer in your articles. i need to say am extremely overpowered by your whole story. It’s tasking to induce such quality data on-line these days. I expect to staying here for an extended time.
http://ofice-office.com/
thanks for sharing such a wonderful information with us ,keep sharing
http://gronorton.com/
Get to grasp associate degree easy-to-follow procedure to line up MS office Account by visiting office.com/myaccount on your most popular application
source :- http://ofice-office.com/office-com-myaccount/
Thank you so much for this wonderful Post and all the best for your future. I hope to see more post from you. I am satisfied with the arrangement of your post. You are really a talented person I have ever seen.
Pest Control Services Near Me
I really happy found this website eventually. Really informative and inoperative, Thanks for the post and effort! Please keep sharing more such a blog.
office.com/setup
Really very happy to say, your post is very interesting to read. I never stop myself to say something about it. You’re doing a great job.Keep it up
http://www.mcafee.com/dellactivationsetup