Hyvä kiire, paha kiire
Huhheijaa, on meinaa vähän kiirettä pidellyt.. Toki tällä hetkellä se on ns. hyvää kiirettä ja olen onnellinen siitä. Vielä muutama viikko sitten kiire oli enemmän ns. huonoa kiirettä, sillä kalenterini ja aikatauluni olivat melko sekaisin ja sen vuoksi myös koko likka. Nyt vihdoin kalenteri ja aikataulut alkavat olla kohdillaan ja sen myötä myös kiire hieman helpottanut. Päiväni ovat kuitenkin melko hektisiä, eikä mikään päivä oikeastaan ole koskaan samanlainen. Pidän siitä, että päiväni ovat erilaisia ja pääsen toteuttamaan ja sitä kautta myös kehittämään itseäni eri tavoin joka päivä.
Periaatteessa viikkoni noudattavat suht samaa kaavaa, sillä minulla on aina tiettyinä päivinä ja tiettyinä aikoina lukkoon lyötyjä ohjauksia, mutta mikään näistä ei kuitenkaan koskaan ole samanlainen ja se vasta mahtavaa onkin! Pikku hiljaa päiväni ja viikkoni ovat siis alkaneet sopivasti rutinoitumaan. Päivistäni ja viikoistani löytyy siis sopivasti rutiineja mitkä rytmittävät arkeani, mutta en kuitenkaan ehdi kyllästymään. 😉
On ajanjaksoja jolloin on kiireisempää ja tarvitsisi muutaman tunnin taikka päivän lisää, mutta onneksi tämän jälkeen tulee aina hieman kiireettömämpi jakso.. Nyt minun pitäisikin oppia nauttimaan siitä kiireettömyydestä sekä pitää vapaapäiviä niin etten pode siitä huonoa omaatuntoa. Olen huomannut, että olen kova tekemään to do -listoja ja jos tälläistä ei jostain syystä sillä hetkellä ole, niin kehittelen kyllä nopeasti itselleni sellaisen, enkä osaa nauttia tekemättömyydestä. Tämän vuoksi stressaan joskus aivan liikaa ja silloin jos stressi yltyy liian suureksi en edes saa mitään aikaiseksi. Onneksi olen nyt tiedostanut tämän piirteen itsessäni, jotta voin tehdä asialle jotain. Siitä en varmaan koskaan pääse mihinkään, että olen suunnitelmallinen ihminen, mutta kun olen hieman suunnitellut mitä teen milloinkin voin ehkä olla stressaamatta ”tekemättömistä” tehtävistä ja nauttia vapaa-ajasta.
Rakastan työtäni ja teen sitä niin suurella intohimolla, että tavalla tai toisella kuitenkin pyörittelen mielessäni tai teen jotain työhöni liittyvää melkeinpä koko ajan.. Saan useasti inspiraatioita mitä ihmeellisimmistä paikoista ja sen myötä kehitän itseäni ja suunnittelen uusia juttuja, mutta en koe silloin olevani töissä tai tekeväni töitä.
Nyt olen matkalla Itä-Suomeen ystävien ja sukulaisten luokse ja todellakin aion nauttia vapaasta viikonlopusta ja vain ja ainoastaan heidän seurastaan! Nyt siis kone kiinni ja rentoutumaan. Palataan taas ensi viikolla ja heti maanantaina uuden HIIT -treenin merkeissä. Ihanaa viikonloppua! <3
-Miikku
sc/ig: @miiramari