Terveellisesti syöminen on vaikeaa, tylsää ja kallista!

Kuinka moni on kuullut sanottavan, että terveellisesti syöminen on vaikeaa ja tylsää ja kallista? Jep, itse olen kuullut tämän nyt niin monta kertaa, että piti ihan tulla avautumaan aiheesta. Aloitetaan ihan sieltä kaupassa käymisestä. Itse käyn noin kaksi kertaa viikossa kaupassa jolloin ostan ruokaa sen verran, että sitä riittää puolelle viikolle. Toki joskus pitää pieniä täydennyksiä käydä lähikaupasta, mutta puhutaan ihan muutamista ostoksista ja euroista. Olen huomannut, että kaupassa käynnin kun jättää minimiin, tekee kauppalistan ja vähän suunnittelee seuraavan viikon ruokia, ei niinkään tule ostettua ns. heräteostoksia ja tässä voi säästää jo pitkän pennin. Sitten kaikille jo varmaan itsestään selvyyksiä on valita mahdollisimman edullinen kauppa ja tuotteet sekä katsella tarjouksia, joten niistä ei sen enempää.

Yleensä käyn Prismassa ostoksilla, mutta eilen kävin hakemassa Lidlistä viikonlopun + alkuviikon ruokatarvikkeet. Muutamat tuotteet jouduin hakemaan Prismasta, sillä niitä ei Lidlistä saanut. Kahden hengen puolen viikon ruokaostoksiin meni siis yhteensä 66,45. (Lidl=53,16, Prisma=13,29). Usein tulee ostettua niitä samoja raaka-aineita, joten tuo on se summa mitä suunnilleen meillä menee joka kerta ja tällöin se tekee pyöristettynä n.540€/kk. Mielestäni se ei ole kovin iso summa hyvästä, terveellisestä ruoasta, jonka avulla edistän omaa terveyttäni ja jaksamistani sekä tuon jopa lisää elinvuosia itselleni.

 

No entä miten vaikeaa ja tylsää on syödä terveellisesti? On todella vaikeaa ostaa puhdasta ruokaa ja tehdä siitä ihan normaalia kotiruokaa. Mietitäänpä uudestaan.. Terveellisesti syöminen ei tarkoita, että syödään vain kanaa, riisiä, parsaa ja rahkaa. Toki nämä ovat hyviä ja terveellisiä ruokia, mutta on niitä paljon muitakin sekä näistä raaka-aineista voi saada muutakin aikaan kuin kuivaa ja mautonta mössöä. En missään nimessä sano, että on väärin syödä kuivaa kanaa, riisiä ja parsaa, jokainen tekee niinkuin parhaalta tuntuu. Tällä yritän vain sanoa ja tarkoittaa, että terveellisesti syöminen on paljon muutakin.

Ehkä jo hieman laantuvan fitnessbuumin myötä on tullut käsitys, että esimerkiksi painoa voi pudottaa vain ja ainoastaan näitä syömällä ja ihan perus kotiruoka on epäterveellistä. No tottakai se on epäterveellistä, jos joka ruokaan työnnetään 40% kermaa, valkoisia jauhoja ja sokeria kilo kaupalla, mutta entä jos vaihdetaan täysjyvään ja jätetään kermaa vähän vähemmälle? Muistan itse joskus ajatelleeni, että en voi syödä makaronilaatikkoa, koska se ei ole puhdasta ja terveellistä ruokaa ja lihon jos syön sitä. Siis MITÄ?! Perinteinen makaronilaatikko sisältää täysjyvämakaronia(josta osan voi vaikka korvata kasviksilla), vähärasvaista jauhelihaa, maitoa, kananmunaa, sipulia ja mausteita. Niin mikä tässä on epäterveellistä, miksi tätä syömällä ei voisi esim. pudottaa painoa? Älytöntä! Onneksi olen tästä viisastunut ja ajatusmaailmani on muuttunut täysin.

Jatkossa tulen jakamaan tänne omia arkiruoka reseptejäni ja toivon että se avaisi silmiä sille ettei terveellisesti syöminen ole vaikeaa, tylsää tai edes kallista. Tiputtelen reseptejä tänne silloin tällöin ja ne on otsikoitu aina ”ARKIRUOKAA” etuliitteellä. Pääsääntöisesti reseptit ovat lounas-/päivällisruokia, mutta sekaan saattaa mahtua muutamia välipalavinkkejä myös. Olen itse todella laiska tekemään ruokaa, joten kaikki ohjeet tulevat olemaan maailman helpoimpia ja nopeita tehdä sekä koostuvat perus raaka-aineista, en nimittäin ole yhtään hifistelijä tyyppiä 😀

Kuulisin mielelläni myös teidän arkiruokareseptejänne ja ajatuksia asian tiimoilta. Jättäkää viestiä kommenttiboxiin tai laittakaa sähköpostia miira-mari@outlook.com. Jos nyt innostutte jakamaan omia arkiruoka reseptejänne, niin laitan ehdottomasti myös niitä jakoon täällä blogissa.

Pakko vielä loppuun sanoa, että terveellisesti syöminen ei myöskään tarkoita etteikö voisi/saisi herkutella. Minä myös herkuttelen säännöllisen epäsäännöllisesti, silloin kuin mieli tekee ja käyn ulkona syömässä ja joskus jopa viiniä juomassa.. HUI!

Ihanaa viikonloppua!

 

-Miikku

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *